Duon perhevalmennuksessa

Voi että, kun on ollut ihanan aurinkoisia päiviä tällä viikolla! Tämä on tosiaan viimeinen viikkoni Helsingissä, ja tuntuu mukavammalta sanoa kaupungille haikeat hyvästit tällaisten ilmojen vallitessa., kuin jos sataisi koko ajan vettä. Minäkin olen vihdoin uskaltanut kaivaa nahkatakkini kaapista - tiedän kyllä, että monet ovat tehneet sen jo alkuvuodesta ensimmäisien plussakelien aikaan, mutta itse olen sellainen vilukissa, että ei tulisi kuuloonkaan! Nahkatakin myötä on ollut ihanaa myös ottaa maksimekot ahkerampaan käyttöön. Viihdyn maksipituudessa muutenkin, mutta etenkin nyt raskausaikana olen havainnut ne ehkä kaikkein mukavimmiksi käyttövaatteiksi. Muutenkin olen huomannut, että raskausaika (ja äidiksi valmistautuminen?) on hieman muuttanut pukeutumismakuani, ja Tampereelle kotiuduttuani aion kyllä tehdä jättimäisen inventaarion vaatekaappiini ja karsia sieltä rankalla kädellä pois kaiken, mikä ei enää tunnu omalta.  Eilen pukeuduin polvipituiseen mekkoon, joka on jotain aivan uutta itselleni, mutta taisikin nousta uudeksi kakkoslemppariksi! Taitaa olla aika sanoa hyvästit minimitalle, joka on ennen ollut vaatekaappini kulmakivi mekkojen ja hameiden osalta... 


Viime päivät ovat todella olleet kiireisiä, kun on vielä niin paljon asioita hoidettavana ennen muuttoa ja aika tuntuu ihan loppuvan kesken! Olisi kiva ehtiä enemmän vain kiireettömästi nauttimaan viimeisistä päivistä Helsingissä, mutta pakolliset menot täyttävät kalenteria aika tehokkaasti. Eilen olimme Kamilin kanssa siellä Duon kahden kulttuurin pareille tarkoitetussa perhevalmennuksessa, josta aiemmin mainitsinkin. Iltapäivä oli todella mukava, vaikka toisaalta myös hieman petyin valmennuksen antiin. Odotin saavani enemmän aivan konkreettisia vinkkejä kaksikielisen ja -kulttuurisen lapsen kasvattamiseen, mutta oikeastaan valmennus olikin enemmän toisiin, samassa tilanteessa oleviin pareihin tutustumista ja jutustelua. Tietysti aiheestakin oli keskustelua, mutta oikeastaan mitään uutta tietoa siltä saralta en saanut, sillä samat asiat olin jo lukenut Duon nettisivuilta tai valmennukseen kuuluvasta online-materiaalista. Pääpointtina taisi olla se, että lapsesta ei automaattisesti kaksi- tai monikielistä kasva, vaan se vaatii vanhemmilta aktiivista panostusta ja sitoutumista asiaan. Suomen kielen oppimisesta Suomessa ei juuri tarvitse huolta kantaa, joten vaativin tehtävä tulee olemaan sillä toisenkielisellä vanhemmalla. Lapsen pitäisi kuulemma kuulla 40% päivästä myös sitä toista kieltä! Saa nähdä, kuinka tuo tulee käytännössä onnistumaan. Toisaalta eilisen jälkeen olen kyllä myös vähemmän huolissani lapsemme kielten oppimisesta, sillä tällainen tilanne on erittäin yleinen, eikä kaksi- tai monikieliset perheet ole Suomessakaan enää mikään vähemmistö, vaan meitä on paljon! Ja ihan hyvin ne kaikki muutkin ovat pärjänneet, joten miksemme mekin pärjäisi.

Vaikka siis valmennukseen osittain hieman petyinkin, niin kuitenkin tuo parituntinen oli muuten mukava hetki viettää toisten vauvaa odottavien parien kanssa. Itse asiassa mietinkin, että olisi ollut parempi, jos valmennus olisi jaettu muutamaan eri kertaan ja olisimme tavanneet samalla porukalla pariinkin otteeseen. Nyt tuntui, että aika loppui kesken ja juteltavaa olisi ollut vielä paljon! Ehkä ideana olikin, että ryhmäläiset voisivat sopia tapaavansa toisiaan myöhemminkin, mutta kun me olemme juuri ensi viikolla muuttamassa toiseen kaupunkiin, niin meidän osalta se ei valitettavasti onnistu. Itse huomasin todella kaipaavani monikulttuurisuutta elämääni. Kun asuimme Kamilin kanssa Brysselissä, niin oli ihanaa kun oli ystäviä ja tuttavia eri puolilta maailmaa. Täällä Suomessa suurin osa meidän yhteisistä ystävistä on suomalaisia, ja olisi tosi kiva tutustua enemmän toisiin kahden kulttuurin pareihin. Useimmiten se ei haittaa, mutta välillä on vähän ikävää, jos Kamil on aina se ainoa ulkomaalainen joukossa. Harmi, että Duolla on toimintaa lähinnä vain Helsingissä. Kuulemma vapaaehtoiset voivat järjestää toimintaa myös muualla, esimerkiksi Jyväskylässä toimii äiti-lapsi-ryhmiä. Eilisen jälkeen jäin miettimään, pitäisikö tarttua tuumasta toimeen ja yrittää itse järjestää jotain myös Tampereella! Duon henkilökunnalta saa siihen tukea ja apua esimerkiksi ryhmän mainostuksessa, vaikka suurimman työn joutuukin lopulta tekemään itse. Se voisi kuitenkin olla ihan mukavaa puuhaa mammalomalle. Sattuisiko jo sieltä ruudun toiselta puolelta löytymään ketään asiasta kiinnostuneita?

Seuraavat perhevalmennusryhmät järjestetään muuten syksyllä, ja suosittelen osallistumista lämpimästi kaikille samassa elämäntilanteessa oleville! Valmennukseen voi mennä myös, vaikka vauva olisi ehtinyt jo syntyäkin, meidänkin ryhmässä oli mukana muutama jo lapsen saanut pari.

xoxo Nelli

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Kochanie • Theme by Maira G.