Raskausajan kaipauksia

Kuten viimekertaisessa raskausviikko-postauksessa kirjoitin, niin minulle tämä raskaana olo on jo pitkään tuntunut ihan sellaiselta melko normaalilta olotilalta. Harvemmin sitä osaa kaivata aikaa ennen raskautta, vaikka elo tämän ison vatsan kanssa alkaakin olla välilllä aika tukalaa. Yleisesti ottaen kuitenkin nautin hurjasti raskausajasta, vauvan potkuista ja kaikesta. Loppujen lopuksi en oikeastaan koe niitä raskausajan vaivojakaan erityisen ikävinä, koska ne nyt vain kuuluvat asiaan. (Katsotaan, onko sama ääni kellossa vielä kymmenen viikon kuluttua...)
Mutta mitä asioita sitten voisin kaivata niiltä ajoilta, kun en vielä ollut raskaana? Pohdiskelin tätä huvikseni yhtenä päivänä, ja kyllähän sitten loppujen lopuksi sain aikaiseksi jonkinlaisen listan, vaikka aluksi tuntui, että keksisin vain yhden tai kaksi asiaa!


Pyöräily
Varsinkin nyt kun kevät on tullut kaupunkiin, aurinko paistaa ja kadut ovat kuivia, olen huomannut kaipaavani kovasti pyöräilyä! Ehkäpä hieman aktiivisempaa liikkumista muutenkin (kuten juoksulenkkejä), mutta ihan erityisesti tuota pyöräilyä. Kaipa pyöräilyä voisi raskaana ollessakin omien tuntemustensa mukaan harrastaa, mutta minun pyöräni on tuon mallinen, ettei sen selässä polkeminen tuntuisi enää tässä vaiheessa kovin mukavalta. Kaaduin myös viime keväänä pyörän kanssa aika pahasti, enkä halua ottaa sitä riskiä että niin kävisi uudelleen nyt, kun mukana on vähän kallisarvoisempikin lasti. Joten pyöräily saa vielä tällä hetkellä odottaa, mutta syksyllä sitten taas! 

Kokonaiset yöt
Sain aika pitkäänkin nauttia hyvin nukutuista öistä, mutta nyt unet tuntuvat jäävän kovin katkonaisiksi, kun heräilee vähän väliä milloin minkäkin syyn vuoksi eikä hyvää nukkuma-asentoa tahdo löytyä. Erityisesti minua vaivaavat krampit pohkeissa sekä kipu alaselässä ja lantion alueella. Jotenkin kummasti aamuisin se nukkuminenkin tuntuisi sujuvan paljon paremmin kuin öisin, mutta silloin siihen sitten taas harvemmin on mahdollisuus. Tähän asiaan ei taidakaan olla helpotusta ihan heti luvassa, kun fyysisten vaivojen poistuttua onkin sitten vauvan vuoro valvottaa. Onneksi tulen toimeen melko vähäisilläkin unilla...


Juustot & sushi
Raskausajan kiellettyjen ruoka-aineiden listassa ei ole kovinkaan montaa asiaa, joita ihan todella olisin tässä kaivannut, mutta kaksi on ylitse muiden: monet juustot (kuten Brie) ja sushi. Juustoihinhan liittyy aika paljon epäselvää ja ristiriitaistakin tietoa, joten voipi olla että olen ollut juustojen suhteen liiankin varovainen nyt, mutta en halua ottaa mitään turhia riskejä. En myöskään malta odottaa, että raskauden jälkeen pääsen taas herkuttelemaan kunnon sushilla! Kun puoliso sattuu vielä olemaan sushikokki, niin ei ole helppoa - ennen raskautta saatoin hyvinkin syödä sushia melkein viikoittain. 

Tietyt lempivaatteet
Tässä vaiheessa raskauttaa alkaa jo kovastikin tuntua siltä, ettei omasta vaatekaapista tahdo löytyä enää mitään päällepantavaa. Muutamista yksilöistä onkin sitten tullut niitä luottovaatteita, joihin turvaudun useamman kerran viikossa. Suurin osa paidoista on liian lyhyitä - ne ylettyvät ehkä puoleen väliin vatsaa. Monet mekoista puristavat rinnoista tai eivät muuten vain enää oikein istu ja näytä kivalta päällä. Ehkäpä hieman turhamaisesti odotankin sitä, kun pukeutuminen on taas helppoa. Voi vain napata vaatekaapista sen tietyn lempivaatteen, jonka tietää aina näyttävän hyvältä.


Normaalisti käyttäytyvä verensokeri
Raskaus on haastavaa ja stressaavaakin aikaa diabeetikolle. Verensokeri heittelee ja tuntuu käyttäytyvän välillä ihan miten sattuu. Sama määrä insuliinia toimii loistavasti yhtenä päivänä ja seuraavana ei sitten taas ollenkaan. Jatkuvaa säätämistä, verensokerin mittailua ja itsensä soimaamista. Ja kuitenkin mahdollisimman hyvän hoitotasapainon ylläpitäminen on niin kovin tärkeää pikkuisen kannalta! Onneksi olen saanut pidettyä verensokerini yleisesti ottaen hyvin hallinnassa, mutta silti ne pienetkin epäonnistumiset tuntuu aina ihan musertavilta. Vaikka lääkäriltä onkin tullut kehuja siitä miten diabetestäni hoidan, niin itse sitä on tässä itsensä pahin kriitikko. Aina voisi olla vieläkin parempi!

Kun olo ei ole enää niin kömpelö 
En malta odottaa sitä, että joidenkin ihan normaalien asioiden suorittaminen ei tunnu enää valtaisalta saavutukselta. Tällaisia asioita on esimerkiksi pudonneen esineen nostaminen, kenkien laittaminen jalkaan sekä kyljeltä toiselle kääntyminen nukkuessa. Töissäkin saan erikoiskohtelua työkavereilta, kun alan olla niin hidas ja kömpelö, että minun annetaan vain istua kun muut hoitavat juoksevia asioita puolestani. En yhtään tykkää siitä, että välillä joutuu olemaan niin avuton!

Tällaisia asioita tuli mieleen, kun oikein yritti miettiä. Täytyy varmaan palata tähän listaan sitten ihan loppuraskaudessa ja katsoa, keksinkö sitten paljonkin lisää asioita... Minkälaisia asioita te olette kaivanneet raskaana ollessanne? 

xoxo Nelli

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Kochanie • Theme by Maira G.