Huhtikuun kirppislöydöt

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Viime kuun kirppispostauksessa kirjoitin, että ennen uusia hankintoja on tehtävä inventaario meidän vauvanvaatevarastoon ja otettava selvää, minkälaisille vaatteille meillä vielä olisi tarvetta. Se homma tulikin tehtyä, ja kirjoitin ylös kaikki vaatteet kokoineen, mutta jotenkin ensikertalaisena on silti vaikea hahmottaa, että mitä se vauva sitten lopulta tulee tarvitsemaan - ja minkä verran. Ainoa asia, missä havaitsin enemmän puutetta, oli pienet paidat. Niitä meillä ei ole juuri ollenkaan, ja niitä on myös ollut vaikea kirppiksiltä löytää. Aika fiilispohjalla siis tälläkin kertaa kävin kirppareilla kiertelemässä. Tässä siis tämän kertainen pieni saldo! Tein vain pari visiittiä kirppiksille, mutta mielestäni löydöt olivat taas kerran oikein kivoja.

Vihreä body: 1e, Kirpputori Kodin Kakkonen, Tampere
Sininen haalari: 2,50e, Radiokirppis, Tampere
T-paita: 1e, Kirpputori Haikara, Helsinki

Ei liene vaikea arvata, mikä on meidän lempikuosi vauvanvaatteissa...? No raidat tietysti! Pyöräilevällä sammakolla varustettu t-paita on Kamilin löytö ja kieltämättä aika hauska sellainen. Kamil on itse kova pyöräilemään, joten tämä paita sopii hyvin isän ja pojan yhteisiin hetkiin.


Sininen kietaisuhaalari: 1,80e, Kirpputori Haikara, Helsinki
Ruskeat potkarit; 1e, Ipanainen, Helsinki
Kietaisupaita: 1,20e, Kirpputori Haikara, Helsinki

Löytyipä noita kietaisumallejakin edes muutama! Benettonin pupuhaalari on aivan ihana. Retropotkarit taitavat olla viime (?) vuoden äitiyspakkauksesta, tykkään!


Body: 2,50e, Ipanainen, Helsinki
Haalari: 2,50e, Ipanainen, Helsinki

Nämä oli ehdottomasti kuun parhaat löydöt! Rakastan Marimekkoa, mutta minusta tuntuisi vähän hullulta maksaa monta kymppiä näin pienen vauvan vaatteista. Tällaiset hyväkuntoiset löydöt ovatkin ihan aarteita!


Body: 1e, Ipanainen, Helsinki
Setti: 3e, Ipanainen, Helsinki

Nämä olikin taas Kamilin valintoja, aikas söpöjä kuitenkin! Käytiin nyt vasta ensimmäistä kertaa Ipanaisen myymälässä Hakaniemessä, kun oltiin noutamassa meidän tilaamia Tulan kantoreppua ja -liinaa sieltä, ja hieman harmittaa kun tajuttiin noin mahtava paikka niin myöhään! Palvelu ja tunnelma liikkeessä oli aivan omaa luokkaansa, ja myös kirppisosio saa minulta paljon kiitosta. Paljon hyväkuntoisia ja kivoja vaatteita sopuhintaan, suosittelen ehdottomasti vierailemaan!

xoxo Nelli

2 kommenttia

  1. Tuo Ipanainen myös uusi ehdoton suosikki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi kiva! Voisivat avata tänne Tampereellekin :-)

      Poista

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.