Ja taas poksutaan! Miten tuntuukin, että juuri nyt viikot hujahtavat ohi ihan hetkessä ja taas on yksi raskausviikko enemmän mittarissa... Nyt vielä pyörähti käyntiin se jännittävä viimeinen kolmannes! Pakko taas sanoa, että keskiraskaus omalla kohdallani oli totisesti sitä seesteistä aikaa kuten usein sanotaan, tai oikeastaan ihan koko raskauteni aina viime aikoihin asti on ollut varsin helppo. Mieliala nyt on onneksi kuitenkin pysynyt kaikista vaivoistakin huolimatta hyvänä, tuntuu että elelen vain sellaisessa ihanan kevyessä, vauvanhuuruisessa onnellisuuskuplassa, jota ei pahemmin mikään ravistele. Vaikka fyysinen olo onkin ikävä, niin suhtaudun siihen sellaisena ohimenevänä juttuna ja ajattelen, että kyllä se lopputulos sitten pian kuitenkin palkitsee. Tuntuu mukavalta olla jo näin pitkällä raskautta, ja jotenkin ihan jo toivoo, että voisi siirtyä pikakelauksella pari kuukautta eteenpäin, heti!
Tällä raskausviikolla mahakyytiläinen on noin kukkakaalin kokoinen, painoa pitäisi olla kai jo huima kilo! Tänään kävimme taas neuvolassa ja babylla kaikki hyvin. Sydänäänet olivat vahvat ja selkeät, tällä kertaa vauvalla oli lepohetki meneillään tutkimuksen ajan, kun viimeksi taas käynnissä oli mitä ilmeisemmin potkunyrkkeilyharjoitukset. Syke 153 ja SF-mitta 24 cm. Oma paino ei onneksi ollut kuukauden takaiseen punnitukseen verrattuna noussut, sitä kun vähän etukäteen jännitin. Raskauskiloja on nimittäin jo tässä vaiheessa kertynyt 12 kg, mikä tuntuu itselle hurjalta määrältä, vaikka lähtötilanne painossa olikin se että kiloja saisikin tulla lisää. Ja onhan niitä vielä loppuraskaudessakin luvassa kun vauva kasvaa, joten nyt olin kyllä ihan tyytyväinen siihen, että paino oli pysynyt samassa. 
Neuvolakäynnin jälkeen suuntasin vuorostaan työterveyslääkärin vastaanotolle keskustelemaan tästä selkätilanteestani, jossa ei ole parannusta tapahtunut. Saikkua määrättiin taas ensi keskiviikkoon eli 8.4. asti. Sitten torstaina onkin ultra, ja katsotaan siellä sitten Naistenklinikan lääkärin kanssa, että vieläkö saikutetaan vai pystynkö jatkamaan töitä. Tämän saikun jälkeen olisi enää kaksi viikkoa töitä jäljellä ennen kuin kesälomani alkaa, ja mieluusti menisinkin vielä hetkeksi töihin ennen sitä. Mutta katsotaan miten käy!
Tänään on muuten siitä mukava päivämäärä, että nyt on tasan kuukausi aikaa muuttoon ja tasan kolme kuukautta laskettuun aikaan! Molemmat siis 30. päivä, toinen huhtikuussa ja toinen kesäkuussa. Viime aikoina on tuntunut siltä, että babyn tuloon on enää ihan hetki vain ja raskaus todellakin loppusuoralla, mutta kyllähän tässä sinne vielä matkaa on. Olen kuullut huhuja, että viimeiset viikot tuntuvat suorastaan matelevan - pitääkö paikkansa?

xoxo Nelli

Raskausviikko 27+0 - viimeinen kolmannes!

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Ja taas poksutaan! Miten tuntuukin, että juuri nyt viikot hujahtavat ohi ihan hetkessä ja taas on yksi raskausviikko enemmän mittarissa... Nyt vielä pyörähti käyntiin se jännittävä viimeinen kolmannes! Pakko taas sanoa, että keskiraskaus omalla kohdallani oli totisesti sitä seesteistä aikaa kuten usein sanotaan, tai oikeastaan ihan koko raskauteni aina viime aikoihin asti on ollut varsin helppo. Mieliala nyt on onneksi kuitenkin pysynyt kaikista vaivoistakin huolimatta hyvänä, tuntuu että elelen vain sellaisessa ihanan kevyessä, vauvanhuuruisessa onnellisuuskuplassa, jota ei pahemmin mikään ravistele. Vaikka fyysinen olo onkin ikävä, niin suhtaudun siihen sellaisena ohimenevänä juttuna ja ajattelen, että kyllä se lopputulos sitten pian kuitenkin palkitsee. Tuntuu mukavalta olla jo näin pitkällä raskautta, ja jotenkin ihan jo toivoo, että voisi siirtyä pikakelauksella pari kuukautta eteenpäin, heti!
Tällä raskausviikolla mahakyytiläinen on noin kukkakaalin kokoinen, painoa pitäisi olla kai jo huima kilo! Tänään kävimme taas neuvolassa ja babylla kaikki hyvin. Sydänäänet olivat vahvat ja selkeät, tällä kertaa vauvalla oli lepohetki meneillään tutkimuksen ajan, kun viimeksi taas käynnissä oli mitä ilmeisemmin potkunyrkkeilyharjoitukset. Syke 153 ja SF-mitta 24 cm. Oma paino ei onneksi ollut kuukauden takaiseen punnitukseen verrattuna noussut, sitä kun vähän etukäteen jännitin. Raskauskiloja on nimittäin jo tässä vaiheessa kertynyt 12 kg, mikä tuntuu itselle hurjalta määrältä, vaikka lähtötilanne painossa olikin se että kiloja saisikin tulla lisää. Ja onhan niitä vielä loppuraskaudessakin luvassa kun vauva kasvaa, joten nyt olin kyllä ihan tyytyväinen siihen, että paino oli pysynyt samassa. 
Neuvolakäynnin jälkeen suuntasin vuorostaan työterveyslääkärin vastaanotolle keskustelemaan tästä selkätilanteestani, jossa ei ole parannusta tapahtunut. Saikkua määrättiin taas ensi keskiviikkoon eli 8.4. asti. Sitten torstaina onkin ultra, ja katsotaan siellä sitten Naistenklinikan lääkärin kanssa, että vieläkö saikutetaan vai pystynkö jatkamaan töitä. Tämän saikun jälkeen olisi enää kaksi viikkoa töitä jäljellä ennen kuin kesälomani alkaa, ja mieluusti menisinkin vielä hetkeksi töihin ennen sitä. Mutta katsotaan miten käy!
Tänään on muuten siitä mukava päivämäärä, että nyt on tasan kuukausi aikaa muuttoon ja tasan kolme kuukautta laskettuun aikaan! Molemmat siis 30. päivä, toinen huhtikuussa ja toinen kesäkuussa. Viime aikoina on tuntunut siltä, että babyn tuloon on enää ihan hetki vain ja raskaus todellakin loppusuoralla, mutta kyllähän tässä sinne vielä matkaa on. Olen kuullut huhuja, että viimeiset viikot tuntuvat suorastaan matelevan - pitääkö paikkansa?

xoxo Nelli
Tämä sairauslomaviikko on tuntunut niiiiin pitkältä. Sen olen viettänyt pääasiassa sängyssä vaakatasossa, lämmin vehnätyyny alaselän jomotusta helpottamassa. Tehnyt toki päivittäin rauhallisia kävelylenkkejä koiran kanssa, mutta siihenpä ne viikon aktiviteetit ovatkin oikeastaan jääneet. Onneksi on Greyn anatomia ja paljon lukemista! Kamilkin on ollut tämän viikon paljon poissa kotoa töiden takia, joten pitkäksi on aika käynyt. Kummasti sitä yhtäkkiä tekisi mieli siivota ja aloittaa kaikenlaisia muita projekteja, joita ei ihan sängystä käsin kuitenkaan pysty tekemään... Mutta vaikka selkäkipujen suhteen ei olla menty parempaan päin, niin positiivista on kuitenkin se, että supistukset onneksi ovat helpottaneet tässä lepäillessä. 

Koska huomenna on tällä erää viimeinen saikkupäivä, päätin tänään hieman kokeilla miten selkä kestää jos lähtisi vähän enemmän liikkeelle täältä sängynpohjalta. Voitin Pastellipisaroita-blogin arvonnasta kaksi lippua Kevätmessuille, jotka tänä viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa järjestettiin. Aluksi epäilin, pääsisinkö messuille ollenkaan, mutta tosiaan nyt viikon lepäilyn jälkeen päätin uskaltautua matkaan. Oli kyllä ihana pistää kulahtaneiden kotivaatteiden sijaan päälle mekko ja päästä hieman ihmisten ilmoille! Selkä ei kyllä reissusta tykännyt yhtä paljon kuin mieli, vaan reilun tunnin kiertelyn jälkeen olo alkoi käydä niin sietämättömäksi, että kotiin oli suunnattava. Ja huomenna sitten uudestaan lääkärin vastaanotolle keskustelemaan tästä tilanteesta... Mutta tämän postauksen tarkoitus ei ollut ainoastaan valittaa omista vaivoistani, joten nyt niihin messutunnelmiin!

Kevätmessujen ohjelmassa oli viisi eri osastoa: Kevätpuutarha, OmaKoti, OmaMökki, Sisusta! sekä Lähiruoka&luomu. Näistä meitä tällä hetkellä lähinnä kiinnosti nuo kaksi viimeistä teemaa, ja oman jaksamiseni puolesta olikin ihan hyvä juttu, että ne olivat myös messujen kaksi pienintä aluetta. Jaksoipahan ainakin hyvin kierrellä ja tutustua kunnolla näiden alueiden tarjontaan. Meillä ei ollut etukäteen mielessä mitään erityistä, mitä messuilta oltaisiin lähdetty hakemaan, mutta sisustus-osastoa tietenkin kierreltiin uusi koti silmällä pitäen, jos sinne vaikka jotain kivaa löytyisi.



Lähiruoka&luomu - osastolla oli niin paljon vilskettä, että kuvaamiset jäivät vähemmälle, mutta kaikkea herkkua siellä kyllä oli tarjolla! Maisteltiin muun muassa herkullisia juustoja ja hilloja, lounaaksi valittiin lörtsyt, kun Kamil ei ollut niistä ennen kuullutkaan. Enkä kyllä itsekään ihan heti muista, milloin olisin sellaista viimeksi syönyt. Lohi- ja mustikkatäytteiset lörtsyt maistuivat kuitenkin kummallekin koemaistajalle oikein hyvin! Hieman harmittaa, että ennen kotiinlähtöä unohdimme ostaa mukaan luomumüslejä ja -puuroja, me kun kuulumme kumpaisenkin tuoteryhmän varsinaisiin suurkuluttajiin...




Sisustuspuolen antiin petyin vähän. Olin kyllä etukäteen katsonut, että osasto olisi pieni, mutta en arvannut että aivan niin pieni kuitenkaan! Ajattelin saavani kivoja sisustusvinkkejä tulevaan kotiin, mutta mitään sen kummempaa ei kyllä ständeiltä mieleen jäänyt. Näiden messujen pääpaino olikin selkesästi siellä omakoti- ja mökkiasumisessa, ja valitettavasti me emme ainakaan vielä niiden kohderyhmään kuulu. Mutta sentään ihan tyhjin käsin ei messuilta jouduttu poistumaan, sillä vauvanhuoneeseen löytyi Alnilamin tähtipuodista söpö pieni kuumailmapallo. Minulla on visio tehdä vauvan pinnasängyn yläpuolelle itse jonkinlainen mobile, ja tämä kuumailmapallo voisi sopia siihen aika hyvin. 
Saa nähdä miten projektini tulee sujumaan, mutta pallo joka tapauksessa löytää aivan varmasti paikkansa jostain päin vauvanhuonetta! Sisustusosastolla oli hieman yllättäen myös Vilan ständi, jossa kaikki vaatteet myytiin puolella hinnalla, ja sieltä nappasin itselleni mukaan yhden mekkosen. Alkaa nimittäin olla yhä vain vaikeampaa löytää omasta vaatekaapista enää mitään mukavaa päällepantavaa... Eli muutama pieni messulöytö kuitenkin tuli tehtyä! Ei ehkä ihan sellaisia, mitä etukäteen olisin arvannut, mutta varsin mieluisia juttuja kuitenkin!



Vinkkinä muuten, että Alnilamin liike löytyy myös Helsingistä Lönnrotinkadulta, ja siellä on myynnissä esimerkiksi hauskoja raaputettavia maailmankarttoja (josta siis voi raaputtaa erivärisiksi kaikki ne maat, joissa on käynyt) ja monenlaista muuta kivaa, jos karttapallot ja tähtitaivas kiinnostavat! 

xoxo Nelli

Kevätmessuilla + saikkuviikon kuulumisia

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Tämä sairauslomaviikko on tuntunut niiiiin pitkältä. Sen olen viettänyt pääasiassa sängyssä vaakatasossa, lämmin vehnätyyny alaselän jomotusta helpottamassa. Tehnyt toki päivittäin rauhallisia kävelylenkkejä koiran kanssa, mutta siihenpä ne viikon aktiviteetit ovatkin oikeastaan jääneet. Onneksi on Greyn anatomia ja paljon lukemista! Kamilkin on ollut tämän viikon paljon poissa kotoa töiden takia, joten pitkäksi on aika käynyt. Kummasti sitä yhtäkkiä tekisi mieli siivota ja aloittaa kaikenlaisia muita projekteja, joita ei ihan sängystä käsin kuitenkaan pysty tekemään... Mutta vaikka selkäkipujen suhteen ei olla menty parempaan päin, niin positiivista on kuitenkin se, että supistukset onneksi ovat helpottaneet tässä lepäillessä. 

Koska huomenna on tällä erää viimeinen saikkupäivä, päätin tänään hieman kokeilla miten selkä kestää jos lähtisi vähän enemmän liikkeelle täältä sängynpohjalta. Voitin Pastellipisaroita-blogin arvonnasta kaksi lippua Kevätmessuille, jotka tänä viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa järjestettiin. Aluksi epäilin, pääsisinkö messuille ollenkaan, mutta tosiaan nyt viikon lepäilyn jälkeen päätin uskaltautua matkaan. Oli kyllä ihana pistää kulahtaneiden kotivaatteiden sijaan päälle mekko ja päästä hieman ihmisten ilmoille! Selkä ei kyllä reissusta tykännyt yhtä paljon kuin mieli, vaan reilun tunnin kiertelyn jälkeen olo alkoi käydä niin sietämättömäksi, että kotiin oli suunnattava. Ja huomenna sitten uudestaan lääkärin vastaanotolle keskustelemaan tästä tilanteesta... Mutta tämän postauksen tarkoitus ei ollut ainoastaan valittaa omista vaivoistani, joten nyt niihin messutunnelmiin!

Kevätmessujen ohjelmassa oli viisi eri osastoa: Kevätpuutarha, OmaKoti, OmaMökki, Sisusta! sekä Lähiruoka&luomu. Näistä meitä tällä hetkellä lähinnä kiinnosti nuo kaksi viimeistä teemaa, ja oman jaksamiseni puolesta olikin ihan hyvä juttu, että ne olivat myös messujen kaksi pienintä aluetta. Jaksoipahan ainakin hyvin kierrellä ja tutustua kunnolla näiden alueiden tarjontaan. Meillä ei ollut etukäteen mielessä mitään erityistä, mitä messuilta oltaisiin lähdetty hakemaan, mutta sisustus-osastoa tietenkin kierreltiin uusi koti silmällä pitäen, jos sinne vaikka jotain kivaa löytyisi.



Lähiruoka&luomu - osastolla oli niin paljon vilskettä, että kuvaamiset jäivät vähemmälle, mutta kaikkea herkkua siellä kyllä oli tarjolla! Maisteltiin muun muassa herkullisia juustoja ja hilloja, lounaaksi valittiin lörtsyt, kun Kamil ei ollut niistä ennen kuullutkaan. Enkä kyllä itsekään ihan heti muista, milloin olisin sellaista viimeksi syönyt. Lohi- ja mustikkatäytteiset lörtsyt maistuivat kuitenkin kummallekin koemaistajalle oikein hyvin! Hieman harmittaa, että ennen kotiinlähtöä unohdimme ostaa mukaan luomumüslejä ja -puuroja, me kun kuulumme kumpaisenkin tuoteryhmän varsinaisiin suurkuluttajiin...




Sisustuspuolen antiin petyin vähän. Olin kyllä etukäteen katsonut, että osasto olisi pieni, mutta en arvannut että aivan niin pieni kuitenkaan! Ajattelin saavani kivoja sisustusvinkkejä tulevaan kotiin, mutta mitään sen kummempaa ei kyllä ständeiltä mieleen jäänyt. Näiden messujen pääpaino olikin selkesästi siellä omakoti- ja mökkiasumisessa, ja valitettavasti me emme ainakaan vielä niiden kohderyhmään kuulu. Mutta sentään ihan tyhjin käsin ei messuilta jouduttu poistumaan, sillä vauvanhuoneeseen löytyi Alnilamin tähtipuodista söpö pieni kuumailmapallo. Minulla on visio tehdä vauvan pinnasängyn yläpuolelle itse jonkinlainen mobile, ja tämä kuumailmapallo voisi sopia siihen aika hyvin. 
Saa nähdä miten projektini tulee sujumaan, mutta pallo joka tapauksessa löytää aivan varmasti paikkansa jostain päin vauvanhuonetta! Sisustusosastolla oli hieman yllättäen myös Vilan ständi, jossa kaikki vaatteet myytiin puolella hinnalla, ja sieltä nappasin itselleni mukaan yhden mekkosen. Alkaa nimittäin olla yhä vain vaikeampaa löytää omasta vaatekaapista enää mitään mukavaa päällepantavaa... Eli muutama pieni messulöytö kuitenkin tuli tehtyä! Ei ehkä ihan sellaisia, mitä etukäteen olisin arvannut, mutta varsin mieluisia juttuja kuitenkin!



Vinkkinä muuten, että Alnilamin liike löytyy myös Helsingistä Lönnrotinkadulta, ja siellä on myynnissä esimerkiksi hauskoja raaputettavia maailmankarttoja (josta siis voi raaputtaa erivärisiksi kaikki ne maat, joissa on käynyt) ja monenlaista muuta kivaa, jos karttapallot ja tähtitaivas kiinnostavat! 

xoxo Nelli
Olen käynyt aika laiskasti kirpputoreilla tässä kuussa, mutta jo niillä muutamallakin käynnillä tehnyt kyllä tosi kivoja löytöjä vauvan vaatekaappiin! Kirjoitin viimeksi, että seuraavaksi pitäisi etsiä nimenomaan kietaisubodyja, ja tulihan niitäkin sitten muutama löydettyä, vaikka se aika vaikealta tuntuukin. Taitavat olla monen muunkin odottajan hankintalistalla, sillä tavallisia bodyja kyllä löytyy pilvin pimein, mutta hyväkuntoiset (ja kivannäköiset) kietaisumalliset bodyt ovat kovin harvassa.

Kietaisubodyjen metsästys siis jatkuu yhä, vaikka nyt tosiaan muutama kiva yksilö jo löytyikin. Ennen seuraavia vauvanvaatehankintoja on kuitenkin tehtävä pieni inventaario ja selvitettävä itselleen, mitä kaikkea meiltä jo löytyy, ja minkälaisille ja ennen kaikkea minkä kokoisille vaatteille vielä on tarvetta. Tähän mennessä kun olen ostanut vaatteita vähän fiilispohjalla aina, kun nyt vain olen törmännyt hinta-laatusuhteeltaan hyviin vaatteisiin, joiden ulkonäkökin miellyttää silmää. Mutta oikeasti en tiedä yhtään, kuinka paljon meiltä jo löytyy mitäkin vaatetta! Sen kyllä osaan arvata, että niitä ihan pienimpiä, vastasyntyneen kokoisia vaatteita meillä on varmasti liian vähän. Jotenkin tuntuu, että aina haluaa ostaa mieluummin vähän isompia kokoja, kun ne pienet jää kuitenkin tosi nopeasti liian pieniksi. Mutta tarvitseehan se vauva ihan pikkuruisenakin jotain päällepantavaa... Saapa muuten nähdä, milloin äitiyspakkaus saapuu meille asti ja mitä kaikkea sieltä paljastuu. En ole halunnut kauhean tarkkaan tutustua etukäteen pakkauksen sisältöön, koska tuntuu kivemmalta pitää se yllätyksenä, ainakin näin ensimmäisen lapsen kohdalla! Muistan hyvin, kun sain pikkuveljen ollessani 9-vuotias ja miten jännittävää oli äidin kanssa avata äitiyspakkaus ensimmäisen kerran, kun ei yhtään tiennyt mitä kaikkea sieltä paljastuisi.

Mutta sitten niihin kirppislöytöihin...


Turkoosit potkarit: 1e, Kokkolan Kirpputorimarket
Siniset housut: 1e, Kokkolan Kirpputorimarket

Oltiin muutama viikko sitten minilomalla isovanhempieni luona Pohjanmaalla, ja yhtenä päivänä käytiin huvikseen myös Kokkolassa, kun sinne ei ole isovanhempieni kylästä kovin pitkä matka. Sillä reissulla käytiin kiertelmässä yhdellä kirpputorilla ja sieltä olisikin löytynyt paljon kaikkea kivaa. Huomasi kyllä eron moniin näihin pääkaupungin ylihinnoiteltuihin kirppiksiin verrattuna...Nuo Ivana Helsingin potkarit on mun mielestä tosi söpöt ja pirteän väriset! Törmäsin samoihin potkareihin jälkeen päin parilla muullakin kirppiksellä, joten mietin että ovatkohan ne tulleet jossain vanhassa äitiyspakkauksessa?  


Raidallinen haalari: 2e, Kokkolan Kirpputorimarket
Barbababa-housut: 2e, Kokkolan Kirpputorimarket

En kestä noita Barbababa-pöksyjä! Niin suloiset.


Kietaisubody: 0,50e, Kokkolan Kirpputorimarket
Ruskea body: 0,50e, Kokkolan Kirpputorimarket

Olen aiemminkin tuskastellut sitä, kuinka vaikeaa on välillä löytää sellaisia sukupuolineutraaleja vaatteita, jotka ei heti huuda tyttöä tai poikaa... Tai esimerkiksi pojille muun värisiä kuin sinisiä vaatteita. Nämä kaksi bodya oli mun mielestä tosi kivoja, ja etenkin tuosta ruskeasta tuli ihan Kamilin lemppari. Pakko myöntää, että kyllä meiltäkin löytyy jo paljon kaikkea vaaleansinistä (koska niitä nyt vain on niin paljon tarjolla), mutta mielelläni aina ostan muun värisiä vaatteita, kun vain sellaisia löydän.


Raidallinen haalari ja myssy: 2,20e, Kampin kirppis, Helsinki
Harmaat housut: 2e, Kampin kirppis, Helsinki

Kampin kirppiksellä kävin ensimmäistä kertaa nyt vasta hiljattain, eikä nyt tällä kierroksella ainakaan siellä ollut montaakaan pöytää, jossa olisi ollut vauvanvaatteita. Näiden lisäksi löytyi kuitenkin vielä pussi vauvansukkia 50 sentillä, mutta en nyt niitä alkanut kuvailemaan, vaikka suloisen pieniä ovatkin! 


Musta body: 1,50e, Kaivarin Kanuuna, Helsinki
Kietaisubody: 0,50e, Kirpputori Haikara, Helsinki

Tuo oikeanpuoleinen body on varmaan pienin vaatekappale, mikä meiltä tällä hetkellä löytyy. Aina kun hypistelen sitä käsissäni en voi uskoa, että vauva voisi oikeasti olla niin pieni! Monsteribody oli muuten vain niin hauska, että se tarttui mukaan. Olisi aika hauskaa, jos se menisi vauvalle vielä Halloweenina!


Turkoosi kietaisubody: 1,10e, Kirpputori Haikara, Helsinki
Sininen kietaisubody: 1e, Kirpputori Haikara, Helsinki

Niitä kietaisubodyja! Tykkään käydä lastenvaatekirppiksillä, kuten tuolla Haikarassa, koska niistä on paljon helpompi löytää sitä, mitä tarvitseekin. Tavallisilla kirppiksillä joutuu aina vähän etsimään kaiken muun seasta. 


Raidalliset housut: 1e, Kirpputori Haikara, Helsinki
Kuviolliset housut: 0,50e, Kirpputori Haikara, Helsinki


Body: 1,80e, Kirpputori Haikara, Helsinki
Paita: 1,10e, Kirpputori Haikara, Helsinki

Tällaisia siis tällä kertaa! Monet noista vaatteista kyllä kaipaavat kipeästi pesua ja silitystä, eivät näytä nyt kovin edustavilta kuvissa. Olen huomannut odottavani innolla muuttoa senkin takia, että pääsen sitten pesemään kaikki vauvanvaatteet, ripustamaan ne kuivumaan ja ihastelemaan kaikkea pientä, ja lopuksi viikkaamaan ne valmiiksi lipastoon odottamaan babyn saapumista. Harvemmin sitä oikein odottaa pyykkipäivää...
xoxo Nelli

Maaliskuun kirppislöydöt

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Olen käynyt aika laiskasti kirpputoreilla tässä kuussa, mutta jo niillä muutamallakin käynnillä tehnyt kyllä tosi kivoja löytöjä vauvan vaatekaappiin! Kirjoitin viimeksi, että seuraavaksi pitäisi etsiä nimenomaan kietaisubodyja, ja tulihan niitäkin sitten muutama löydettyä, vaikka se aika vaikealta tuntuukin. Taitavat olla monen muunkin odottajan hankintalistalla, sillä tavallisia bodyja kyllä löytyy pilvin pimein, mutta hyväkuntoiset (ja kivannäköiset) kietaisumalliset bodyt ovat kovin harvassa.

Kietaisubodyjen metsästys siis jatkuu yhä, vaikka nyt tosiaan muutama kiva yksilö jo löytyikin. Ennen seuraavia vauvanvaatehankintoja on kuitenkin tehtävä pieni inventaario ja selvitettävä itselleen, mitä kaikkea meiltä jo löytyy, ja minkälaisille ja ennen kaikkea minkä kokoisille vaatteille vielä on tarvetta. Tähän mennessä kun olen ostanut vaatteita vähän fiilispohjalla aina, kun nyt vain olen törmännyt hinta-laatusuhteeltaan hyviin vaatteisiin, joiden ulkonäkökin miellyttää silmää. Mutta oikeasti en tiedä yhtään, kuinka paljon meiltä jo löytyy mitäkin vaatetta! Sen kyllä osaan arvata, että niitä ihan pienimpiä, vastasyntyneen kokoisia vaatteita meillä on varmasti liian vähän. Jotenkin tuntuu, että aina haluaa ostaa mieluummin vähän isompia kokoja, kun ne pienet jää kuitenkin tosi nopeasti liian pieniksi. Mutta tarvitseehan se vauva ihan pikkuruisenakin jotain päällepantavaa... Saapa muuten nähdä, milloin äitiyspakkaus saapuu meille asti ja mitä kaikkea sieltä paljastuu. En ole halunnut kauhean tarkkaan tutustua etukäteen pakkauksen sisältöön, koska tuntuu kivemmalta pitää se yllätyksenä, ainakin näin ensimmäisen lapsen kohdalla! Muistan hyvin, kun sain pikkuveljen ollessani 9-vuotias ja miten jännittävää oli äidin kanssa avata äitiyspakkaus ensimmäisen kerran, kun ei yhtään tiennyt mitä kaikkea sieltä paljastuisi.

Mutta sitten niihin kirppislöytöihin...


Turkoosit potkarit: 1e, Kokkolan Kirpputorimarket
Siniset housut: 1e, Kokkolan Kirpputorimarket

Oltiin muutama viikko sitten minilomalla isovanhempieni luona Pohjanmaalla, ja yhtenä päivänä käytiin huvikseen myös Kokkolassa, kun sinne ei ole isovanhempieni kylästä kovin pitkä matka. Sillä reissulla käytiin kiertelmässä yhdellä kirpputorilla ja sieltä olisikin löytynyt paljon kaikkea kivaa. Huomasi kyllä eron moniin näihin pääkaupungin ylihinnoiteltuihin kirppiksiin verrattuna...Nuo Ivana Helsingin potkarit on mun mielestä tosi söpöt ja pirteän väriset! Törmäsin samoihin potkareihin jälkeen päin parilla muullakin kirppiksellä, joten mietin että ovatkohan ne tulleet jossain vanhassa äitiyspakkauksessa?  


Raidallinen haalari: 2e, Kokkolan Kirpputorimarket
Barbababa-housut: 2e, Kokkolan Kirpputorimarket

En kestä noita Barbababa-pöksyjä! Niin suloiset.


Kietaisubody: 0,50e, Kokkolan Kirpputorimarket
Ruskea body: 0,50e, Kokkolan Kirpputorimarket

Olen aiemminkin tuskastellut sitä, kuinka vaikeaa on välillä löytää sellaisia sukupuolineutraaleja vaatteita, jotka ei heti huuda tyttöä tai poikaa... Tai esimerkiksi pojille muun värisiä kuin sinisiä vaatteita. Nämä kaksi bodya oli mun mielestä tosi kivoja, ja etenkin tuosta ruskeasta tuli ihan Kamilin lemppari. Pakko myöntää, että kyllä meiltäkin löytyy jo paljon kaikkea vaaleansinistä (koska niitä nyt vain on niin paljon tarjolla), mutta mielelläni aina ostan muun värisiä vaatteita, kun vain sellaisia löydän.


Raidallinen haalari ja myssy: 2,20e, Kampin kirppis, Helsinki
Harmaat housut: 2e, Kampin kirppis, Helsinki

Kampin kirppiksellä kävin ensimmäistä kertaa nyt vasta hiljattain, eikä nyt tällä kierroksella ainakaan siellä ollut montaakaan pöytää, jossa olisi ollut vauvanvaatteita. Näiden lisäksi löytyi kuitenkin vielä pussi vauvansukkia 50 sentillä, mutta en nyt niitä alkanut kuvailemaan, vaikka suloisen pieniä ovatkin! 


Musta body: 1,50e, Kaivarin Kanuuna, Helsinki
Kietaisubody: 0,50e, Kirpputori Haikara, Helsinki

Tuo oikeanpuoleinen body on varmaan pienin vaatekappale, mikä meiltä tällä hetkellä löytyy. Aina kun hypistelen sitä käsissäni en voi uskoa, että vauva voisi oikeasti olla niin pieni! Monsteribody oli muuten vain niin hauska, että se tarttui mukaan. Olisi aika hauskaa, jos se menisi vauvalle vielä Halloweenina!


Turkoosi kietaisubody: 1,10e, Kirpputori Haikara, Helsinki
Sininen kietaisubody: 1e, Kirpputori Haikara, Helsinki

Niitä kietaisubodyja! Tykkään käydä lastenvaatekirppiksillä, kuten tuolla Haikarassa, koska niistä on paljon helpompi löytää sitä, mitä tarvitseekin. Tavallisilla kirppiksillä joutuu aina vähän etsimään kaiken muun seasta. 


Raidalliset housut: 1e, Kirpputori Haikara, Helsinki
Kuviolliset housut: 0,50e, Kirpputori Haikara, Helsinki


Body: 1,80e, Kirpputori Haikara, Helsinki
Paita: 1,10e, Kirpputori Haikara, Helsinki

Tällaisia siis tällä kertaa! Monet noista vaatteista kyllä kaipaavat kipeästi pesua ja silitystä, eivät näytä nyt kovin edustavilta kuvissa. Olen huomannut odottavani innolla muuttoa senkin takia, että pääsen sitten pesemään kaikki vauvanvaatteet, ripustamaan ne kuivumaan ja ihastelemaan kaikkea pientä, ja lopuksi viikkaamaan ne valmiiksi lipastoon odottamaan babyn saapumista. Harvemmin sitä oikein odottaa pyykkipäivää...
xoxo Nelli
Vauvakirja on ihana muisto paitsi vanhemmille, myös erityisesti lapselle itselleen sitten kun hän on hieman isompi. Kirjaan voi merkitä ylös vauva-ajan merkittäviä ja hauskoja tapahtumia, liimata kuvia ja palata uudestaan moniin sellaisiin hetkiin, jotka ovat tärkeitä mutta saattaisivat helposti muuten unohtua. Olen itsekin selaillut omaa, vaaleanpunaista vauvakirjaani satoja kertoja, on hauska lueskella minkälaisia mietteitä omat vanhemmat ovat minun vauva-ajoista kirjaan kirjoitelleet. Siksipä vauvakirjan hankkiminen myös meidän babylle oli ihan itsestäänselvä juttu, ja myös yksi niitä ensimmäisiä hankintoja, joita vauvaa varten tein. 

Sen oikean vauvakirjan löytäminen tuntui vaikealta, kun valinnanvaraa kirjoissa on niin paljon. Kirjan visuaalinen ulkonäkö oli toki tärkeä kriteeri - sen tulisi olla kaunis ja selkeä, ja samalla sellainen joka sopisi sekä tytölle että pojalle, koska sukupuolta emme vielä kirjan ostovaiheessa tienneet. Ja vaikka olisimme tienneetkin, niin halusin mieluummin neutraalin kirjan, enkä mitään perus vaaleansinistä. Sisällön suhteen toivoin kirjassa olevan monipuolisia ja hauskoja kysymyksiä vauvan kehitykseen (ja myös odotusaikaan) liittyen, tilaa liimata valokuvia sekä mahdollisuus kirjoittaa tekstiä myös vapaasti, ei siis pelkästään valmiisiin kysymyksiin lyhyesti vastaamista. Sopivaa yksilöä etsiessäni tykästyin erityisesti näihin vauvakirjoihin: Kulta pieni, Arvaa millainen olin kun olin pieni, Poukaman puput sekä Muumilaakson vauvakirja. Netissä täytettävä KiDMEMO, jonka valmiina voi tilata myös oikeaksi kovakantiseksi kirjaksi, olisi varmaan kätevä, mutta itse olen kuitenkin vielä sen verran vanhanaikainen, että haluan ehdottomasti täyttää vauvakirjan käsin. Mielestäni kirja tuntuu paljon persoonallisemmalta silloin.

Lopuksi eteen tuli kuitenkin taas se yksi kysymys, jota kaksikulttuurisessa perheessä joutuu aina miettimään - nimittäin kieli. Olin aluksi katsellut ainoastaan suomenkielisiä vauvakirjoja, sillä niitähän nyt kaupat ovat pullollaan, mutta olisiko se sitten kuitenkaan reilua Kamilia kohtaan? Vaikka tiesin kyllä, että minä sitä kirjaa tulisin enimmäkseen täyttämään ja Kamilkin jo osaa suomea aika paljon, niin silti tuntui, että englanninkielinen kirja olisi meidän tapauksessamme kivoin vaihtoehto. Vaikka aiomme kotona puhua vauvalle suomea ja puolaa, niin uskon että muksu tulee oppimaan englanninkin melko varhain, joten tuskinpa se on mitenkään huonompi asia, jos vauvakirja on englanniksi. 

Mihin vauvakirjaan täällä sitten lopulta päädyttiin?


Löysin tämän yksinkertaisesti Baby book - nimeä kantavan vauvakirjan Korjaamon kirjakaupasta. Tykästyin tosi paljon kirjan ulkoasuun, kansi on ihana ja kirjan sivujen kuvitus simppeliä mutta sitäkin suloisempaa. Kirjan mukana tuli lisäksi tarroja, joilla voi sulostuttaa sivuja vielä entisestään. Kirjan hinta oli muistaakseni jotain kahdenkympin luokkaa.




Kirja on jaettu eri osioihin, joita ovat odotusaika, vauvan syntymä, "vauvan ensimmäiset", elämää vauvan kanssa sekä vauvan ensimmäinen vuosi. Kirjassa on erityisen paljon tilaa valokuvien liimaamiselle, mutta omien tekstien kirjoittamiselle jäin kaipaamaan hieman enemmän lisätilaa. Sen suhteen täytyy sitten varmaan käyttää luovuutta, ja asetella valokuvat niin, että niille varatuille sivuille mahtuu myös runoilemaan omiaan. Kirjan lopussa on myös vielä tasku, johon voi tallettaa vaikkapa lapsen ensimmäisiä piirustuksia ja muita aarteita. Kirjan pituus tuntuu aika sopivalta, sivuja on 72 ja se tosiaan keskittyy vain vauvan ensimmäiseen vuoteen. Toisaalta olisi kiva täytellä kirjaa vielä taaperoiässäkin, mutta olen törmännyt myös kirjoihin joita täytetään 18-vuotiaaksi asti ja se olisi kyllä jo aivan liikaa! Aika näyttää, oliko pelkkään ensimmäiseen vauvavuoteen keskittyvä kirja sopiva, vai jäänkö kovasti kaipaamaan pidempiaikaista täyttämistä. Näillä nyt kuitenkin mennään!




Loppujen lopuksi olen erittäin tyytyväinen tähän kirjaan enkä malta odottaa, että aloitetaan sen täyttäminen! Sivut ovat siis vielä toistaiseksi pysyneet tyhjinä, mutta ajattelin että tämä sairausloma tai ainakin viimeistään pian alkavat kesä- ja mammalomani ovatkin sitten hyvää aikaa vauvakirjan parissa puuhailuun. Kirjasta löytyykin onneksi ihan mukavasti täytettävää myös odotusajalle, joten sitä voi alkaa kirjoittelemaan jo ennen babyn tuloa.

xoxo Nelli

Vauvakirja

torstai 26. maaliskuuta 2015

Vauvakirja on ihana muisto paitsi vanhemmille, myös erityisesti lapselle itselleen sitten kun hän on hieman isompi. Kirjaan voi merkitä ylös vauva-ajan merkittäviä ja hauskoja tapahtumia, liimata kuvia ja palata uudestaan moniin sellaisiin hetkiin, jotka ovat tärkeitä mutta saattaisivat helposti muuten unohtua. Olen itsekin selaillut omaa, vaaleanpunaista vauvakirjaani satoja kertoja, on hauska lueskella minkälaisia mietteitä omat vanhemmat ovat minun vauva-ajoista kirjaan kirjoitelleet. Siksipä vauvakirjan hankkiminen myös meidän babylle oli ihan itsestäänselvä juttu, ja myös yksi niitä ensimmäisiä hankintoja, joita vauvaa varten tein. 

Sen oikean vauvakirjan löytäminen tuntui vaikealta, kun valinnanvaraa kirjoissa on niin paljon. Kirjan visuaalinen ulkonäkö oli toki tärkeä kriteeri - sen tulisi olla kaunis ja selkeä, ja samalla sellainen joka sopisi sekä tytölle että pojalle, koska sukupuolta emme vielä kirjan ostovaiheessa tienneet. Ja vaikka olisimme tienneetkin, niin halusin mieluummin neutraalin kirjan, enkä mitään perus vaaleansinistä. Sisällön suhteen toivoin kirjassa olevan monipuolisia ja hauskoja kysymyksiä vauvan kehitykseen (ja myös odotusaikaan) liittyen, tilaa liimata valokuvia sekä mahdollisuus kirjoittaa tekstiä myös vapaasti, ei siis pelkästään valmiisiin kysymyksiin lyhyesti vastaamista. Sopivaa yksilöä etsiessäni tykästyin erityisesti näihin vauvakirjoihin: Kulta pieni, Arvaa millainen olin kun olin pieni, Poukaman puput sekä Muumilaakson vauvakirja. Netissä täytettävä KiDMEMO, jonka valmiina voi tilata myös oikeaksi kovakantiseksi kirjaksi, olisi varmaan kätevä, mutta itse olen kuitenkin vielä sen verran vanhanaikainen, että haluan ehdottomasti täyttää vauvakirjan käsin. Mielestäni kirja tuntuu paljon persoonallisemmalta silloin.

Lopuksi eteen tuli kuitenkin taas se yksi kysymys, jota kaksikulttuurisessa perheessä joutuu aina miettimään - nimittäin kieli. Olin aluksi katsellut ainoastaan suomenkielisiä vauvakirjoja, sillä niitähän nyt kaupat ovat pullollaan, mutta olisiko se sitten kuitenkaan reilua Kamilia kohtaan? Vaikka tiesin kyllä, että minä sitä kirjaa tulisin enimmäkseen täyttämään ja Kamilkin jo osaa suomea aika paljon, niin silti tuntui, että englanninkielinen kirja olisi meidän tapauksessamme kivoin vaihtoehto. Vaikka aiomme kotona puhua vauvalle suomea ja puolaa, niin uskon että muksu tulee oppimaan englanninkin melko varhain, joten tuskinpa se on mitenkään huonompi asia, jos vauvakirja on englanniksi. 

Mihin vauvakirjaan täällä sitten lopulta päädyttiin?


Löysin tämän yksinkertaisesti Baby book - nimeä kantavan vauvakirjan Korjaamon kirjakaupasta. Tykästyin tosi paljon kirjan ulkoasuun, kansi on ihana ja kirjan sivujen kuvitus simppeliä mutta sitäkin suloisempaa. Kirjan mukana tuli lisäksi tarroja, joilla voi sulostuttaa sivuja vielä entisestään. Kirjan hinta oli muistaakseni jotain kahdenkympin luokkaa.




Kirja on jaettu eri osioihin, joita ovat odotusaika, vauvan syntymä, "vauvan ensimmäiset", elämää vauvan kanssa sekä vauvan ensimmäinen vuosi. Kirjassa on erityisen paljon tilaa valokuvien liimaamiselle, mutta omien tekstien kirjoittamiselle jäin kaipaamaan hieman enemmän lisätilaa. Sen suhteen täytyy sitten varmaan käyttää luovuutta, ja asetella valokuvat niin, että niille varatuille sivuille mahtuu myös runoilemaan omiaan. Kirjan lopussa on myös vielä tasku, johon voi tallettaa vaikkapa lapsen ensimmäisiä piirustuksia ja muita aarteita. Kirjan pituus tuntuu aika sopivalta, sivuja on 72 ja se tosiaan keskittyy vain vauvan ensimmäiseen vuoteen. Toisaalta olisi kiva täytellä kirjaa vielä taaperoiässäkin, mutta olen törmännyt myös kirjoihin joita täytetään 18-vuotiaaksi asti ja se olisi kyllä jo aivan liikaa! Aika näyttää, oliko pelkkään ensimmäiseen vauvavuoteen keskittyvä kirja sopiva, vai jäänkö kovasti kaipaamaan pidempiaikaista täyttämistä. Näillä nyt kuitenkin mennään!




Loppujen lopuksi olen erittäin tyytyväinen tähän kirjaan enkä malta odottaa, että aloitetaan sen täyttäminen! Sivut ovat siis vielä toistaiseksi pysyneet tyhjinä, mutta ajattelin että tämä sairausloma tai ainakin viimeistään pian alkavat kesä- ja mammalomani ovatkin sitten hyvää aikaa vauvakirjan parissa puuhailuun. Kirjasta löytyykin onneksi ihan mukavasti täytettävää myös odotusajalle, joten sitä voi alkaa kirjoittelemaan jo ennen babyn tuloa.

xoxo Nelli

Ei mennyt kauaakaan edellisen entryn julkaisemisesta, kun jo löysin itseni työterveyslääkärin vastaanotolta valittamassa oloani. Viidentoista minuutin kuluttua astelin ulos seitsemän päivän sairauslomatodistus kourassa. Lepää kunnolla mutta älä pelkästään jämähdä sänkyyn, kuului lääkärin määräys ja tässä sitä nyt sitten ihmetellään, että miten saisi ajan parhaiten kulumaan. Näin pitkällä sairauslomalla en ole ollut naismuistiin - jos koskaan. Minulla ei yleensä ole mitään ongelmia laiskotella luvan kanssa silloin kun on oikeasti loma, mutta sairauslomalla ollessa tuntuu ettei osaa olla oikein mitenkään päin. Nyt pitäisi osata olla nimenomaan rauhassa, vaakatasossa. Alaselkä on siis lauantaista lähtien ollut niin kipeä, että seisominen ja normaalissa istuma-asennossa oleminen aivan lyhyitä pätkiä lukuunottamatta on täyttä tuskaa, kyljellään maatessa tai puoli-istuvassa asennossa röhnöttäessä helpottaa. Lisäksi lääkäri vahvisti harjoitussupistuksiksi epäilemäni tuntemukset oikeiksi. Lepo on onneksi auttanut niihinkin. 


Sunnuntaina ostamani vehnätyyny on osoittautunut myös korvaamattomaksi kaveriksi jo näin muutaman päivän lyhyen, mutta sitäkin intensiivisemmän kokeilujakson aikana. En ehtinyt tehdä taustatutkimusta vehnä- ja kauratyynyjen eroista, ja koska tuo oli meidän läheisessä Life-myymälässä ainoa yksilö, niin nappasin sen vain mukaani kun en jaksanut lähteä kiertelemään mihinkään muualle. Tyyny tuoksuu ihanasti puurolta kun sen lämmittää mikrossa, ja erityisesti tuntuu aivan taivaallisen ihanalta, kun se asettelee kipeälle alaselälle. Ihan hyvin kulutetut reilut 20 euroa siis. Pitäisiköhän seuraavaksi sijoittaa vihdoin siihen tukivyöhön?

Tätä merkintää kirjoittaessa kello on kaksi iltapäivällä. Ensimmäinen saikkupäivä on toistaiseksi kulunut lempeästi näin:

♥ Herään pirteänä kello 7.30 - luonnollisesti silloin kun saisi luvan kanssa nukkuakin ja viipyillä sängyssä pitkään niin ei nukutakaan ollenkaan. Tavallisesti olen aamu-uninen ja omaan muutenkin hyvät unenlahjat. Nyt kuitenkin kotona töihin lähtöä hääräilevä puoliso saa omatkin silmäni hitaasti aukeamaan ja yhtäkkiä olenkin jo aivan hereillä enkä nukahda enää uudelleen uudelleen. Tätä tapahtuu muutenkin nykyään usein, harvemmin nukun enää kahdeksaa pidempään.

♥ Lakkaan varpaankynteni vaaleanpunaisiksi ja ilahdun jääkaapista löytyvistä mansikoista. Aamupalaksi sekoitan smoothien, johon marjojen lisäksi tulee porkkanaa, banaania ja päärynää. Lämmitän vehnätyynyn ja palaan sänkyyn aamupalan kanssa lukemaan lehtiä, joita hädin tuskin olen tässä kuussa vielä kerennyt vilkaisemaankaan. Rakastan uusimman Vauva-lehden kansikuvaa, se saa minut aina hymyilemään.

♥  Lehtiä luettuani katson vielä muutaman jakson Greyn anatomiaa sängyssä makoillen ja vauvan potkuja tunnustellen. Pikkuinen on hereillä ja antaa kuulua itsestään. Sitten käyn suihkussa ja teen vihdoin sen, minkä kanssa olen viivytellyt viimeiset kolme vuotta: soitan hammaslääkäriin ja saankin ajan suuhygienistille jo heti huomiseksi. Hurraa yliopiston terveydenhuolto!

♥  Koska terrierikin on jo herännyt aamu-uniltaan ja lääkäri käski myös liikkumaan vähän, lähden koiran kanssa ulos. Aurinko paistaa ja vaikka lämpöasteita on vain seitsemän, tuntuu että päällä on kuitenkin ihan liikaa. Heittelen koiralle keppiä puistossa ja teemme sitten vielä matkaltaan melko lyhyen, mutta kestoltaan sitäkin pidemmän lenkin. Köpöttelen menemään sellaista vauhtia, että meidät ohittavat mummotkin tuntuvat itseeni verrattuina pikajuoksijoilta. Mutta mikäs kiire meillä on auringosta nauttiessa. En uskalla kävellä kovin nopeasti, koska silloin supistukset yleensä alkavat heti.

♥  Tulemme kotiin, minä lämmitän itselleni lounasta ja luen Kela-Kertun facebook-sivuilta ilouutisen, jonka mukaan ensimmäiset vuoden 2015 äitiyspakkaukset lähtevät vihdoin tänään postiin! Olen pantannut oman äitiyspakkaushakemukseni lähettämisen kanssa siinä toivossa, että saisin itsekin tuon uuden pakkauksen. Olisihan tässä ollut vielä kuukausi aikaa, mutta kivaa että nyt ei tarvitse enää "jännittää" asian suhteen.


Mitähän sitä sitten keksisi loppupäiväksi - ja koko loppuviikoksi? Nyt olisi hyvä hetki heitellä myös postaustoiveita tai -ehdotuksia, jos sellaisia jollakulla sattuisi olemaan!

xoxo Nelli

Ensimmäinen erävoitto raskaudelle

tiistai 24. maaliskuuta 2015


Ei mennyt kauaakaan edellisen entryn julkaisemisesta, kun jo löysin itseni työterveyslääkärin vastaanotolta valittamassa oloani. Viidentoista minuutin kuluttua astelin ulos seitsemän päivän sairauslomatodistus kourassa. Lepää kunnolla mutta älä pelkästään jämähdä sänkyyn, kuului lääkärin määräys ja tässä sitä nyt sitten ihmetellään, että miten saisi ajan parhaiten kulumaan. Näin pitkällä sairauslomalla en ole ollut naismuistiin - jos koskaan. Minulla ei yleensä ole mitään ongelmia laiskotella luvan kanssa silloin kun on oikeasti loma, mutta sairauslomalla ollessa tuntuu ettei osaa olla oikein mitenkään päin. Nyt pitäisi osata olla nimenomaan rauhassa, vaakatasossa. Alaselkä on siis lauantaista lähtien ollut niin kipeä, että seisominen ja normaalissa istuma-asennossa oleminen aivan lyhyitä pätkiä lukuunottamatta on täyttä tuskaa, kyljellään maatessa tai puoli-istuvassa asennossa röhnöttäessä helpottaa. Lisäksi lääkäri vahvisti harjoitussupistuksiksi epäilemäni tuntemukset oikeiksi. Lepo on onneksi auttanut niihinkin. 


Sunnuntaina ostamani vehnätyyny on osoittautunut myös korvaamattomaksi kaveriksi jo näin muutaman päivän lyhyen, mutta sitäkin intensiivisemmän kokeilujakson aikana. En ehtinyt tehdä taustatutkimusta vehnä- ja kauratyynyjen eroista, ja koska tuo oli meidän läheisessä Life-myymälässä ainoa yksilö, niin nappasin sen vain mukaani kun en jaksanut lähteä kiertelemään mihinkään muualle. Tyyny tuoksuu ihanasti puurolta kun sen lämmittää mikrossa, ja erityisesti tuntuu aivan taivaallisen ihanalta, kun se asettelee kipeälle alaselälle. Ihan hyvin kulutetut reilut 20 euroa siis. Pitäisiköhän seuraavaksi sijoittaa vihdoin siihen tukivyöhön?

Tätä merkintää kirjoittaessa kello on kaksi iltapäivällä. Ensimmäinen saikkupäivä on toistaiseksi kulunut lempeästi näin:

♥ Herään pirteänä kello 7.30 - luonnollisesti silloin kun saisi luvan kanssa nukkuakin ja viipyillä sängyssä pitkään niin ei nukutakaan ollenkaan. Tavallisesti olen aamu-uninen ja omaan muutenkin hyvät unenlahjat. Nyt kuitenkin kotona töihin lähtöä hääräilevä puoliso saa omatkin silmäni hitaasti aukeamaan ja yhtäkkiä olenkin jo aivan hereillä enkä nukahda enää uudelleen uudelleen. Tätä tapahtuu muutenkin nykyään usein, harvemmin nukun enää kahdeksaa pidempään.

♥ Lakkaan varpaankynteni vaaleanpunaisiksi ja ilahdun jääkaapista löytyvistä mansikoista. Aamupalaksi sekoitan smoothien, johon marjojen lisäksi tulee porkkanaa, banaania ja päärynää. Lämmitän vehnätyynyn ja palaan sänkyyn aamupalan kanssa lukemaan lehtiä, joita hädin tuskin olen tässä kuussa vielä kerennyt vilkaisemaankaan. Rakastan uusimman Vauva-lehden kansikuvaa, se saa minut aina hymyilemään.

♥  Lehtiä luettuani katson vielä muutaman jakson Greyn anatomiaa sängyssä makoillen ja vauvan potkuja tunnustellen. Pikkuinen on hereillä ja antaa kuulua itsestään. Sitten käyn suihkussa ja teen vihdoin sen, minkä kanssa olen viivytellyt viimeiset kolme vuotta: soitan hammaslääkäriin ja saankin ajan suuhygienistille jo heti huomiseksi. Hurraa yliopiston terveydenhuolto!

♥  Koska terrierikin on jo herännyt aamu-uniltaan ja lääkäri käski myös liikkumaan vähän, lähden koiran kanssa ulos. Aurinko paistaa ja vaikka lämpöasteita on vain seitsemän, tuntuu että päällä on kuitenkin ihan liikaa. Heittelen koiralle keppiä puistossa ja teemme sitten vielä matkaltaan melko lyhyen, mutta kestoltaan sitäkin pidemmän lenkin. Köpöttelen menemään sellaista vauhtia, että meidät ohittavat mummotkin tuntuvat itseeni verrattuina pikajuoksijoilta. Mutta mikäs kiire meillä on auringosta nauttiessa. En uskalla kävellä kovin nopeasti, koska silloin supistukset yleensä alkavat heti.

♥  Tulemme kotiin, minä lämmitän itselleni lounasta ja luen Kela-Kertun facebook-sivuilta ilouutisen, jonka mukaan ensimmäiset vuoden 2015 äitiyspakkaukset lähtevät vihdoin tänään postiin! Olen pantannut oman äitiyspakkaushakemukseni lähettämisen kanssa siinä toivossa, että saisin itsekin tuon uuden pakkauksen. Olisihan tässä ollut vielä kuukausi aikaa, mutta kivaa että nyt ei tarvitse enää "jännittää" asian suhteen.


Mitähän sitä sitten keksisi loppupäiväksi - ja koko loppuviikoksi? Nyt olisi hyvä hetki heitellä myös postaustoiveita tai -ehdotuksia, jos sellaisia jollakulla sattuisi olemaan!

xoxo Nelli



Tällä raskausviikolla vauva on munakoison kokoinen, suunnilleen 31 sentin pituinen ja 900 gramman painoinen pikkuihminen. Tällä hetkellä tuntuu, että masu kasvaa ihan silmissä! Ja kyllähän tuo vauvan kasvu alkaa jo tuntuakin kovasti ihan koko kehossa, ja nyt kuluneella viikolla erityisesti alaselkäkivut ovat lisääntyneet huomattavasti. Nukun öisin melko huonosti, sillä selkä- ja lonkkakivut herättelevät useamman kerran yössä, eikä asennon vaihtaminen kyljeltä toiselle sujukaan enää ihan tuosta noin vain, vaan vaatii sen että nousee ensin (suurella vaivalla ähisten ja puhisten) istumaan ja siitä sitten yrittää kellahtaa sille halutulle kyljelle. Nyt viikonlopun aikana erityisesti selkäkivut ovat nousseet aivan uusiin sfääreihin ja lisäksi kipu nivusissa ja lonkissa haittaa jonkin verran kävelyäkin. Vatsa tuntuu oudon kireältä - ei varsinaisesti ole kipeä, mutta varsinkin seisomaan noustessa tai istumaan mennessä mahassa tuntuu epämiellyttävältä. Ensiodottajana mietityttää, voisiko kyseessä olla harjoitussupistukset - ei ole nimittäin hajuakaan siitä miltä sellaisten pitäisi tuntua... Tasan viikon päästä olisi neuvola, mutta saa nähdä kestänkö oloni kanssa sinne asti vai pitäisikö soittaa lääkärille jo aikaisemmin, kun ainoa mukava asento tällä hetkellä on makuullaolo. Kävin eilen ostamassa luontaistuotekaupasta vehnätyynyn ja toivon, että se toisi oloon ainakin hieman helpotusta.
Omista vaivoistani huolimatta babylla onneksi vaikuttaisi pyyhkivän hyvin. Se hiljainen kausi, josta viime raskausviikko-merkinnässä mainitsin, on enää hatara muisto vain - tällä viikolla poju on tuntunut olevan ehkä aktiivisempi kuin vielä koskaan aikaisemmin. Siinä missä aiemmin liikkeitä tuntui parhaiten aina iltaisin sängyssä maaten, niin nyt olen saanut nauttia kunnon potkusarjoista, kuperkeikoista ja ties mistä yleensä monta kertaa pitkin päivää. Mutta en valita, varsinkaan kun potkut eivät tunnu lainkaan kipeiltä tai ikäviltä. Päin vastoin minusta on vain ihanaa tuntea pieni siellä vatsassa! Joitakin viikkoja sitten tuntui aivan siltä kuin vauva olisi vähän "vierastanut" isäänsä, sillä usein potkut yhtäkkiä loppuivat aina heti, kun Kamil alkoi puhella vauvalle tai laittoi kätensä vatsalleni. Mutta nyt asiat ovat taas ihan päin vastoin, ja baby paremminkin innostuu aina silloin, kun Kamil juttelee sille lähellä masuani. 

Kuluneella viikolla mielikin on hankalasta fyysisestä olosta huolimatta ollut positiivinen ja kepeä. Iso vaikutus on varmasti ollut auringolla ja keväällä, mutta paljon kaikkea muutakin kutkuttavaa on tapahtunut. Loppuviikosta laatikkoon kolahti ihanaa postia, nimittäin uuden kodin vuokrasopimus allekirjoitettavaksi! Voi tätä riemua ja helpotusta, ihanaa kun ei tarvitse enää miettiä ja elää epävarmuudessa. Vappuna muutetaan! Samalla sain irtisanoa tämän meidän nykyisen asunnon, ja ette uskokaan miten hyvältä sekin tuntui. Toki tähänkin kotiin on mahtunut paljon hyviä, todella hyviä, hetkiä, mutta olen kyllä niin lopen kyllästynyt asumaan opiskelija-asunnossa (taas viime viikolla saatiin Hoasilta sähköpostia, että jätehuoneessa elelee rottia), että ei mitään rajaa. Aikansa kutakin! On hassua ajatella, että muuttoon on tosiaan vain vähän yli kuukausi aikaa, jotenkin en osaa sisäistää sitä ollenkaan. Tuntuu, että vappuun olisi vielä ikuisuus.

Myös avioliittoaikeiden suhteen on tapahtunut pientä edistystä. Vaikka häitä tanssitaankin vasta vuoden päästä kesällä, niin olemme päättäneet kuitenkin virallisesti mennä naimisiin maistraatissa ennen vauvan syntymää. Kuitenkin jos puoliso sattuu olemaan ulkomaalainen, ja näemmä erityisesti puolalainen, niin ei sitä naimisiin ihan noin vain karatakaan. Tiesin toki, että siinä saa nähdä hieman enemmän vaivaa kuin jos molemmat olisivat suomalaisia, mutta taisin unohtaa miten hidasta on tapella Puolan byrokratian kanssa. Aloitimme tätä prosessia siis jo tammikuussa, eli yli kaksi kuukautta sitten, mutta nyt vasta olemme saaneet Suurlähetystön kautta kaikki Kamilin tarvitsemat paperit. Huonompi juttu vain, että Puolan lain mukaan paperit on mahdollista toimittaa Puolan kansalaiselle vain puolan kielellä, joten nyt nuo asiakirjat vaativat vielä virallisen kääntäjän tekemät käännökset. Ajattelimme ensin käännättää ne Suomessa, mutta käännöstoimistojen hintatarjoukset saatuamme päätimme kuitenkin lähettää paperit takaisin Puolaan käännettäviksi. Tuntuisi turhalta maksaa reilut 200 euroa muutamasta lappusesta, etenkin kun teksti on sellaista että osaisin ne itsekin kääntää - en vain satu olemaan auktorisoitu kääntäjä niin en voi sitä tehdä. Mutta eipä tässä onneksi sinänsä mikään kiire ole, kunhan ennen kesäkuuta olisimme virallisesti naimisissa, niin hyvä!

xoxo Nelli

Raskausviikko 26+0

maanantai 23. maaliskuuta 2015



Tällä raskausviikolla vauva on munakoison kokoinen, suunnilleen 31 sentin pituinen ja 900 gramman painoinen pikkuihminen. Tällä hetkellä tuntuu, että masu kasvaa ihan silmissä! Ja kyllähän tuo vauvan kasvu alkaa jo tuntuakin kovasti ihan koko kehossa, ja nyt kuluneella viikolla erityisesti alaselkäkivut ovat lisääntyneet huomattavasti. Nukun öisin melko huonosti, sillä selkä- ja lonkkakivut herättelevät useamman kerran yössä, eikä asennon vaihtaminen kyljeltä toiselle sujukaan enää ihan tuosta noin vain, vaan vaatii sen että nousee ensin (suurella vaivalla ähisten ja puhisten) istumaan ja siitä sitten yrittää kellahtaa sille halutulle kyljelle. Nyt viikonlopun aikana erityisesti selkäkivut ovat nousseet aivan uusiin sfääreihin ja lisäksi kipu nivusissa ja lonkissa haittaa jonkin verran kävelyäkin. Vatsa tuntuu oudon kireältä - ei varsinaisesti ole kipeä, mutta varsinkin seisomaan noustessa tai istumaan mennessä mahassa tuntuu epämiellyttävältä. Ensiodottajana mietityttää, voisiko kyseessä olla harjoitussupistukset - ei ole nimittäin hajuakaan siitä miltä sellaisten pitäisi tuntua... Tasan viikon päästä olisi neuvola, mutta saa nähdä kestänkö oloni kanssa sinne asti vai pitäisikö soittaa lääkärille jo aikaisemmin, kun ainoa mukava asento tällä hetkellä on makuullaolo. Kävin eilen ostamassa luontaistuotekaupasta vehnätyynyn ja toivon, että se toisi oloon ainakin hieman helpotusta.
Omista vaivoistani huolimatta babylla onneksi vaikuttaisi pyyhkivän hyvin. Se hiljainen kausi, josta viime raskausviikko-merkinnässä mainitsin, on enää hatara muisto vain - tällä viikolla poju on tuntunut olevan ehkä aktiivisempi kuin vielä koskaan aikaisemmin. Siinä missä aiemmin liikkeitä tuntui parhaiten aina iltaisin sängyssä maaten, niin nyt olen saanut nauttia kunnon potkusarjoista, kuperkeikoista ja ties mistä yleensä monta kertaa pitkin päivää. Mutta en valita, varsinkaan kun potkut eivät tunnu lainkaan kipeiltä tai ikäviltä. Päin vastoin minusta on vain ihanaa tuntea pieni siellä vatsassa! Joitakin viikkoja sitten tuntui aivan siltä kuin vauva olisi vähän "vierastanut" isäänsä, sillä usein potkut yhtäkkiä loppuivat aina heti, kun Kamil alkoi puhella vauvalle tai laittoi kätensä vatsalleni. Mutta nyt asiat ovat taas ihan päin vastoin, ja baby paremminkin innostuu aina silloin, kun Kamil juttelee sille lähellä masuani. 

Kuluneella viikolla mielikin on hankalasta fyysisestä olosta huolimatta ollut positiivinen ja kepeä. Iso vaikutus on varmasti ollut auringolla ja keväällä, mutta paljon kaikkea muutakin kutkuttavaa on tapahtunut. Loppuviikosta laatikkoon kolahti ihanaa postia, nimittäin uuden kodin vuokrasopimus allekirjoitettavaksi! Voi tätä riemua ja helpotusta, ihanaa kun ei tarvitse enää miettiä ja elää epävarmuudessa. Vappuna muutetaan! Samalla sain irtisanoa tämän meidän nykyisen asunnon, ja ette uskokaan miten hyvältä sekin tuntui. Toki tähänkin kotiin on mahtunut paljon hyviä, todella hyviä, hetkiä, mutta olen kyllä niin lopen kyllästynyt asumaan opiskelija-asunnossa (taas viime viikolla saatiin Hoasilta sähköpostia, että jätehuoneessa elelee rottia), että ei mitään rajaa. Aikansa kutakin! On hassua ajatella, että muuttoon on tosiaan vain vähän yli kuukausi aikaa, jotenkin en osaa sisäistää sitä ollenkaan. Tuntuu, että vappuun olisi vielä ikuisuus.

Myös avioliittoaikeiden suhteen on tapahtunut pientä edistystä. Vaikka häitä tanssitaankin vasta vuoden päästä kesällä, niin olemme päättäneet kuitenkin virallisesti mennä naimisiin maistraatissa ennen vauvan syntymää. Kuitenkin jos puoliso sattuu olemaan ulkomaalainen, ja näemmä erityisesti puolalainen, niin ei sitä naimisiin ihan noin vain karatakaan. Tiesin toki, että siinä saa nähdä hieman enemmän vaivaa kuin jos molemmat olisivat suomalaisia, mutta taisin unohtaa miten hidasta on tapella Puolan byrokratian kanssa. Aloitimme tätä prosessia siis jo tammikuussa, eli yli kaksi kuukautta sitten, mutta nyt vasta olemme saaneet Suurlähetystön kautta kaikki Kamilin tarvitsemat paperit. Huonompi juttu vain, että Puolan lain mukaan paperit on mahdollista toimittaa Puolan kansalaiselle vain puolan kielellä, joten nyt nuo asiakirjat vaativat vielä virallisen kääntäjän tekemät käännökset. Ajattelimme ensin käännättää ne Suomessa, mutta käännöstoimistojen hintatarjoukset saatuamme päätimme kuitenkin lähettää paperit takaisin Puolaan käännettäviksi. Tuntuisi turhalta maksaa reilut 200 euroa muutamasta lappusesta, etenkin kun teksti on sellaista että osaisin ne itsekin kääntää - en vain satu olemaan auktorisoitu kääntäjä niin en voi sitä tehdä. Mutta eipä tässä onneksi sinänsä mikään kiire ole, kunhan ennen kesäkuuta olisimme virallisesti naimisissa, niin hyvä!

xoxo Nelli
Kuten viimekertaisessa raskausviikko-postauksessa kirjoitin, niin minulle tämä raskaana olo on jo pitkään tuntunut ihan sellaiselta melko normaalilta olotilalta. Harvemmin sitä osaa kaivata aikaa ennen raskautta, vaikka elo tämän ison vatsan kanssa alkaakin olla välilllä aika tukalaa. Yleisesti ottaen kuitenkin nautin hurjasti raskausajasta, vauvan potkuista ja kaikesta. Loppujen lopuksi en oikeastaan koe niitä raskausajan vaivojakaan erityisen ikävinä, koska ne nyt vain kuuluvat asiaan. (Katsotaan, onko sama ääni kellossa vielä kymmenen viikon kuluttua...)
Mutta mitä asioita sitten voisin kaivata niiltä ajoilta, kun en vielä ollut raskaana? Pohdiskelin tätä huvikseni yhtenä päivänä, ja kyllähän sitten loppujen lopuksi sain aikaiseksi jonkinlaisen listan, vaikka aluksi tuntui, että keksisin vain yhden tai kaksi asiaa!


Pyöräily
Varsinkin nyt kun kevät on tullut kaupunkiin, aurinko paistaa ja kadut ovat kuivia, olen huomannut kaipaavani kovasti pyöräilyä! Ehkäpä hieman aktiivisempaa liikkumista muutenkin (kuten juoksulenkkejä), mutta ihan erityisesti tuota pyöräilyä. Kaipa pyöräilyä voisi raskaana ollessakin omien tuntemustensa mukaan harrastaa, mutta minun pyöräni on tuon mallinen, ettei sen selässä polkeminen tuntuisi enää tässä vaiheessa kovin mukavalta. Kaaduin myös viime keväänä pyörän kanssa aika pahasti, enkä halua ottaa sitä riskiä että niin kävisi uudelleen nyt, kun mukana on vähän kallisarvoisempikin lasti. Joten pyöräily saa vielä tällä hetkellä odottaa, mutta syksyllä sitten taas! 

Kokonaiset yöt
Sain aika pitkäänkin nauttia hyvin nukutuista öistä, mutta nyt unet tuntuvat jäävän kovin katkonaisiksi, kun heräilee vähän väliä milloin minkäkin syyn vuoksi eikä hyvää nukkuma-asentoa tahdo löytyä. Erityisesti minua vaivaavat krampit pohkeissa sekä kipu alaselässä ja lantion alueella. Jotenkin kummasti aamuisin se nukkuminenkin tuntuisi sujuvan paljon paremmin kuin öisin, mutta silloin siihen sitten taas harvemmin on mahdollisuus. Tähän asiaan ei taidakaan olla helpotusta ihan heti luvassa, kun fyysisten vaivojen poistuttua onkin sitten vauvan vuoro valvottaa. Onneksi tulen toimeen melko vähäisilläkin unilla...


Juustot & sushi
Raskausajan kiellettyjen ruoka-aineiden listassa ei ole kovinkaan montaa asiaa, joita ihan todella olisin tässä kaivannut, mutta kaksi on ylitse muiden: monet juustot (kuten Brie) ja sushi. Juustoihinhan liittyy aika paljon epäselvää ja ristiriitaistakin tietoa, joten voipi olla että olen ollut juustojen suhteen liiankin varovainen nyt, mutta en halua ottaa mitään turhia riskejä. En myöskään malta odottaa, että raskauden jälkeen pääsen taas herkuttelemaan kunnon sushilla! Kun puoliso sattuu vielä olemaan sushikokki, niin ei ole helppoa - ennen raskautta saatoin hyvinkin syödä sushia melkein viikoittain. 

Tietyt lempivaatteet
Tässä vaiheessa raskauttaa alkaa jo kovastikin tuntua siltä, ettei omasta vaatekaapista tahdo löytyä enää mitään päällepantavaa. Muutamista yksilöistä onkin sitten tullut niitä luottovaatteita, joihin turvaudun useamman kerran viikossa. Suurin osa paidoista on liian lyhyitä - ne ylettyvät ehkä puoleen väliin vatsaa. Monet mekoista puristavat rinnoista tai eivät muuten vain enää oikein istu ja näytä kivalta päällä. Ehkäpä hieman turhamaisesti odotankin sitä, kun pukeutuminen on taas helppoa. Voi vain napata vaatekaapista sen tietyn lempivaatteen, jonka tietää aina näyttävän hyvältä.


Normaalisti käyttäytyvä verensokeri
Raskaus on haastavaa ja stressaavaakin aikaa diabeetikolle. Verensokeri heittelee ja tuntuu käyttäytyvän välillä ihan miten sattuu. Sama määrä insuliinia toimii loistavasti yhtenä päivänä ja seuraavana ei sitten taas ollenkaan. Jatkuvaa säätämistä, verensokerin mittailua ja itsensä soimaamista. Ja kuitenkin mahdollisimman hyvän hoitotasapainon ylläpitäminen on niin kovin tärkeää pikkuisen kannalta! Onneksi olen saanut pidettyä verensokerini yleisesti ottaen hyvin hallinnassa, mutta silti ne pienetkin epäonnistumiset tuntuu aina ihan musertavilta. Vaikka lääkäriltä onkin tullut kehuja siitä miten diabetestäni hoidan, niin itse sitä on tässä itsensä pahin kriitikko. Aina voisi olla vieläkin parempi!

Kun olo ei ole enää niin kömpelö 
En malta odottaa sitä, että joidenkin ihan normaalien asioiden suorittaminen ei tunnu enää valtaisalta saavutukselta. Tällaisia asioita on esimerkiksi pudonneen esineen nostaminen, kenkien laittaminen jalkaan sekä kyljeltä toiselle kääntyminen nukkuessa. Töissäkin saan erikoiskohtelua työkavereilta, kun alan olla niin hidas ja kömpelö, että minun annetaan vain istua kun muut hoitavat juoksevia asioita puolestani. En yhtään tykkää siitä, että välillä joutuu olemaan niin avuton!

Tällaisia asioita tuli mieleen, kun oikein yritti miettiä. Täytyy varmaan palata tähän listaan sitten ihan loppuraskaudessa ja katsoa, keksinkö sitten paljonkin lisää asioita... Minkälaisia asioita te olette kaivanneet raskaana ollessanne? 

xoxo Nelli

Raskausajan kaipauksia

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kuten viimekertaisessa raskausviikko-postauksessa kirjoitin, niin minulle tämä raskaana olo on jo pitkään tuntunut ihan sellaiselta melko normaalilta olotilalta. Harvemmin sitä osaa kaivata aikaa ennen raskautta, vaikka elo tämän ison vatsan kanssa alkaakin olla välilllä aika tukalaa. Yleisesti ottaen kuitenkin nautin hurjasti raskausajasta, vauvan potkuista ja kaikesta. Loppujen lopuksi en oikeastaan koe niitä raskausajan vaivojakaan erityisen ikävinä, koska ne nyt vain kuuluvat asiaan. (Katsotaan, onko sama ääni kellossa vielä kymmenen viikon kuluttua...)
Mutta mitä asioita sitten voisin kaivata niiltä ajoilta, kun en vielä ollut raskaana? Pohdiskelin tätä huvikseni yhtenä päivänä, ja kyllähän sitten loppujen lopuksi sain aikaiseksi jonkinlaisen listan, vaikka aluksi tuntui, että keksisin vain yhden tai kaksi asiaa!


Pyöräily
Varsinkin nyt kun kevät on tullut kaupunkiin, aurinko paistaa ja kadut ovat kuivia, olen huomannut kaipaavani kovasti pyöräilyä! Ehkäpä hieman aktiivisempaa liikkumista muutenkin (kuten juoksulenkkejä), mutta ihan erityisesti tuota pyöräilyä. Kaipa pyöräilyä voisi raskaana ollessakin omien tuntemustensa mukaan harrastaa, mutta minun pyöräni on tuon mallinen, ettei sen selässä polkeminen tuntuisi enää tässä vaiheessa kovin mukavalta. Kaaduin myös viime keväänä pyörän kanssa aika pahasti, enkä halua ottaa sitä riskiä että niin kävisi uudelleen nyt, kun mukana on vähän kallisarvoisempikin lasti. Joten pyöräily saa vielä tällä hetkellä odottaa, mutta syksyllä sitten taas! 

Kokonaiset yöt
Sain aika pitkäänkin nauttia hyvin nukutuista öistä, mutta nyt unet tuntuvat jäävän kovin katkonaisiksi, kun heräilee vähän väliä milloin minkäkin syyn vuoksi eikä hyvää nukkuma-asentoa tahdo löytyä. Erityisesti minua vaivaavat krampit pohkeissa sekä kipu alaselässä ja lantion alueella. Jotenkin kummasti aamuisin se nukkuminenkin tuntuisi sujuvan paljon paremmin kuin öisin, mutta silloin siihen sitten taas harvemmin on mahdollisuus. Tähän asiaan ei taidakaan olla helpotusta ihan heti luvassa, kun fyysisten vaivojen poistuttua onkin sitten vauvan vuoro valvottaa. Onneksi tulen toimeen melko vähäisilläkin unilla...


Juustot & sushi
Raskausajan kiellettyjen ruoka-aineiden listassa ei ole kovinkaan montaa asiaa, joita ihan todella olisin tässä kaivannut, mutta kaksi on ylitse muiden: monet juustot (kuten Brie) ja sushi. Juustoihinhan liittyy aika paljon epäselvää ja ristiriitaistakin tietoa, joten voipi olla että olen ollut juustojen suhteen liiankin varovainen nyt, mutta en halua ottaa mitään turhia riskejä. En myöskään malta odottaa, että raskauden jälkeen pääsen taas herkuttelemaan kunnon sushilla! Kun puoliso sattuu vielä olemaan sushikokki, niin ei ole helppoa - ennen raskautta saatoin hyvinkin syödä sushia melkein viikoittain. 

Tietyt lempivaatteet
Tässä vaiheessa raskauttaa alkaa jo kovastikin tuntua siltä, ettei omasta vaatekaapista tahdo löytyä enää mitään päällepantavaa. Muutamista yksilöistä onkin sitten tullut niitä luottovaatteita, joihin turvaudun useamman kerran viikossa. Suurin osa paidoista on liian lyhyitä - ne ylettyvät ehkä puoleen väliin vatsaa. Monet mekoista puristavat rinnoista tai eivät muuten vain enää oikein istu ja näytä kivalta päällä. Ehkäpä hieman turhamaisesti odotankin sitä, kun pukeutuminen on taas helppoa. Voi vain napata vaatekaapista sen tietyn lempivaatteen, jonka tietää aina näyttävän hyvältä.


Normaalisti käyttäytyvä verensokeri
Raskaus on haastavaa ja stressaavaakin aikaa diabeetikolle. Verensokeri heittelee ja tuntuu käyttäytyvän välillä ihan miten sattuu. Sama määrä insuliinia toimii loistavasti yhtenä päivänä ja seuraavana ei sitten taas ollenkaan. Jatkuvaa säätämistä, verensokerin mittailua ja itsensä soimaamista. Ja kuitenkin mahdollisimman hyvän hoitotasapainon ylläpitäminen on niin kovin tärkeää pikkuisen kannalta! Onneksi olen saanut pidettyä verensokerini yleisesti ottaen hyvin hallinnassa, mutta silti ne pienetkin epäonnistumiset tuntuu aina ihan musertavilta. Vaikka lääkäriltä onkin tullut kehuja siitä miten diabetestäni hoidan, niin itse sitä on tässä itsensä pahin kriitikko. Aina voisi olla vieläkin parempi!

Kun olo ei ole enää niin kömpelö 
En malta odottaa sitä, että joidenkin ihan normaalien asioiden suorittaminen ei tunnu enää valtaisalta saavutukselta. Tällaisia asioita on esimerkiksi pudonneen esineen nostaminen, kenkien laittaminen jalkaan sekä kyljeltä toiselle kääntyminen nukkuessa. Töissäkin saan erikoiskohtelua työkavereilta, kun alan olla niin hidas ja kömpelö, että minun annetaan vain istua kun muut hoitavat juoksevia asioita puolestani. En yhtään tykkää siitä, että välillä joutuu olemaan niin avuton!

Tällaisia asioita tuli mieleen, kun oikein yritti miettiä. Täytyy varmaan palata tähän listaan sitten ihan loppuraskaudessa ja katsoa, keksinkö sitten paljonkin lisää asioita... Minkälaisia asioita te olette kaivanneet raskaana ollessanne? 

xoxo Nelli

Tänään ajattelin palata hieman ajassa taaksepäin ja ihan tämän tarinan alkuun - eli siihen ikimuistoisen ihanaan päivään viime lokakuussa, kun sain tietää olevani raskaana. 

Tosin ennen sitä lokakuuta on mentävä vieläkin kauemmas (ja moniin ei-niin-ihaniin hetkiin), nimittäin toukokuuhun vuonna 2013 kun minun ja Kamilin yhteisestä päätöksestä lopetin e-pillereiden syönnin. Silloin ehkä vielä vauvahaaveitakin enemmän päätökseen vaikutti se, ettei pillerit oikein tuntuneet sopivan keholleni ja mielelleni, ja ajatus niistä oli alkanut tuntua koko ajan vain ahdistavammalta ja ahdistavammalta. Mutta sen lisäksi tuntui myös siltä, että aika vauvallekin alkoi olla viimein kypsä ja olimme kuitenkin puhuneet asiasta jo kauan, joten mistään hetkellisestä päähänpistosta ei ollut kyse. Päätimme, ettei asiasta kuitenkaan oteta stressiä, vaan vauva saa tulla sitten kun on tullakseen. Silloin ajattelin, että siihen menisi ehkä muutama kuukausi, ja viimeistään seuraavana kesänä meitä olisikin sitten kahden sijaan kolme.

E-pillereiden lopettamisen jälkeinen syksy ja talvi meni asiaa sen kummemmin kauheasti pohtimatta, oli koulukiireitä ja loppuvuodesta sairastuin täysin yllättäen diabetekseen, mikä pisti pasmat ihan sekaisin. Kesti aika kauan toipua sairauden mukanaan tuomasta järkytyksekstä ja ahdistuksesta, mutta vauvakuume ei siltikään kadonnut mihinkään, vaikka ehkä siinä hetkessä ne ajatukset siirtyivätkin hieman enemmän taka-alalle. Sitten tuli se seuraava kesä, eikä vauvaa kuulunut vieläkään. Siinä vaiheessa alkoi toistua joka ikinen kuukausi ne samat itkukohtaukset siitä, miten en varmasti koskaan ikinä milloinkaan tule saamaan omia lapsia, aloin olla siitä täysin varma. Tiedostan jälkeen päin kyllä oman dramaattisuuteni, mutta siltä se silloin aivan oikeasti tuntui ja huoli alkoi olla häiritsevän läsnä koko ajan. Minulle äidiksi tuleminen kun on aina ollut se isoin haave elämässä, en ole koskaan osannut unelmoida urasta tai sen sellaisesta. Ja kyllä niitä raskaustestejä tulikin tehtyä...

Syksyllä 2014 koulu ja normaali arki taas kesän jälkeen jatkuivat, ja mekin yritettiin ottaa vähän rennommin asian suhteen. Tuolloin myös aiemmin suhteellisen säännöllinen kuukautiskiertoni alkoi yhtäkkiä temppuilemaan, ja aina se oli pienoinen sattuma koska ne milloinkin päättivät saapua elämääni ilahduttamaan. Viimeiset kuukautiseni syyskuussa olivat peräti neljä viikkoa myöhässä ja tuolloin ehdin kyllä monta kertaa olla varma siitä, että nyt olisi vihdoin tärpännyt ja tunnistinkin itsessäni monia alkuraskauden "oireita" - mutta raskaustesti toisensa jälkeen pysyi sinnikkäästi negatiivisena. Kun sitten lokakuussa kuukautiset olivat olleet taas viikon myöhässä, en asiaan juurikaan kiinnittänyt huomiota enkä tällä kertaa edes liiemmin ajatellut testin tekemistä. 

Enkä varmaan olisi sitä hetkeen tehnytkään, ellen olisi ollut lähdössä pidennetylle viikonloppureissulle Lontooseen ystäväni Lauran luokse. Päätin sitten kuitenkin tehdä testin - ihan vain varmuuden vuoksi - sen päivän aamuna kun lentoni lähti. Ajatuksena se, että voisinpahan sitten ainakin olla hyvällä omatunnolla reissussa, vaikka silloin ei kyllä ollut yhtään sellainen olo, että olisin raskaana. Mutta useinhan elämässä asiat tapahtuu juuri silloin, kun niitä vähiten osaa odottaa. Ja niin testiin piirtyi sen ainaisen yhden viivan viereen toinen, aivan haalea vaaleanpunainen viiva. Silloinkin muistan vain ajatelleeni, että onpa tyypillistä, että juuri matkalle lähtiessäni onnistun tekemään moisen haamutestin sekoittamaan päätäni! Vieläkin olin nimittäin ihan varma siitä, etten voinut olla raskaana ja testi olisi vain haamu. Ohjeissa käskettiin tekemään uusi testi 48 tunnin kuluttua, joten kävin sitten nopeasti ostamasssa kaksi uutta testiä juuri ennen lentokentälle lähtöäni ja laitoin ne matkalaukkuun odottamaan. Uteliaisuuttani en kuitenkaan malttanut odottaa sitä kahta vuorokautta, vaan toisen testeistä tein jo heti seuraavana aamuna Lontoossa ja tulos näytti tältä:


Kökkölaatuinen kuva, jonka lähetin ensitöikseni Kamilille.
Meille tulee vauva! Hieman haalea viivahan se vieläkin oli, mutta kuitenkin edellispäivään verrattuna jo ihan selkeä. Sitten kun tein kolmannen testin vielä seuraavana aamuna, niin siitä ei ainakaan voinut enää erehtyä. Puolentoista vuoden odottamisen jälkeen!

Siitä tulikin sitten vähän erilainen Lontoon reissu. Ihana kuitenkin, mutta taatusti erilainen. Ajatukset olivat 99% ajasta positiivisessa raskaustestissä enkä varmastikaan ollut mitään parasta mahdollista seuraa, vaikka kovasti yritinkin olla normaalisti ja puhua muistakin asioista kuin tästä. Laura on parhaita ystäviäni, joten tietysti kerroin hänelle heti ja olikin kivaa, kun ei tarvinnut olla ihan yksin ajatustensa kanssa ja sai jakaa tärkeän tapahtuman jonkun niinkin tärkeän henkilön kanssa! Laura pysyikin pitkään Kamilin (ja hieman myöhemmin äitini) lisäksi ainoana ihmisenä, jolle edes raskaudesta kerroin, muiden suhteen odotin ainakin sinne viikolle 12.


Jotenkin jälkeen päin tuntuu, etten edes muista tuosta reissusta kauheasti.
Muistan, kuinka Lauran ollessa perjantaipäivänä töissä kuljeskelin yksinäni Oxford Streetillä miettien, että minusta tulee äiti. Muistan, kuinka baarin (jossa join kivennäisvettä enkä viiniä) vessassa katsoin itseäni peilistä ja mietin, miltä vauvamaha tulisi näyttämään. Ja kuinka tehdessäni viimeisiä tuliaisostoksia Gatwickin lentokentällä sorruin ostamaan pienen valkoisen nallen, jota myyjä minulle kaupitteli puoleen hintaan. En ikinä normaalisti olisi tehnyt moista ostosta, mutta minulla ja hormoneillani oli heikko hetki... Kotimatkalla lentokoneessa puristin nallea sylissäni ajatellen, että se on vauvan ensimmäinen lelu ja kuinka sitten joskus voisin kertoa tämän tarinan sillekin.

Onko teillä muillakin jäänyt plussauspäivä tarkasti mieleen? 

xoxo Nelli

Positiivinen raskaustesti

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Tänään ajattelin palata hieman ajassa taaksepäin ja ihan tämän tarinan alkuun - eli siihen ikimuistoisen ihanaan päivään viime lokakuussa, kun sain tietää olevani raskaana. 

Tosin ennen sitä lokakuuta on mentävä vieläkin kauemmas (ja moniin ei-niin-ihaniin hetkiin), nimittäin toukokuuhun vuonna 2013 kun minun ja Kamilin yhteisestä päätöksestä lopetin e-pillereiden syönnin. Silloin ehkä vielä vauvahaaveitakin enemmän päätökseen vaikutti se, ettei pillerit oikein tuntuneet sopivan keholleni ja mielelleni, ja ajatus niistä oli alkanut tuntua koko ajan vain ahdistavammalta ja ahdistavammalta. Mutta sen lisäksi tuntui myös siltä, että aika vauvallekin alkoi olla viimein kypsä ja olimme kuitenkin puhuneet asiasta jo kauan, joten mistään hetkellisestä päähänpistosta ei ollut kyse. Päätimme, ettei asiasta kuitenkaan oteta stressiä, vaan vauva saa tulla sitten kun on tullakseen. Silloin ajattelin, että siihen menisi ehkä muutama kuukausi, ja viimeistään seuraavana kesänä meitä olisikin sitten kahden sijaan kolme.

E-pillereiden lopettamisen jälkeinen syksy ja talvi meni asiaa sen kummemmin kauheasti pohtimatta, oli koulukiireitä ja loppuvuodesta sairastuin täysin yllättäen diabetekseen, mikä pisti pasmat ihan sekaisin. Kesti aika kauan toipua sairauden mukanaan tuomasta järkytyksekstä ja ahdistuksesta, mutta vauvakuume ei siltikään kadonnut mihinkään, vaikka ehkä siinä hetkessä ne ajatukset siirtyivätkin hieman enemmän taka-alalle. Sitten tuli se seuraava kesä, eikä vauvaa kuulunut vieläkään. Siinä vaiheessa alkoi toistua joka ikinen kuukausi ne samat itkukohtaukset siitä, miten en varmasti koskaan ikinä milloinkaan tule saamaan omia lapsia, aloin olla siitä täysin varma. Tiedostan jälkeen päin kyllä oman dramaattisuuteni, mutta siltä se silloin aivan oikeasti tuntui ja huoli alkoi olla häiritsevän läsnä koko ajan. Minulle äidiksi tuleminen kun on aina ollut se isoin haave elämässä, en ole koskaan osannut unelmoida urasta tai sen sellaisesta. Ja kyllä niitä raskaustestejä tulikin tehtyä...

Syksyllä 2014 koulu ja normaali arki taas kesän jälkeen jatkuivat, ja mekin yritettiin ottaa vähän rennommin asian suhteen. Tuolloin myös aiemmin suhteellisen säännöllinen kuukautiskiertoni alkoi yhtäkkiä temppuilemaan, ja aina se oli pienoinen sattuma koska ne milloinkin päättivät saapua elämääni ilahduttamaan. Viimeiset kuukautiseni syyskuussa olivat peräti neljä viikkoa myöhässä ja tuolloin ehdin kyllä monta kertaa olla varma siitä, että nyt olisi vihdoin tärpännyt ja tunnistinkin itsessäni monia alkuraskauden "oireita" - mutta raskaustesti toisensa jälkeen pysyi sinnikkäästi negatiivisena. Kun sitten lokakuussa kuukautiset olivat olleet taas viikon myöhässä, en asiaan juurikaan kiinnittänyt huomiota enkä tällä kertaa edes liiemmin ajatellut testin tekemistä. 

Enkä varmaan olisi sitä hetkeen tehnytkään, ellen olisi ollut lähdössä pidennetylle viikonloppureissulle Lontooseen ystäväni Lauran luokse. Päätin sitten kuitenkin tehdä testin - ihan vain varmuuden vuoksi - sen päivän aamuna kun lentoni lähti. Ajatuksena se, että voisinpahan sitten ainakin olla hyvällä omatunnolla reissussa, vaikka silloin ei kyllä ollut yhtään sellainen olo, että olisin raskaana. Mutta useinhan elämässä asiat tapahtuu juuri silloin, kun niitä vähiten osaa odottaa. Ja niin testiin piirtyi sen ainaisen yhden viivan viereen toinen, aivan haalea vaaleanpunainen viiva. Silloinkin muistan vain ajatelleeni, että onpa tyypillistä, että juuri matkalle lähtiessäni onnistun tekemään moisen haamutestin sekoittamaan päätäni! Vieläkin olin nimittäin ihan varma siitä, etten voinut olla raskaana ja testi olisi vain haamu. Ohjeissa käskettiin tekemään uusi testi 48 tunnin kuluttua, joten kävin sitten nopeasti ostamasssa kaksi uutta testiä juuri ennen lentokentälle lähtöäni ja laitoin ne matkalaukkuun odottamaan. Uteliaisuuttani en kuitenkaan malttanut odottaa sitä kahta vuorokautta, vaan toisen testeistä tein jo heti seuraavana aamuna Lontoossa ja tulos näytti tältä:


Kökkölaatuinen kuva, jonka lähetin ensitöikseni Kamilille.
Meille tulee vauva! Hieman haalea viivahan se vieläkin oli, mutta kuitenkin edellispäivään verrattuna jo ihan selkeä. Sitten kun tein kolmannen testin vielä seuraavana aamuna, niin siitä ei ainakaan voinut enää erehtyä. Puolentoista vuoden odottamisen jälkeen!

Siitä tulikin sitten vähän erilainen Lontoon reissu. Ihana kuitenkin, mutta taatusti erilainen. Ajatukset olivat 99% ajasta positiivisessa raskaustestissä enkä varmastikaan ollut mitään parasta mahdollista seuraa, vaikka kovasti yritinkin olla normaalisti ja puhua muistakin asioista kuin tästä. Laura on parhaita ystäviäni, joten tietysti kerroin hänelle heti ja olikin kivaa, kun ei tarvinnut olla ihan yksin ajatustensa kanssa ja sai jakaa tärkeän tapahtuman jonkun niinkin tärkeän henkilön kanssa! Laura pysyikin pitkään Kamilin (ja hieman myöhemmin äitini) lisäksi ainoana ihmisenä, jolle edes raskaudesta kerroin, muiden suhteen odotin ainakin sinne viikolle 12.


Jotenkin jälkeen päin tuntuu, etten edes muista tuosta reissusta kauheasti.
Muistan, kuinka Lauran ollessa perjantaipäivänä töissä kuljeskelin yksinäni Oxford Streetillä miettien, että minusta tulee äiti. Muistan, kuinka baarin (jossa join kivennäisvettä enkä viiniä) vessassa katsoin itseäni peilistä ja mietin, miltä vauvamaha tulisi näyttämään. Ja kuinka tehdessäni viimeisiä tuliaisostoksia Gatwickin lentokentällä sorruin ostamaan pienen valkoisen nallen, jota myyjä minulle kaupitteli puoleen hintaan. En ikinä normaalisti olisi tehnyt moista ostosta, mutta minulla ja hormoneillani oli heikko hetki... Kotimatkalla lentokoneessa puristin nallea sylissäni ajatellen, että se on vauvan ensimmäinen lelu ja kuinka sitten joskus voisin kertoa tämän tarinan sillekin.

Onko teillä muillakin jäänyt plussauspäivä tarkasti mieleen? 

xoxo Nelli

Takana on hurjan rentouttava viikonloppu Pohjanmaalla isovanhempieni luona, ja nyt tämä arkeen paluu ei oikein maistuisi ollenkaan. Mutta jotain hyvää näissä maanantaissakin nykyään aina on, nimittäin uuden raskausviikon pyörähtäminen käyntiin!  Ja pääsenpä nyt tänne blogiinkin tekemään ensimmäisen raskausviikko-postauksen sekä jakamaan parit masukuvat.

Raskautta on siis elelty nyt 25 viikkoa ja laskettuun aikaan jäljellä enää hassut 15. Tosin koska olen ykköstyypin diabeetikko, niin todennäköisempäähän on, että pikkuinen syntyy jo muutaman viikon aikaisemmin. En ole ainakaan vielä ottanut asiasta mitään stressiä, vaan päivä kerrallaan täällä mennään. Raskaus on jo pitkään tuntunut ihan normaalilta olotilalta, enkä oikein enää edes pysty muistamaan, miltä tuntuu kun koko keho on vain itsellään eikä masussa asustele joku pikkutyyppi. Jaksan edelleen päivittäin ihastella alati kasvavaa (ja kovin suurelta tuntuvaa) mahaani, ja vaikka aina välillä tunnenkin itseni aivan valaaksi, niin kyllä minusta vauvamahat vain on kauniita. Masuhan minulla pomppasi esiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa - omat vanhat housut eivät ole pitkään aikaan mahtuneet jalkaan ja vatsan peittelyä tietoisesti sai alkaa harrastamaan jo viikolla 8, kun ei vielä halunnut kertoa vauvauutisia kaikille. Itsestä tuntuukin ihan absurdilta kuulla, että jotkut ovat ottaneet mammafarkut käyttöön vasta näillä viikoilla...

Koko alkuraskauteni oli mielestäni aika helppoa aikaa enkä esimerkiksi kärsinyt mitenkään järisyttävästä pahoinvoinnista. Kertaakaan en ole raskauden aikana joutunut oksentelemaan, mutta sellainen 24/7 jatkuva etova olo vaivasi kyllä jokusen viikon. Muuten on tosiaan ollut suhteellisen vaivatonta, ja mielialakin on ollut hyvin virkeä ja ennen kaikkea onnellinen. Nyt muutaman viimeisen viikon aikana olen päässyt nauttimaan hieman enemmän raskausajan vaivoista, kuten ikävistä yöllisistä suonenvedoista pohkeissa, liitoskivuista erityisesti nivusissa ja nyt aivan viime aikoina lonkkakivuista, jotka valvottavat varsinkin öisin. Hieman positiivisempana asiana on mainittava kuitenkin se, että jatkuva vessassa ravaaminen sentään on nyt hieman hellittänyt! Ihanaa, kun koirankin kanssa on pystynyt nauttimaan taas pidemmistä kävelylenkeistä kärsimättä, kun vielä hetki sitten kävi monesti niin, että kymmenen minuutin ulkoilun jälkeen oli jo juostava takaisin kotiin... Vauhti ei ehkä enää päätä huimaa, mutta varsinkin näiden ihanan keväisten ja aurinkoisten ilmojen vallitessa olen todella nauttinut niistä vähän rauhallisemmistakin lenkeistä koiran kanssa. 

Tällä viikolla vauva on puhelimestani löytyvän raskaus-sovelluksen mukaan lantun kokoinen. Pituutta sillä on noin 30 senttiä ja painoa 800 grammaa. Viimeksi rakenneultrassa lääkäri totesi pojan olevan ihan "standardikokoinen" ja toivottavasti sitä on vieläkin - diabeetikkoäitiähän tietysti aina hieman huolettaa vauvan mahdolliset liialliset kasvupyrähdykset. Babyn liikkeitä aloin tuntea vasta noin raskausviikolla 20, sillä etuseinässä sijaitseva istukka vaimentaa liikkeiden tuntemista. Kuitenkin sitten kun niitä liikkeitä alkoi tuntua, niin poju osoittautuikin melko aktiiviseksi tapaukseksi ja kovia potkuja ja kunnon potkusarjojakin on sadellut tämän tästä. Viime viikolla vauvalla olikin yhtäkkiä selvästi hiljaisempi kausi potkujen suhteen, mikä tietysti sai odottavan äidin huolestumaan ja itkeskelemäänkin monet itkut. Kun liikkeitä kuitenkin joka päivä silti tuntuu, niin eiköhän kaikki pienellä ole ihan kunnossa - ehkäpä se vain on muuttanut asentoaan ja potkiskelee enemmän selkääni päin. Nyt lauantaista lähtien vauva on tosin ruvennut potkistelemaan enemmän taas entiseen malliinsa, mikä ilahduttaa sekä minua että tulevaa isää, joka usein saa myös tuntea ja nähdä pojan liikkeet ulospäin. Aktiivisimmillaan tämä tuntuu olevan aina aikaisin aamulla sekä myöhään illalla. Nykyään päivän lempihetki onkin se, kun iltaisin ennen nukkumaanmenoa yhdessä tunnustellaan ja seuraillaan vauvan touhuilua siellä masussa. On se vain hassua miten sellaiseen tyyppiin, jota ei ole edes tavannut, onkin voinut jo kiintyä niin paljon ja tuntea näin suurta rakkautta. Meidän pieni rakas vauva. 
xoxo Nelli

Raskausviikko 25+0

maanantai 16. maaliskuuta 2015


Takana on hurjan rentouttava viikonloppu Pohjanmaalla isovanhempieni luona, ja nyt tämä arkeen paluu ei oikein maistuisi ollenkaan. Mutta jotain hyvää näissä maanantaissakin nykyään aina on, nimittäin uuden raskausviikon pyörähtäminen käyntiin!  Ja pääsenpä nyt tänne blogiinkin tekemään ensimmäisen raskausviikko-postauksen sekä jakamaan parit masukuvat.

Raskautta on siis elelty nyt 25 viikkoa ja laskettuun aikaan jäljellä enää hassut 15. Tosin koska olen ykköstyypin diabeetikko, niin todennäköisempäähän on, että pikkuinen syntyy jo muutaman viikon aikaisemmin. En ole ainakaan vielä ottanut asiasta mitään stressiä, vaan päivä kerrallaan täällä mennään. Raskaus on jo pitkään tuntunut ihan normaalilta olotilalta, enkä oikein enää edes pysty muistamaan, miltä tuntuu kun koko keho on vain itsellään eikä masussa asustele joku pikkutyyppi. Jaksan edelleen päivittäin ihastella alati kasvavaa (ja kovin suurelta tuntuvaa) mahaani, ja vaikka aina välillä tunnenkin itseni aivan valaaksi, niin kyllä minusta vauvamahat vain on kauniita. Masuhan minulla pomppasi esiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa - omat vanhat housut eivät ole pitkään aikaan mahtuneet jalkaan ja vatsan peittelyä tietoisesti sai alkaa harrastamaan jo viikolla 8, kun ei vielä halunnut kertoa vauvauutisia kaikille. Itsestä tuntuukin ihan absurdilta kuulla, että jotkut ovat ottaneet mammafarkut käyttöön vasta näillä viikoilla...

Koko alkuraskauteni oli mielestäni aika helppoa aikaa enkä esimerkiksi kärsinyt mitenkään järisyttävästä pahoinvoinnista. Kertaakaan en ole raskauden aikana joutunut oksentelemaan, mutta sellainen 24/7 jatkuva etova olo vaivasi kyllä jokusen viikon. Muuten on tosiaan ollut suhteellisen vaivatonta, ja mielialakin on ollut hyvin virkeä ja ennen kaikkea onnellinen. Nyt muutaman viimeisen viikon aikana olen päässyt nauttimaan hieman enemmän raskausajan vaivoista, kuten ikävistä yöllisistä suonenvedoista pohkeissa, liitoskivuista erityisesti nivusissa ja nyt aivan viime aikoina lonkkakivuista, jotka valvottavat varsinkin öisin. Hieman positiivisempana asiana on mainittava kuitenkin se, että jatkuva vessassa ravaaminen sentään on nyt hieman hellittänyt! Ihanaa, kun koirankin kanssa on pystynyt nauttimaan taas pidemmistä kävelylenkeistä kärsimättä, kun vielä hetki sitten kävi monesti niin, että kymmenen minuutin ulkoilun jälkeen oli jo juostava takaisin kotiin... Vauhti ei ehkä enää päätä huimaa, mutta varsinkin näiden ihanan keväisten ja aurinkoisten ilmojen vallitessa olen todella nauttinut niistä vähän rauhallisemmistakin lenkeistä koiran kanssa. 

Tällä viikolla vauva on puhelimestani löytyvän raskaus-sovelluksen mukaan lantun kokoinen. Pituutta sillä on noin 30 senttiä ja painoa 800 grammaa. Viimeksi rakenneultrassa lääkäri totesi pojan olevan ihan "standardikokoinen" ja toivottavasti sitä on vieläkin - diabeetikkoäitiähän tietysti aina hieman huolettaa vauvan mahdolliset liialliset kasvupyrähdykset. Babyn liikkeitä aloin tuntea vasta noin raskausviikolla 20, sillä etuseinässä sijaitseva istukka vaimentaa liikkeiden tuntemista. Kuitenkin sitten kun niitä liikkeitä alkoi tuntua, niin poju osoittautuikin melko aktiiviseksi tapaukseksi ja kovia potkuja ja kunnon potkusarjojakin on sadellut tämän tästä. Viime viikolla vauvalla olikin yhtäkkiä selvästi hiljaisempi kausi potkujen suhteen, mikä tietysti sai odottavan äidin huolestumaan ja itkeskelemäänkin monet itkut. Kun liikkeitä kuitenkin joka päivä silti tuntuu, niin eiköhän kaikki pienellä ole ihan kunnossa - ehkäpä se vain on muuttanut asentoaan ja potkiskelee enemmän selkääni päin. Nyt lauantaista lähtien vauva on tosin ruvennut potkistelemaan enemmän taas entiseen malliinsa, mikä ilahduttaa sekä minua että tulevaa isää, joka usein saa myös tuntea ja nähdä pojan liikkeet ulospäin. Aktiivisimmillaan tämä tuntuu olevan aina aikaisin aamulla sekä myöhään illalla. Nykyään päivän lempihetki onkin se, kun iltaisin ennen nukkumaanmenoa yhdessä tunnustellaan ja seuraillaan vauvan touhuilua siellä masussa. On se vain hassua miten sellaiseen tyyppiin, jota ei ole edes tavannut, onkin voinut jo kiintyä niin paljon ja tuntea näin suurta rakkautta. Meidän pieni rakas vauva. 
xoxo Nelli
Olimme eilen katsomassa yhtä asuntoa Tampereella. Olen oikeastaan muuttopäätöksestämme lähtien suhtautunut asunnonhakuun aika rennosti, mutta nyt tässä viime aikoina olen huomannut alkaneeni vähän jo stressaamaankin asiasta, kun ei ole ollut lainkaan tietoa muuttopäivästä eikä oikein mistään muustakaan. Asuntoja on tällä hetkellä kyllä paljonkin tarjolla, mutta meillä on aika tarkat kriteerit erityisesti sijainnin suhteen, ja tietenkin vuokran suuruudellekin on asetettu tietty katto, joten kyllähän sen oikean löytämisessä omat haasteensa on. Tämän eilisen asunnon suhteen meillä oli aika kovat odotukset ja jännitys sitä katsomaan mennessä suuri, mutta lopulta se osoittautuikin aika lailla juuri sellaiseksi, kuin mitä olimme toivoneetkin! Meillä on nyt keskiviikkoon asti aikaa miettiä mitä teemme asunnon suhteen, mutta kyllä musta nyt vähän siltä tuntuu, että sinne me muutetaan. Jotenkin nyt on tosi onnellinen ja huojentunutt olo! Näillä näkymin pääsisimme muuttamaan uuteen kotiin toukokuussa, jos nyt siis päätämme ottaa tuon asunnon.
Nyt kun asuntoasia alkaa olla selvillä, niin onkin hyvä hetki alkaa miettiä jo hieman tulevan vauvanhuoneen sisustusta. Olenkin selaillut esimerkiksi Pinterestia viime aikoina ahkerasti ja löytänyt sieltä vaikka mitä ihania ideoita vauvanhuonetta varten. Minulla ei ole vielä tähän asti juurikaan ollut sellaista pesänrakennusviettiä niin kuin odottavilla äideillä monesti sanotaan olevan, koska olen koko ajan tiennyt että emme tule asumaan nykyisessä kodissamme enää silloin kuin baby syntyy. Mutta nyt se on sitten vihdoin iskenyt ihan toden teolla enkä malttaisi enää odottaa että pääsisin oikeasti sisustamaan pikkumiehen huonetta! 
Vielä emme ole tehneet mitään konkreettisia hankintoja vauvanhuoneeseen, koska tuntuisi turhalta tuoda lisää tavaraa enää tänne Helsingin asuntoon, kun kuitenkin muuttoon on enää alle kaksi kuukautta. Mutta onneksi haaveilla ja suunnitella voi jo etukäteen! Tässä palasia inspiraatiokuvista, joita olen Pinterestiini keräillyt.




Yleisesti ottaen mielestäni vauvanhuoneen sisustus saa olla leikkisä, mutta värimaailma melko hillitty ja neutraali. Tällä hetkellä silmääni miellyttää erityisesti valkoisen, harmaan ja ruskean yhdistelmä jollakin tehostevärillä maustettuna. Ihan sellaista perinteistä vaaleansinistä en ehkä pojan huoneeseen valitsisisi, mutta esimerkiksi joku kiva turkoosin tai mintunvihreän sävy voisi toimia kivasti. Yleisilme huoneessa saisi kuitenkin olla sellainen seesteinen ja pehmoinen, eikä mikään kovin räikeä.





Muutamia muita elementtejä, joita vauvanhuoneesta saisi aivan varmasti löytyä, on ainakin jonkinlainen nojatuoli, jossa vanhemmat voivat istua vauvaa nukuttaessaan, ja pörröinen matto lattialla. Alunperin vauvanhuoneen tuoliksi mietimme tätä Vitran keinutuolia, mutta sitten muistin, että käsistään taitava isoisäni on aikoinaan tehnyt minulle keinutuolin. Se ei meidän nykyiseen asuntoon ole mahtunut, mutta isäni on pitänyt sitä minulle jemmassa sopivaa tilaisuutta varten, ja nyt on ehkä vihdoin korkea aika kotiuttaa tuo tuoli meille. 

Tietysti vauvanhuoneesta täytyy löytyä myös pinnasänky, vaikka aluksi pikkuinen taitaakin nukkua meidän huoneessa. Stokken Sleepi-sänky on tosi ihana, mutta luultavasti päädymme kuitenkin ostamaan pinniksen Ikeasta. Mielessä on ollut tämä Gulliver, jossa pohja on säädettävissä kahdelle eri korkeustasolle ja lisäksi toisen laidan voi irrottaa kun lapsi on jo isompi.

Aluksi mietimme myös hoitopöydän hankkimista, mutta nyt olemme tulleet siihen tulokseen, että jonkinlainen hoitotaso, jonka saa esimerkiksi laitettua pinnasängyn päälle, on varmaan ihan riittävä. Hoitopöydän sijaan hankintalistalla onkin sitten lipasto, jossa voi säilyttää vauvan vaatteita ja muita juttuja. 





Vauvanhuone ei tietenkään saa olla liian kliinisen näköinen eikä nyt kodin muutenkaan tarvitse mielestäni näyttää siltä kuin se olisi suoraan jostain sisustuslehdestä. Kodissa saa näkyä elämä ja sen asukkaiden persoonat! Meidänkin vauvalle on jo kertynyt jonkin verran leluja, vaikkei se niillä tietenkään vielä pitkään aikaan osaakaan leikkiä, mutta kasvamista odotellessa ne voivatkin toimia sisustuselementteinä, jottei huone nyt aivan tyhjältä näytä. Vauvanhuoneeseen haluaisin hankkia myös ainakin Ikean keinuhirven sekä Brion kävelyvaunun, vaikka niitäkään vauva ei ihan heti oikeasti tarvitse. Lisäksi olen ajatellut maalata itse muutaman taulun vauvanhuoneeseen, kunhan vain lomani sitten toukokuussa alkaa ja on enemmän aikaa keskittyä tällaisiin itsensä toteuttamis - juttuihin. 
Tällaisia sisustushaaveita mielessä tällä hetkellä! Miellyttääkö kuvat teidän silmiänne vai onko oma maku ihan päinvastainen? Hauska nähdä, miten paljon omakin mieli ehtii vielä tässä muuttua ennen babyn tuloa - tuleeko vauvanhuone näyttämään yhtään siltä kuin näissä kuvissa vai onko lopputulos jotain ihan muuta... :-) 
xoxo Nelli

Inspiraatio: Vauvan huone

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Olimme eilen katsomassa yhtä asuntoa Tampereella. Olen oikeastaan muuttopäätöksestämme lähtien suhtautunut asunnonhakuun aika rennosti, mutta nyt tässä viime aikoina olen huomannut alkaneeni vähän jo stressaamaankin asiasta, kun ei ole ollut lainkaan tietoa muuttopäivästä eikä oikein mistään muustakaan. Asuntoja on tällä hetkellä kyllä paljonkin tarjolla, mutta meillä on aika tarkat kriteerit erityisesti sijainnin suhteen, ja tietenkin vuokran suuruudellekin on asetettu tietty katto, joten kyllähän sen oikean löytämisessä omat haasteensa on. Tämän eilisen asunnon suhteen meillä oli aika kovat odotukset ja jännitys sitä katsomaan mennessä suuri, mutta lopulta se osoittautuikin aika lailla juuri sellaiseksi, kuin mitä olimme toivoneetkin! Meillä on nyt keskiviikkoon asti aikaa miettiä mitä teemme asunnon suhteen, mutta kyllä musta nyt vähän siltä tuntuu, että sinne me muutetaan. Jotenkin nyt on tosi onnellinen ja huojentunutt olo! Näillä näkymin pääsisimme muuttamaan uuteen kotiin toukokuussa, jos nyt siis päätämme ottaa tuon asunnon.
Nyt kun asuntoasia alkaa olla selvillä, niin onkin hyvä hetki alkaa miettiä jo hieman tulevan vauvanhuoneen sisustusta. Olenkin selaillut esimerkiksi Pinterestia viime aikoina ahkerasti ja löytänyt sieltä vaikka mitä ihania ideoita vauvanhuonetta varten. Minulla ei ole vielä tähän asti juurikaan ollut sellaista pesänrakennusviettiä niin kuin odottavilla äideillä monesti sanotaan olevan, koska olen koko ajan tiennyt että emme tule asumaan nykyisessä kodissamme enää silloin kuin baby syntyy. Mutta nyt se on sitten vihdoin iskenyt ihan toden teolla enkä malttaisi enää odottaa että pääsisin oikeasti sisustamaan pikkumiehen huonetta! 
Vielä emme ole tehneet mitään konkreettisia hankintoja vauvanhuoneeseen, koska tuntuisi turhalta tuoda lisää tavaraa enää tänne Helsingin asuntoon, kun kuitenkin muuttoon on enää alle kaksi kuukautta. Mutta onneksi haaveilla ja suunnitella voi jo etukäteen! Tässä palasia inspiraatiokuvista, joita olen Pinterestiini keräillyt.




Yleisesti ottaen mielestäni vauvanhuoneen sisustus saa olla leikkisä, mutta värimaailma melko hillitty ja neutraali. Tällä hetkellä silmääni miellyttää erityisesti valkoisen, harmaan ja ruskean yhdistelmä jollakin tehostevärillä maustettuna. Ihan sellaista perinteistä vaaleansinistä en ehkä pojan huoneeseen valitsisisi, mutta esimerkiksi joku kiva turkoosin tai mintunvihreän sävy voisi toimia kivasti. Yleisilme huoneessa saisi kuitenkin olla sellainen seesteinen ja pehmoinen, eikä mikään kovin räikeä.





Muutamia muita elementtejä, joita vauvanhuoneesta saisi aivan varmasti löytyä, on ainakin jonkinlainen nojatuoli, jossa vanhemmat voivat istua vauvaa nukuttaessaan, ja pörröinen matto lattialla. Alunperin vauvanhuoneen tuoliksi mietimme tätä Vitran keinutuolia, mutta sitten muistin, että käsistään taitava isoisäni on aikoinaan tehnyt minulle keinutuolin. Se ei meidän nykyiseen asuntoon ole mahtunut, mutta isäni on pitänyt sitä minulle jemmassa sopivaa tilaisuutta varten, ja nyt on ehkä vihdoin korkea aika kotiuttaa tuo tuoli meille. 

Tietysti vauvanhuoneesta täytyy löytyä myös pinnasänky, vaikka aluksi pikkuinen taitaakin nukkua meidän huoneessa. Stokken Sleepi-sänky on tosi ihana, mutta luultavasti päädymme kuitenkin ostamaan pinniksen Ikeasta. Mielessä on ollut tämä Gulliver, jossa pohja on säädettävissä kahdelle eri korkeustasolle ja lisäksi toisen laidan voi irrottaa kun lapsi on jo isompi.

Aluksi mietimme myös hoitopöydän hankkimista, mutta nyt olemme tulleet siihen tulokseen, että jonkinlainen hoitotaso, jonka saa esimerkiksi laitettua pinnasängyn päälle, on varmaan ihan riittävä. Hoitopöydän sijaan hankintalistalla onkin sitten lipasto, jossa voi säilyttää vauvan vaatteita ja muita juttuja. 





Vauvanhuone ei tietenkään saa olla liian kliinisen näköinen eikä nyt kodin muutenkaan tarvitse mielestäni näyttää siltä kuin se olisi suoraan jostain sisustuslehdestä. Kodissa saa näkyä elämä ja sen asukkaiden persoonat! Meidänkin vauvalle on jo kertynyt jonkin verran leluja, vaikkei se niillä tietenkään vielä pitkään aikaan osaakaan leikkiä, mutta kasvamista odotellessa ne voivatkin toimia sisustuselementteinä, jottei huone nyt aivan tyhjältä näytä. Vauvanhuoneeseen haluaisin hankkia myös ainakin Ikean keinuhirven sekä Brion kävelyvaunun, vaikka niitäkään vauva ei ihan heti oikeasti tarvitse. Lisäksi olen ajatellut maalata itse muutaman taulun vauvanhuoneeseen, kunhan vain lomani sitten toukokuussa alkaa ja on enemmän aikaa keskittyä tällaisiin itsensä toteuttamis - juttuihin. 
Tällaisia sisustushaaveita mielessä tällä hetkellä! Miellyttääkö kuvat teidän silmiänne vai onko oma maku ihan päinvastainen? Hauska nähdä, miten paljon omakin mieli ehtii vielä tässä muuttua ennen babyn tuloa - tuleeko vauvanhuone näyttämään yhtään siltä kuin näissä kuvissa vai onko lopputulos jotain ihan muuta... :-) 
xoxo Nelli
Olen varmasti siinä mielessä tyypillinen ensiodottaja, että mielestäni maailmassa ei melkein voi olla mitään suloisempaa, kuin pienet pienet ihanat vauvanvaatteet. Joudun nykyään kiertämään tarkoituksella kauppojen lastenvaateosastot kaukaa, sillä niitä pikkuruisia potkuasuja ja sukkia hypistellessä järki ei paljoa päätä pakota, vaan voisin hamstrata meidän babylle suurin piirtein kaiken. Pakko nyt kuitenkin heti perään kertoa, että tämän raskauden aikana olen kylläkin ostanut uusia vauvanvaatteita kaupasta vain pari kertaa, muuten kaikki meidän tähän astiset vaatteet on saatu joko lahjoina (erityisesti isovanhemmilta) tai sitten olemme ostaneet ne kirpputoreilta. 
Viime viikolla käväisin Lindexissä ihan muissa asioissa. Olin pahaa-aavistamattomana poistumassa liikkeestä lastenvaateosaston kautta koska se rehellisesti sanottuna oli ainoa tie ulos, mutta laput olivat unohtuneet silmiltä ja niinpä kiikutin kassalle kaksi bodya, yhden paidan ja yhdet housut, joiden yhteissummaksi myyjä kassalla ilmoitti 40 euroa! No, vaatteet olivat kyllä ihan megasöpöjä, mutta en voi väittää, etteikö moisen summan maksaminen muutamasta kuitenkin pian pieneksi jäävästä vauvanvaatteesta tuntuisi aika liioitellulta. Siispä seuraavaksi siirryn taas takaisin niihin kirpputoreihin... Minua ei sinänsä haittaa maksaa laadusta ja kivannäköisistä vaatteista, mutta pointti lähinnä on se, että ne kuitenkin jäävät nopeasti vauvalle pieniksi. Siksi niiden ostaminen käytettyinä tuntuu vain paljon järkevämmältä ratkaisulta. Samalla on mukava tietää, että niistä ostamistani vaatteista joku perhe saa jokusen kolikon itselleen.
Tähän mennessä olen tehnyt kirppiksiltä löytöjä aika maltillisesti. Meillä ei ole mikään huutava pula vauvanvaatteista, sillä kuten sanottu, erityisesti isovanhemmat ovat niitä mielellään tulevalle babylle jo hankkineet. En siis kahmi kirppiksiltä mukaani kaikkea kivaa, vaan ainoastaan sellaisia vaatteita, jotka ovat hyvässä kunnossa ja joista ihan todella pidän. Onneksi vauvanvaatteet kirppiksillä on useimmiten asianmukaisesti hinnoiteltuja, eikä muutaman euron pulittaminen hyvistä vaatteista tunnu lainkaan pahalta. 
Ajattelinkin nyt aina silloin tällöin esitellä täällä blogissakin tekemiäni löytöjä! Onhan nämä minivaatteet niin söpöjäkin, että itse ainakin voisin tuijotella niitä babya odotellessa loputtomiin... Ehkäpä innostun myöhemmin esittelemään myös niitä uusina hankittuja sekä lahjaksi saatuja juttuja, mutta tässä nyt ensimmäinen kirppissatsi. :)


Vasemmanpuoleiset potkarit: 1e, Kirpputori Kodin Kakkonen, Tampere
Oikeanpuoleiset potkarit: 3e, Radiokirppis, Tampere 

Nuo oikealla olevat potkarit ovat ensimmäinen vauvanvaate, jonka olen kirppikseltä ostanut, vasemmanpuoleiset taas on aika tuore löytö viimeisimmältä Tampereen reissultamme. En vain voi vastustaa mitään, missä on pupuja... Tuo Tampereen melko uusi kirpputori Kodin Kakkonen oli todella positiivinen löytö itselleni, siellä oli vaikka mitä kivaa (vauvanvaatteista huonekaluihin) ja hinnat todella kohdillaan. Siellä tulee siis varmasti vierailtua useamminkin! 


Setti: 2e, Kirpputori Kodin Kakkonen, Tampere

Puputeema jatkuu tässäkin setissä...


Body: 1e, Kirpputori Haikara, Helsinki
Hattu: 0,50e, Kirpputori Haikara, Helsinki

Ihan tässä meidän lähellä Malminkartanossa on nyt noin vuoden verran ollut lastenvaatekirppis, jossa käväisin ensimmäistä kertaa vasta muutama viikko sitten. Sieltä löytyikin vaikka mitä kivaa, mutta löytöjä piti ennen maksamista hieman karsia, koska maksuvälineenä kävikin vain käteinen, jota ei tietenkään silloin ollut paljoakaan mukana. Nämä kaksi on mielestäni aivan valloittavia, ja ehkä on havaittavissa, että itse tykkään kaikista mahdollisimman söpöistä vauvanvaatteista. Hillitymmin ehtii pukeutua sitten myöhemminkin. :-)


Paita: 2e, Kirpputori Haikara, Helsinki
Housut: 1e, Kirpputori Haikara, Helsinki

Samaiselta reissulta tarttui mukaan vielä nämä kaksi. En kestä tuota paitaa!


Haalarit: 1,5e Lielahden kierrätyskeskus, Tampere
Paita: 2,5e Lielahden kierrätyskeskus, Tampere
Housut: 1e Lielahden kierrätyskeskus, Tampere

Olen koittanut (varsinkin alkuvaiheessa) ostaa vauvalle mieluiten mahdollisimman sukupuolineutraaleja vaatteita, mutta tämä setti on kyllä selvästi enemmän poikamainen. :-) Nuo pienet haalarit ovat mielestäni jotain maailman söpöintä, ja pupuasioiden lisäksi toinen heikkouteni taitaa olla raidat. Hyväkuntoinen Marimekon paita oli mukava yllärilöytö, tosin tällä hetkellä muiden minivaatteiden rinnalla se näyttää vielä ihan kamalan isolta!
Tällaisia kirppislöytöjä on siis toistaiseksi tehty! Seuraavaksi ostoslistalla on kietaisumalliset bodyt, joita en alkuvaiheessa ole juurikaan tajunnut ostaa. Nyttemmin asiaan hieman enemmän perehtyneenä olen ymmärtänyt, että ne taitavat olla pienen vauvan kanssa käytännöllisempiä kuin "tavalliset" bodyt, joten nyt sitten täytyy alkaa metsästämään enemmän sellaisia. Mites muut äidit ja odottajat, suositteko uusia vai kierrätettyjä vauvanvaatteita?

xoxo Nelli

Kirppislöydöt vauvalle

torstai 12. maaliskuuta 2015

Olen varmasti siinä mielessä tyypillinen ensiodottaja, että mielestäni maailmassa ei melkein voi olla mitään suloisempaa, kuin pienet pienet ihanat vauvanvaatteet. Joudun nykyään kiertämään tarkoituksella kauppojen lastenvaateosastot kaukaa, sillä niitä pikkuruisia potkuasuja ja sukkia hypistellessä järki ei paljoa päätä pakota, vaan voisin hamstrata meidän babylle suurin piirtein kaiken. Pakko nyt kuitenkin heti perään kertoa, että tämän raskauden aikana olen kylläkin ostanut uusia vauvanvaatteita kaupasta vain pari kertaa, muuten kaikki meidän tähän astiset vaatteet on saatu joko lahjoina (erityisesti isovanhemmilta) tai sitten olemme ostaneet ne kirpputoreilta. 
Viime viikolla käväisin Lindexissä ihan muissa asioissa. Olin pahaa-aavistamattomana poistumassa liikkeestä lastenvaateosaston kautta koska se rehellisesti sanottuna oli ainoa tie ulos, mutta laput olivat unohtuneet silmiltä ja niinpä kiikutin kassalle kaksi bodya, yhden paidan ja yhdet housut, joiden yhteissummaksi myyjä kassalla ilmoitti 40 euroa! No, vaatteet olivat kyllä ihan megasöpöjä, mutta en voi väittää, etteikö moisen summan maksaminen muutamasta kuitenkin pian pieneksi jäävästä vauvanvaatteesta tuntuisi aika liioitellulta. Siispä seuraavaksi siirryn taas takaisin niihin kirpputoreihin... Minua ei sinänsä haittaa maksaa laadusta ja kivannäköisistä vaatteista, mutta pointti lähinnä on se, että ne kuitenkin jäävät nopeasti vauvalle pieniksi. Siksi niiden ostaminen käytettyinä tuntuu vain paljon järkevämmältä ratkaisulta. Samalla on mukava tietää, että niistä ostamistani vaatteista joku perhe saa jokusen kolikon itselleen.
Tähän mennessä olen tehnyt kirppiksiltä löytöjä aika maltillisesti. Meillä ei ole mikään huutava pula vauvanvaatteista, sillä kuten sanottu, erityisesti isovanhemmat ovat niitä mielellään tulevalle babylle jo hankkineet. En siis kahmi kirppiksiltä mukaani kaikkea kivaa, vaan ainoastaan sellaisia vaatteita, jotka ovat hyvässä kunnossa ja joista ihan todella pidän. Onneksi vauvanvaatteet kirppiksillä on useimmiten asianmukaisesti hinnoiteltuja, eikä muutaman euron pulittaminen hyvistä vaatteista tunnu lainkaan pahalta. 
Ajattelinkin nyt aina silloin tällöin esitellä täällä blogissakin tekemiäni löytöjä! Onhan nämä minivaatteet niin söpöjäkin, että itse ainakin voisin tuijotella niitä babya odotellessa loputtomiin... Ehkäpä innostun myöhemmin esittelemään myös niitä uusina hankittuja sekä lahjaksi saatuja juttuja, mutta tässä nyt ensimmäinen kirppissatsi. :)


Vasemmanpuoleiset potkarit: 1e, Kirpputori Kodin Kakkonen, Tampere
Oikeanpuoleiset potkarit: 3e, Radiokirppis, Tampere 

Nuo oikealla olevat potkarit ovat ensimmäinen vauvanvaate, jonka olen kirppikseltä ostanut, vasemmanpuoleiset taas on aika tuore löytö viimeisimmältä Tampereen reissultamme. En vain voi vastustaa mitään, missä on pupuja... Tuo Tampereen melko uusi kirpputori Kodin Kakkonen oli todella positiivinen löytö itselleni, siellä oli vaikka mitä kivaa (vauvanvaatteista huonekaluihin) ja hinnat todella kohdillaan. Siellä tulee siis varmasti vierailtua useamminkin! 


Setti: 2e, Kirpputori Kodin Kakkonen, Tampere

Puputeema jatkuu tässäkin setissä...


Body: 1e, Kirpputori Haikara, Helsinki
Hattu: 0,50e, Kirpputori Haikara, Helsinki

Ihan tässä meidän lähellä Malminkartanossa on nyt noin vuoden verran ollut lastenvaatekirppis, jossa käväisin ensimmäistä kertaa vasta muutama viikko sitten. Sieltä löytyikin vaikka mitä kivaa, mutta löytöjä piti ennen maksamista hieman karsia, koska maksuvälineenä kävikin vain käteinen, jota ei tietenkään silloin ollut paljoakaan mukana. Nämä kaksi on mielestäni aivan valloittavia, ja ehkä on havaittavissa, että itse tykkään kaikista mahdollisimman söpöistä vauvanvaatteista. Hillitymmin ehtii pukeutua sitten myöhemminkin. :-)


Paita: 2e, Kirpputori Haikara, Helsinki
Housut: 1e, Kirpputori Haikara, Helsinki

Samaiselta reissulta tarttui mukaan vielä nämä kaksi. En kestä tuota paitaa!


Haalarit: 1,5e Lielahden kierrätyskeskus, Tampere
Paita: 2,5e Lielahden kierrätyskeskus, Tampere
Housut: 1e Lielahden kierrätyskeskus, Tampere

Olen koittanut (varsinkin alkuvaiheessa) ostaa vauvalle mieluiten mahdollisimman sukupuolineutraaleja vaatteita, mutta tämä setti on kyllä selvästi enemmän poikamainen. :-) Nuo pienet haalarit ovat mielestäni jotain maailman söpöintä, ja pupuasioiden lisäksi toinen heikkouteni taitaa olla raidat. Hyväkuntoinen Marimekon paita oli mukava yllärilöytö, tosin tällä hetkellä muiden minivaatteiden rinnalla se näyttää vielä ihan kamalan isolta!
Tällaisia kirppislöytöjä on siis toistaiseksi tehty! Seuraavaksi ostoslistalla on kietaisumalliset bodyt, joita en alkuvaiheessa ole juurikaan tajunnut ostaa. Nyttemmin asiaan hieman enemmän perehtyneenä olen ymmärtänyt, että ne taitavat olla pienen vauvan kanssa käytännöllisempiä kuin "tavalliset" bodyt, joten nyt sitten täytyy alkaa metsästämään enemmän sellaisia. Mites muut äidit ja odottajat, suositteko uusia vai kierrätettyjä vauvanvaatteita?

xoxo Nelli





Lisäsin sunnuntaina instagramiini kuvan, jossa luki, että

A Sunday well spent brings a week of content,

ja kyllä se siltä tuntuikin, että tavallistakin ihanamman sunnuntain jälkeen eiliseen maanantaihin herääminen ei tuntunut lainkaan niin ikävältä kuin miltä se aina toisinaan tuntuu. Lisäksi otimme muutenkin tavallista pehmeämmän laskun tähän alkavaan viikkoon, sillä päätimme kotona nautitun aamupuuron sijaan suunnata aamiaiselle kaupunkiin. Jotenkin tätä tapahtuu arkisin aivan liian harvoin, vaikka juuri silloinhan se piristää mieltä kaikkein eniten! 
Vanhan kauppahallin Story on yksi meidän lemppareita ja vakipaikkoja silloin, kun tekee mieli hyvää lounasta tai kahvia (etenkin lattea). Tunnelma hallissa on viihtyisä ja näköala merelle juuri sellainen, jota lounastamisen lomassa tekeekin mieli tuijotella. Olemme syöneet siellä nimenomaan lounasta monen monta kertaa, ja kaikki mitä olen siellä maistanut - aina kotoisasta silakkalaatikosta lähtien - on ollut joka kerta herkullista. Kuulemma ravintolan ruuissa hyödynnetään kauppahallista löytyviä raaka-aineita, siitä myös plussaa!
Tällä kertaa oli kuitenkin vuorossa aamupalan testaus. Päätettiin kumpikin maistaa paikan eggs benedictia lämminsavulohella ja lisäksi pöytään valikoitui sekalainen satsi muitakin herkkuja. Pari valmista aamupalamenua olisi listalla myös ollut, mutta tuntui kivemmalta koota ihan oma kombo. Tulimme siihen tulokseen, että kyllä meidän kotona raaudella keitetty aamupuuro voitti Storyn ohrapuuron, mutta muuten oltiin kyllä erittäin tyytyväisiä myös paikan aamiaistarjontaan. Maanantaiaamuna tunnelma hallissa oli vielä rauhallinen ja ehkä hivenen uninen, mutta pikku hiljaa esiin tuleva aurinko ja hyvä ruoka antoivat kyllä loistavan piristyspotkun päivälle ja koko alkavalle viikolle.
Haaveilen, että saataisiin Tampereelta asunto jostain melko läheltä keskustaa, jotta tällaisista hetkistä pääsisi nauttimaan useamminkin. Vaikka täällä Helsingissäkin meillä on hyvät yhteydet keskustaan, niin silti sitä kyllä vain useammin valitsee hieman pidemmät aamu-unet sen sijaan, että nousisi aikaisemmin ehtiäkseen kaupunkiin aamiaiselle. Saa nähdä miten käy - sain nimittäin eilen puhelimeeni viestin, että yksi meidän asuntohakemus on hyväksytty ja päästään torstaina sitä katsomaan. Asunto vaikuttaa kaikin puolin ihanteelliselta meille (ja keskustaankin on matkaa alle kaksi kilometriä), mutta ei olla nähty kuvia sisältä, joten se vielä hieman jännittää että vastaako asunto odotuksia vielä senkin puolesta. Sormet ja varpaat ristissä! Olisi niin ihana saada varmuus muuttopäivästä ja siitä, että meillä ylipäänsä on kämppä Tampereelta!  
xoxo Nelli

Ps. Kiitos kaikille ihanista kommenteista ensimmäiseen postaukseen ja kivaa, että monet vanhoistakin lukijoista on löytänyt tänne uuteen blogiin! Tervetuloa myös kaikille uusille lukijoille! Postausehdotuksia ja -toiveita otan mielelläni vastaan joko kommenttiboksiin tai meilillä nellikochanie[at]hotmail.com. Erityisesti raskaus- ja vauva-aiheisia toiveita olisi kiva kuulla - ja niihin aiheisiin palataankin sitten tämän kevyemmän aloituksen jälkeen seuraavassa postauksessa. :-) 

Pps. Jouduin vaihtamaan blogini url:n muotoon nellixo.blogspot.com, koska jostain syystä nellixoxo-osoitteella blogin seuraaminen bloglovinilla ja postausten päivittyminen takkuili todella pahasti! Mutta asian pitäisi olla kunnossa nyt --> Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Aamiaisella Storyssa

tiistai 10. maaliskuuta 2015






Lisäsin sunnuntaina instagramiini kuvan, jossa luki, että

A Sunday well spent brings a week of content,

ja kyllä se siltä tuntuikin, että tavallistakin ihanamman sunnuntain jälkeen eiliseen maanantaihin herääminen ei tuntunut lainkaan niin ikävältä kuin miltä se aina toisinaan tuntuu. Lisäksi otimme muutenkin tavallista pehmeämmän laskun tähän alkavaan viikkoon, sillä päätimme kotona nautitun aamupuuron sijaan suunnata aamiaiselle kaupunkiin. Jotenkin tätä tapahtuu arkisin aivan liian harvoin, vaikka juuri silloinhan se piristää mieltä kaikkein eniten! 
Vanhan kauppahallin Story on yksi meidän lemppareita ja vakipaikkoja silloin, kun tekee mieli hyvää lounasta tai kahvia (etenkin lattea). Tunnelma hallissa on viihtyisä ja näköala merelle juuri sellainen, jota lounastamisen lomassa tekeekin mieli tuijotella. Olemme syöneet siellä nimenomaan lounasta monen monta kertaa, ja kaikki mitä olen siellä maistanut - aina kotoisasta silakkalaatikosta lähtien - on ollut joka kerta herkullista. Kuulemma ravintolan ruuissa hyödynnetään kauppahallista löytyviä raaka-aineita, siitä myös plussaa!
Tällä kertaa oli kuitenkin vuorossa aamupalan testaus. Päätettiin kumpikin maistaa paikan eggs benedictia lämminsavulohella ja lisäksi pöytään valikoitui sekalainen satsi muitakin herkkuja. Pari valmista aamupalamenua olisi listalla myös ollut, mutta tuntui kivemmalta koota ihan oma kombo. Tulimme siihen tulokseen, että kyllä meidän kotona raaudella keitetty aamupuuro voitti Storyn ohrapuuron, mutta muuten oltiin kyllä erittäin tyytyväisiä myös paikan aamiaistarjontaan. Maanantaiaamuna tunnelma hallissa oli vielä rauhallinen ja ehkä hivenen uninen, mutta pikku hiljaa esiin tuleva aurinko ja hyvä ruoka antoivat kyllä loistavan piristyspotkun päivälle ja koko alkavalle viikolle.
Haaveilen, että saataisiin Tampereelta asunto jostain melko läheltä keskustaa, jotta tällaisista hetkistä pääsisi nauttimaan useamminkin. Vaikka täällä Helsingissäkin meillä on hyvät yhteydet keskustaan, niin silti sitä kyllä vain useammin valitsee hieman pidemmät aamu-unet sen sijaan, että nousisi aikaisemmin ehtiäkseen kaupunkiin aamiaiselle. Saa nähdä miten käy - sain nimittäin eilen puhelimeeni viestin, että yksi meidän asuntohakemus on hyväksytty ja päästään torstaina sitä katsomaan. Asunto vaikuttaa kaikin puolin ihanteelliselta meille (ja keskustaankin on matkaa alle kaksi kilometriä), mutta ei olla nähty kuvia sisältä, joten se vielä hieman jännittää että vastaako asunto odotuksia vielä senkin puolesta. Sormet ja varpaat ristissä! Olisi niin ihana saada varmuus muuttopäivästä ja siitä, että meillä ylipäänsä on kämppä Tampereelta!  
xoxo Nelli

Ps. Kiitos kaikille ihanista kommenteista ensimmäiseen postaukseen ja kivaa, että monet vanhoistakin lukijoista on löytänyt tänne uuteen blogiin! Tervetuloa myös kaikille uusille lukijoille! Postausehdotuksia ja -toiveita otan mielelläni vastaan joko kommenttiboksiin tai meilillä nellikochanie[at]hotmail.com. Erityisesti raskaus- ja vauva-aiheisia toiveita olisi kiva kuulla - ja niihin aiheisiin palataankin sitten tämän kevyemmän aloituksen jälkeen seuraavassa postauksessa. :-) 

Pps. Jouduin vaihtamaan blogini url:n muotoon nellixo.blogspot.com, koska jostain syystä nellixoxo-osoitteella blogin seuraaminen bloglovinilla ja postausten päivittyminen takkuili todella pahasti! Mutta asian pitäisi olla kunnossa nyt --> Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.