Vuoden viimeisimmässä postauksessa haluan kurkistaa menneeseen vielä bloginkin näkökulmasta ja jakaa kanssanne vuoden suosituimmat tekstit. Kochanie-blogi sai alkunsa maaliskuun alussa, joten ihan kokonaista vuotta ei tullut täyteen, mutta aika lähelle kuitenkin. Postauksia kirjoitin yhteensä 176, suurin piirtein parikymmentä kuukaudessa. Toisina kuukausina vähän vähemmän, joskus taas pikkuisen yli. Neljä tai viisi postausta viikossa on ollut itselleni aika mukava tahti, missään tapauksessa en halua ottaa turhaa stressiä siitä että pitäisi postata useammin, sillä blogi on kuitenkin ainakin toistaiseksi itselleni vain mukava harrastus.

Kaiken kaikkiaan tämä blogivuosi on ollut todella antoisa ja mielekäs! En olisi ikinä uskonut, että blogini löytäisi niin lyhyessä ajassa tällaisen ihanan lukijakunnan, sillä kaikki aikaisemmat blogiviritelmäni ovat jääneet vähän sellaisiksi räpellyksiksi... Nyt tuntuu ensi kertaa siltä, että olen löytänyt sen oman juttuni ja tästä on tullut todella rakas harrastus! Toki blogi vieläkin koko ajan kehittyy ja itsekin toivottavasti kehityn tässä hommassa. Haluaisinkin nyt kiittää kaikkia teitä lukijoita ja blogikavereita ihanista kommenteistanne, vertaistuesta ja myötäelämisestä niin iloissa kuin suruissakin. Minun mielestäni bloggaamisessa parasta on juurikin se vuorovaikutus lukijoiden ja toisten bloggaajien kanssa, ja on ihanaa kun jaksatte kommentoida juttujani! Minulle on myös tärkeää aina vastata saamiini kommentteihin mahdollisimman nopeasti, ja niin pyrin tekemään jatkossakin. Kiitos myös Lumoblogeille siitä, että sain tulla mukaan tähän upeaan joukkoon! <3

Ensimmäinen blogivuosi meni suurimmaksi osaksi onnellisessa vauvakuplassa. Luulisinpa, että jatkossakin tullaan menemään tällaisella perhepainoitteisella linjalla, toki Lukan kasvaessa on tarpeen miettiä myös sitä, kuinka paljon haluan hänestä täällä netissä jakaa. Minkälaisia postauksia te tykkäätte eniten lukea? Entä olisiko teillä jotain juttutoiveita tulevan vuoden varalle? Kuulisin niitä mielelläni! Tässäpä nyt kuitenkin nämä tämän vuoden luetuimmat postaukset:


Viidenneksi eniten lukukertoja on kerännyt postaus Lukan nimiäisistä. Postaus oli hyvin kuvapainoitteinen, lyhyesti kerroin myös juhlien ohjelmasta sekä siitä, miten Lukan nimeen päädyimme. Juhlat olivat kyllä tosi mukavat ja onnistuneet, sopivan rennot ja meidän näköiset!


Neljänneksi eniten tänä vuonna on luettu postausta, jonka kirjoitin neljän päivän ikäisestä pojastamme. Siinä oli myös ensimmäinen blogissa julkaistu kuva Lukasta. Teksti on kirjoitettu tuoreen äidin rakkaudella ja ihastuksella uutta pientä perheenjäsentämme kohtaan, ja hymyilyttää lukea sitä näin jälkeen päin. Tuolloin en vielä myöskään arvannut, että Luka joutuisi jäämään sairaalaan vielä aika moneksi päiväksi, olo oli luottavainen ja toiveikas sen suhteen, että päästäisiin jo pian kotiin.


Kamilille tekemäni isyyspakkaus on ollut vuoden kolmanneksi luetuin postaus. Edelleenkin blogiini päädytään usein isyyspakkausta googlettamalla. Alunperin en edes aikonut tehdä pakkausta Kamilille, mutta onneksi tein, koska mielestäni siitä tuli tosi kiva ja Kamilkin oli erittäin otettu saamastaan lahjasta! Tein pakkauksen hetken mielijohteesta nopealla aikataululla, mutta sen kokoaminen oli hauskaa ja varsinkin pakkauksen ulkonäköön olen itse tyytyväinen. Sisältöön olisin panostanut eri lailla, jos aikaa olisi ollut enemmän, mutta ihan kiva siitä tuli nytkin!


Suosittu postaus oli arvatenkin myös ilmoitus vauvan syntymästä. Näpyttelin postauksen nopeasti ipadilla sairaalassa - taisi äidillä olla pää pyörällä ja sanat solmussa, sillä en muutamaa hassua sanaa enempää saanut sanotuksi. Piti vain tulla kertomaan, että hän on vihdoin täällä! <3



Synnytyskertomus on ollut koko blogivuoden ihan ylivoimaisesti luetuin teksti. Blogiini löydetään melkeinpä päivittäin synnytyskertomus-hakusanalla, ja keikkuupa tuo postaus tälläkin hetkellä kuukauden suosituimpana tekstinä. Itse en ole pystynyt lukemaan tuota postausta kertaakaan sen jälkeen, kun sen julkaisin. Tiedän, että teksti on kirjoitettu hormonihuuruissa, herkässä mielentilassa ja tunteet pinnassa, hyvin rehellisesti. Itse synnytys on minulle jäänyt mieleen enimmäkseen positiivisena kokemuksena, mutta sen jälkeisiin tapahtumiin liittyy edelleen jonkin verran surua ja pettymystä, kun en saanut vauvaa vierihoitoon vaan hän joutui heti teholle. Nykyään tietysti olen kiitollinen siitä, että Luka sai hyvää hoitoa ja voi hyvin, mutta olihan se aika rankka alku, kun kaikki meni ihan toisin kun oli kuvitellut.  

Vaan loppu hyvin, kaikki hyvin. Näihin tunnelmiin suljen tämän blogivuoden, katsotaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan! Onnellista uutta vuotta teille kaikille!

Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat,
Tuokoon tullessaan sen mitä kaipaat,
ja vieköön mennessään sen 
mitä taakkana kannat.

xoxo Nelli

Luetuimmat 2015

torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden viimeisimmässä postauksessa haluan kurkistaa menneeseen vielä bloginkin näkökulmasta ja jakaa kanssanne vuoden suosituimmat tekstit. Kochanie-blogi sai alkunsa maaliskuun alussa, joten ihan kokonaista vuotta ei tullut täyteen, mutta aika lähelle kuitenkin. Postauksia kirjoitin yhteensä 176, suurin piirtein parikymmentä kuukaudessa. Toisina kuukausina vähän vähemmän, joskus taas pikkuisen yli. Neljä tai viisi postausta viikossa on ollut itselleni aika mukava tahti, missään tapauksessa en halua ottaa turhaa stressiä siitä että pitäisi postata useammin, sillä blogi on kuitenkin ainakin toistaiseksi itselleni vain mukava harrastus.

Kaiken kaikkiaan tämä blogivuosi on ollut todella antoisa ja mielekäs! En olisi ikinä uskonut, että blogini löytäisi niin lyhyessä ajassa tällaisen ihanan lukijakunnan, sillä kaikki aikaisemmat blogiviritelmäni ovat jääneet vähän sellaisiksi räpellyksiksi... Nyt tuntuu ensi kertaa siltä, että olen löytänyt sen oman juttuni ja tästä on tullut todella rakas harrastus! Toki blogi vieläkin koko ajan kehittyy ja itsekin toivottavasti kehityn tässä hommassa. Haluaisinkin nyt kiittää kaikkia teitä lukijoita ja blogikavereita ihanista kommenteistanne, vertaistuesta ja myötäelämisestä niin iloissa kuin suruissakin. Minun mielestäni bloggaamisessa parasta on juurikin se vuorovaikutus lukijoiden ja toisten bloggaajien kanssa, ja on ihanaa kun jaksatte kommentoida juttujani! Minulle on myös tärkeää aina vastata saamiini kommentteihin mahdollisimman nopeasti, ja niin pyrin tekemään jatkossakin. Kiitos myös Lumoblogeille siitä, että sain tulla mukaan tähän upeaan joukkoon! <3

Ensimmäinen blogivuosi meni suurimmaksi osaksi onnellisessa vauvakuplassa. Luulisinpa, että jatkossakin tullaan menemään tällaisella perhepainoitteisella linjalla, toki Lukan kasvaessa on tarpeen miettiä myös sitä, kuinka paljon haluan hänestä täällä netissä jakaa. Minkälaisia postauksia te tykkäätte eniten lukea? Entä olisiko teillä jotain juttutoiveita tulevan vuoden varalle? Kuulisin niitä mielelläni! Tässäpä nyt kuitenkin nämä tämän vuoden luetuimmat postaukset:


Viidenneksi eniten lukukertoja on kerännyt postaus Lukan nimiäisistä. Postaus oli hyvin kuvapainoitteinen, lyhyesti kerroin myös juhlien ohjelmasta sekä siitä, miten Lukan nimeen päädyimme. Juhlat olivat kyllä tosi mukavat ja onnistuneet, sopivan rennot ja meidän näköiset!


Neljänneksi eniten tänä vuonna on luettu postausta, jonka kirjoitin neljän päivän ikäisestä pojastamme. Siinä oli myös ensimmäinen blogissa julkaistu kuva Lukasta. Teksti on kirjoitettu tuoreen äidin rakkaudella ja ihastuksella uutta pientä perheenjäsentämme kohtaan, ja hymyilyttää lukea sitä näin jälkeen päin. Tuolloin en vielä myöskään arvannut, että Luka joutuisi jäämään sairaalaan vielä aika moneksi päiväksi, olo oli luottavainen ja toiveikas sen suhteen, että päästäisiin jo pian kotiin.


Kamilille tekemäni isyyspakkaus on ollut vuoden kolmanneksi luetuin postaus. Edelleenkin blogiini päädytään usein isyyspakkausta googlettamalla. Alunperin en edes aikonut tehdä pakkausta Kamilille, mutta onneksi tein, koska mielestäni siitä tuli tosi kiva ja Kamilkin oli erittäin otettu saamastaan lahjasta! Tein pakkauksen hetken mielijohteesta nopealla aikataululla, mutta sen kokoaminen oli hauskaa ja varsinkin pakkauksen ulkonäköön olen itse tyytyväinen. Sisältöön olisin panostanut eri lailla, jos aikaa olisi ollut enemmän, mutta ihan kiva siitä tuli nytkin!


Suosittu postaus oli arvatenkin myös ilmoitus vauvan syntymästä. Näpyttelin postauksen nopeasti ipadilla sairaalassa - taisi äidillä olla pää pyörällä ja sanat solmussa, sillä en muutamaa hassua sanaa enempää saanut sanotuksi. Piti vain tulla kertomaan, että hän on vihdoin täällä! <3



Synnytyskertomus on ollut koko blogivuoden ihan ylivoimaisesti luetuin teksti. Blogiini löydetään melkeinpä päivittäin synnytyskertomus-hakusanalla, ja keikkuupa tuo postaus tälläkin hetkellä kuukauden suosituimpana tekstinä. Itse en ole pystynyt lukemaan tuota postausta kertaakaan sen jälkeen, kun sen julkaisin. Tiedän, että teksti on kirjoitettu hormonihuuruissa, herkässä mielentilassa ja tunteet pinnassa, hyvin rehellisesti. Itse synnytys on minulle jäänyt mieleen enimmäkseen positiivisena kokemuksena, mutta sen jälkeisiin tapahtumiin liittyy edelleen jonkin verran surua ja pettymystä, kun en saanut vauvaa vierihoitoon vaan hän joutui heti teholle. Nykyään tietysti olen kiitollinen siitä, että Luka sai hyvää hoitoa ja voi hyvin, mutta olihan se aika rankka alku, kun kaikki meni ihan toisin kun oli kuvitellut.  

Vaan loppu hyvin, kaikki hyvin. Näihin tunnelmiin suljen tämän blogivuoden, katsotaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan! Onnellista uutta vuotta teille kaikille!

Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat,
Tuokoon tullessaan sen mitä kaipaat,
ja vieköön mennessään sen 
mitä taakkana kannat.

xoxo Nelli
Viimeisiä viedään! Uusivuosi on toinen vuoden lempijuhlistani heti joulun jälkeen. Rakastan uusia alkuja, ja vaikka tavallaan kyse on vain päivän vaihtumisesta toiseen, niin minulle siinä on jotain paljon symbolisempaa. Juuri nyt olen tosi innoissani kaikesta tulevasta!

Vuosi 2015 on ollut ehkä paras vuosi ikinä. Ihana, kasvattava, rakkaudentäyteinen, hullu, onnellinen. Siihen on sisältynyt tosi paljon uutta ja muutoksia, mutta oikeastaan pelkästään vain hyvässä. Meistä tuli kolme ja minusta äiti maailman tärkeimmälle pienelle ihmiselle. Kun katson tätä vuotta taaksepäin, niin tunnen itseni maailman onnekkaimmaksi. Tässäpä pieni yhteenveto meidän kuluneen vuoden tapahtumista, kuvituksena palasia omalta instagram-tililtäni.


T a m m i k u u 

Vuosi vaihtui rauhallisesti. Me oltiin Kamilin kanssa molemmat uudenvuodenaattona töissä; muistan, että mulla oli yhdeksän tunnin vuoro ja kuudelta kotiin päästyäni olin ihan kuollut. Vietettiin ensimmäistä kertaa uutta vuotta ihan vain kahdestaan kotosalla. Pelattiin Scrabblea, syötiin sipsejä ja keskiyöllä katsottiin raketteja meidän kodin läheiseltä pikkuvuorelta. Asuttiin silloin siis vielä Helsingissä, mutta oltiin jo päätetty että muutetaan Tampereelle vielä ennen vauvan syntymää.

Tammikuussa olin todella väsynyt, mutta tein myös tosi paljon töitä. Haalin niin paljon vuoroja kuin mahdollista, koska ajattelin että haluan olla tehokas ne viimeiset kuukaudet ennen vauvan syntymää ja säästää rahaa. Yliopistolla kävin enää muutamilla luennoilla. Tammikuussa tapeltiin myös puolalaisen byrokratian kanssa, kun yritettiin saada Kamilille kaikki naimisiinmenoa varten tarvittavat paperit ja niissä tuntui kestävän ikuisuus. Mun olo oli väsymyksestä huolimatta onnellinen ja odottavainen.


H e l m i k u u

Helmikuussa saatiin rakenneultrassa poikalupaus. Se ei yllättänyt, koska mulla oli ollut alusta alkaen jotenkin tosi vahva poikaolo, vaikka kaikki povasikin meille tyttöä. Meillä oli jo nimi valmiina, joten tuntui kivalta kun voitiin puhua vauvasta nimellä eikä aina vain vauvana. Aloin myös tuntea ensimmäistä kertaa vauvan potkut mahassa! Rakenneultran jälkeen kerrottiin vauvasta avoimesti, kun aiemmin raskaus oli ollut vain muutaman ihmisen tiedossa. Elämä pyöri aika paljon raskauden ympärillä ja arki oli aika tasaista, töitä ja yliopistoa. Käytiin usein Tampereella, etsittiin asuntoa ja Kamilille töitä. 


M a a l i s k u u 

Maaliskuussa tuli ensimmäiset valoisat kevätpäivät. Mun väsymys alkoi helpottaa, mutta tilalle tuli kasa kaikkia muita raskausvaivoja. Käytiin Tampereella katsomassa yhtä ihanaa asuntoa ja päätettiin ottaa se - siis tämä koti, jossa nyt asutaankin. Käytiin myös mun isovanhempieni luona Pohjanmaalla ja se oli tosi ihana reissu, Kamilillekin ensimmäinen kerta siellä. Välimatkaa on niin paljon, että näen mun isovanhempia harvoin, mikä on tosi harmi. Aloitin pitkän miettimisen jälkeen tämän blogin pitämisen. Kaipasin paikkaa, johon purkaa kaikkia raskaus- ja vauvajuttuja, koska mun lähipiirissä ei juuri ollut muita samassa elämäntilanteessa olevia. Loppukuusta raskausvaivat pahenivat entisestään ja jouduin jäämään sairauslomalle töistä.


H u h t i k u u 

Huhtikuu alkoi ultra- ja lääkärikäynnillä, ja mut määrättiin supistusten ja selkäkipujen takia sairauslomalle kesälomani alkuun asti. Tuntui hassulta yhtäkkiä olla vain kotona, kun olin tehnyt niin hullun lailla töitä koko alkuvuoden. Vietettiin Kamilin kanssa meidän neljävuotispäivää. Käytiin katsomassa Kulttuuritalolla ihana Rock the Ballet Romeo & Julia - esitys ja syömässä thaimaalaista, se on meidän vuosipäiväperinne. Pari päivää myöhemmin mentiin maistraatissa naimisiin. Vappuaattona muutettiin Tampereelle.


T o u k o k u u 

Toukokuun Kamil oli vielä töissä Helsingissä, joten asuin suurimman osan viikkoa yksin Tampereella. Oli paljon lämpimiä päiviä ja mun olo oli sen verran hyvä, että jaksoin tehdä paljon kävelylenkkejä Lalkan kanssa uusiin kotimaisemiin tutustuen. Tutustuin myös uusiin äitikavereihin, esimerkiksi ihanaan Hattaranpilven varjossa - blogin Eveen. Vauvan syntymä alkoi tuntua olevan koko ajan lähempänä ja lähempänä, tuntui ettei olisi jaksanut odottaa enää ollenkaan. Diabetekseni takia käytiin muutaman viikon välein ultrassa seuraamassa pojan kasvua, ja joka kerta se oli vain aina yhtä ihanaa päästä näkemään oma pikkuinen.


K e s ä k u u

Kamilin työt Helsingissä loppuivat. Olin koko kesäkuun ensimmäisen viikon ihan kamalassa flunssassa ja makasin sängynpohjalla. Muistan, kuinka sen piti olla oma hemmotteluviikkoni ennen vauvan syntymää, mutta sitten en jaksanutkaan tehdä yhtään mitään. Sain kutsuja muutamiin pääsykokeisiin, joihin olin hakenut keväällä. Meillä oli 8. päivä maanantaina taas ultra. Vauvan sydänäänet olivat melko korkeat, joten jäin osastolle tarkkailuun ja seuraavana päivänä päätettiin käynnistää synnytys, koska vauvan painoarvio lähenteli jo neljää kiloa. Se oli jännittävää, en ollut edes pakannut vielä sairaalakassia kun en osannut odottaa, että asiat tapahtuisivat ihan niin nopeasti. Lähetin sairaalasta viestejä kouluihin, että nyt en pääsekään pääsykokeisiin kun olen synnyttämässä... Torstaina 11. kesäkuuta Luka syntyi. Alku ei ollut mitenkään helppo, Luka joutui olemaan kymmenen päivää sairaalassa ja mekin vietettiin siellä kaikki mahdollinen valveillaoloaika. Juhannussunnuntaina saatiin vauva vihdoin kotiin enkä olisi voinut olla onnellisempi.


H e i n ä k u u 

Heinäkuu meni vauvaan keskittyen. Tuntuu, etten muista edes paljoa yksityiskohtia tuolta ajalta. Kamilin vanhemmat tulivat meille kahdeksi viikoksi ja pidettiin nimiäiset, vauva sai nimekseen Luka Franciszek. Heinäkuussa sain elämäni ensimmäisen insuliinishokin yöllä ja jouduin ambulanssilla sairaalaan. Sen jälkeen olen hieman pelännyt öitä ja nukkumaanmenoa. Muuten kuukausi oli tosi onnellinen, tutustuttiin uuteen perheenjäseneemme ja oli vain sellainen olo, että kaikki on nyt hyvin.


E l o k u u 

Elokuussa tehtiin ensimmäinen hieman pidempi retki vauvan kanssa, päiväreissu Fiskariin. Oli tosi lämmin ja kaikin puolin ihana päivä, ja koko matkakin meni Lukan kanssa todella hyvin. Luka oli ensimmäistä kertaa kipeänä, pienessä flunssassa, mikä onneksi kesti vain muutaman päivän mutta tuntui äidistä niin sydäntäsärkevältä! Elokuussa taisi tulla vasta ne oikein kunnon lämpimät kesäpäivät, me vietettiin paljon aikaa Lukan kanssa ulkona - puistoissa ja kahviloiden terasseilla, nautittiin elämästä. Minä kyllästyin pitkiin ja huonokuntoisiin hiuksiini, ja leikkasin ne lyhyiksi. 


S y y s k u u 

Tuntuu, etten hirveästi muista syyskuusta(kaan) mitään, vaikka vastahan se oli juuri. Täytin 26 vuotta, mutta kerrankaan en potenut ikäkriisiä, vaan ikä tuntui vain aika yhdentekevältä numerolta. Aloitettiin Lukan kanssa muskari. Vauva-arki alkoi ehkä viimeistään nyt tuntua sellaiselta, että kaikki ei ollut enää niin uutta ja ihmeellistä, vaan meille oli muodostuneet omat rytmimme ja juttumme.


L o k a k u u 

Luka täytti neljä kuukautta ja alkoi tuntua jo niin isolta vauvalta! Hän oppi kääntymään selältä vatsalleen eikä sitten enää juuri viihtynytkään muuten kuin mahallaan. Tehtiin ensimmäinen pieni ulkomaanreissu vauvan kanssa, kun käytiin Tukholman risteilyllä. Matka vauvan kanssa meni tosi hyvin ja samalla se oli meille vanhemmillekin mukava pieni irtiotto tästä perus kotiarjesta. Lokakuu oli myös blogin kannalta siitä merkittävä, että mua pyydettiin mukaan Lumoblogeihin, mistä olin tosi innoissani! 


M a r r a s k u u 

Marraskuun ensimmäisestä päivästä alkaen Kochanie oli virallisesti osa Lumoblogeja. Elämä oli aika tasaista ja onnellista, vaikka samaan aikaan aloin olla myös ensimmäistä kertaa vauvavuoden aikana tosi väsynyt. Kamil aloitti uudessa työpaikassa, mikä muutti meidän päivärytmiä tosi paljon ja siihen oli totuttelemista. Juhlittiin ensimmäistä isänpäivää, aloitettiin vauvakerho Lukan kanssa ja ilmoittauduttiin tammikuussa alkavaan vauvauintiin. Loppukuusta käytiin Helsingissä, Kamil ja Luka viettivät isä ja poika - päivää keskenään sillä välin, kun minä olin ihanissa Lumoblogien pikkujouluissa. 


J o u l u k u u 

Joulukuun alussa sairasteltiin koko perhe. Ensin Kamil, sitten Luka ja lopulta minä. Luka täytti puoli vuotta, täysimetys loppui ja aloitettiin maistelemaan kiinteitä. Joulukuussa meidän yöt ovat olleet aika levottomia ja väsymys on painanut, joten blogin postaustahtikin on ollut tavallista verkkaisempi. Jouluna Kamilin vanhemmat tulivat meille viikoksi ja vietettiin ihanaa perhejoulua meidän kotona. Uudenvuoden viettoon meillä ei ole mitään isompia suunnitelmia, aiotaan vain olla kolmistaan kotona, katsella varmaan parvekkeelta raketteja ja syödä jotain hyvää ruokaa Lukan mentyä nukkumaan. Sekin kuulostaa aika hyvältä just nyt.

xoxo Nelli

Vuosikatsaus

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Viimeisiä viedään! Uusivuosi on toinen vuoden lempijuhlistani heti joulun jälkeen. Rakastan uusia alkuja, ja vaikka tavallaan kyse on vain päivän vaihtumisesta toiseen, niin minulle siinä on jotain paljon symbolisempaa. Juuri nyt olen tosi innoissani kaikesta tulevasta!

Vuosi 2015 on ollut ehkä paras vuosi ikinä. Ihana, kasvattava, rakkaudentäyteinen, hullu, onnellinen. Siihen on sisältynyt tosi paljon uutta ja muutoksia, mutta oikeastaan pelkästään vain hyvässä. Meistä tuli kolme ja minusta äiti maailman tärkeimmälle pienelle ihmiselle. Kun katson tätä vuotta taaksepäin, niin tunnen itseni maailman onnekkaimmaksi. Tässäpä pieni yhteenveto meidän kuluneen vuoden tapahtumista, kuvituksena palasia omalta instagram-tililtäni.


T a m m i k u u 

Vuosi vaihtui rauhallisesti. Me oltiin Kamilin kanssa molemmat uudenvuodenaattona töissä; muistan, että mulla oli yhdeksän tunnin vuoro ja kuudelta kotiin päästyäni olin ihan kuollut. Vietettiin ensimmäistä kertaa uutta vuotta ihan vain kahdestaan kotosalla. Pelattiin Scrabblea, syötiin sipsejä ja keskiyöllä katsottiin raketteja meidän kodin läheiseltä pikkuvuorelta. Asuttiin silloin siis vielä Helsingissä, mutta oltiin jo päätetty että muutetaan Tampereelle vielä ennen vauvan syntymää.

Tammikuussa olin todella väsynyt, mutta tein myös tosi paljon töitä. Haalin niin paljon vuoroja kuin mahdollista, koska ajattelin että haluan olla tehokas ne viimeiset kuukaudet ennen vauvan syntymää ja säästää rahaa. Yliopistolla kävin enää muutamilla luennoilla. Tammikuussa tapeltiin myös puolalaisen byrokratian kanssa, kun yritettiin saada Kamilille kaikki naimisiinmenoa varten tarvittavat paperit ja niissä tuntui kestävän ikuisuus. Mun olo oli väsymyksestä huolimatta onnellinen ja odottavainen.


H e l m i k u u

Helmikuussa saatiin rakenneultrassa poikalupaus. Se ei yllättänyt, koska mulla oli ollut alusta alkaen jotenkin tosi vahva poikaolo, vaikka kaikki povasikin meille tyttöä. Meillä oli jo nimi valmiina, joten tuntui kivalta kun voitiin puhua vauvasta nimellä eikä aina vain vauvana. Aloin myös tuntea ensimmäistä kertaa vauvan potkut mahassa! Rakenneultran jälkeen kerrottiin vauvasta avoimesti, kun aiemmin raskaus oli ollut vain muutaman ihmisen tiedossa. Elämä pyöri aika paljon raskauden ympärillä ja arki oli aika tasaista, töitä ja yliopistoa. Käytiin usein Tampereella, etsittiin asuntoa ja Kamilille töitä. 


M a a l i s k u u 

Maaliskuussa tuli ensimmäiset valoisat kevätpäivät. Mun väsymys alkoi helpottaa, mutta tilalle tuli kasa kaikkia muita raskausvaivoja. Käytiin Tampereella katsomassa yhtä ihanaa asuntoa ja päätettiin ottaa se - siis tämä koti, jossa nyt asutaankin. Käytiin myös mun isovanhempieni luona Pohjanmaalla ja se oli tosi ihana reissu, Kamilillekin ensimmäinen kerta siellä. Välimatkaa on niin paljon, että näen mun isovanhempia harvoin, mikä on tosi harmi. Aloitin pitkän miettimisen jälkeen tämän blogin pitämisen. Kaipasin paikkaa, johon purkaa kaikkia raskaus- ja vauvajuttuja, koska mun lähipiirissä ei juuri ollut muita samassa elämäntilanteessa olevia. Loppukuusta raskausvaivat pahenivat entisestään ja jouduin jäämään sairauslomalle töistä.


H u h t i k u u 

Huhtikuu alkoi ultra- ja lääkärikäynnillä, ja mut määrättiin supistusten ja selkäkipujen takia sairauslomalle kesälomani alkuun asti. Tuntui hassulta yhtäkkiä olla vain kotona, kun olin tehnyt niin hullun lailla töitä koko alkuvuoden. Vietettiin Kamilin kanssa meidän neljävuotispäivää. Käytiin katsomassa Kulttuuritalolla ihana Rock the Ballet Romeo & Julia - esitys ja syömässä thaimaalaista, se on meidän vuosipäiväperinne. Pari päivää myöhemmin mentiin maistraatissa naimisiin. Vappuaattona muutettiin Tampereelle.


T o u k o k u u 

Toukokuun Kamil oli vielä töissä Helsingissä, joten asuin suurimman osan viikkoa yksin Tampereella. Oli paljon lämpimiä päiviä ja mun olo oli sen verran hyvä, että jaksoin tehdä paljon kävelylenkkejä Lalkan kanssa uusiin kotimaisemiin tutustuen. Tutustuin myös uusiin äitikavereihin, esimerkiksi ihanaan Hattaranpilven varjossa - blogin Eveen. Vauvan syntymä alkoi tuntua olevan koko ajan lähempänä ja lähempänä, tuntui ettei olisi jaksanut odottaa enää ollenkaan. Diabetekseni takia käytiin muutaman viikon välein ultrassa seuraamassa pojan kasvua, ja joka kerta se oli vain aina yhtä ihanaa päästä näkemään oma pikkuinen.


K e s ä k u u

Kamilin työt Helsingissä loppuivat. Olin koko kesäkuun ensimmäisen viikon ihan kamalassa flunssassa ja makasin sängynpohjalla. Muistan, kuinka sen piti olla oma hemmotteluviikkoni ennen vauvan syntymää, mutta sitten en jaksanutkaan tehdä yhtään mitään. Sain kutsuja muutamiin pääsykokeisiin, joihin olin hakenut keväällä. Meillä oli 8. päivä maanantaina taas ultra. Vauvan sydänäänet olivat melko korkeat, joten jäin osastolle tarkkailuun ja seuraavana päivänä päätettiin käynnistää synnytys, koska vauvan painoarvio lähenteli jo neljää kiloa. Se oli jännittävää, en ollut edes pakannut vielä sairaalakassia kun en osannut odottaa, että asiat tapahtuisivat ihan niin nopeasti. Lähetin sairaalasta viestejä kouluihin, että nyt en pääsekään pääsykokeisiin kun olen synnyttämässä... Torstaina 11. kesäkuuta Luka syntyi. Alku ei ollut mitenkään helppo, Luka joutui olemaan kymmenen päivää sairaalassa ja mekin vietettiin siellä kaikki mahdollinen valveillaoloaika. Juhannussunnuntaina saatiin vauva vihdoin kotiin enkä olisi voinut olla onnellisempi.


H e i n ä k u u 

Heinäkuu meni vauvaan keskittyen. Tuntuu, etten muista edes paljoa yksityiskohtia tuolta ajalta. Kamilin vanhemmat tulivat meille kahdeksi viikoksi ja pidettiin nimiäiset, vauva sai nimekseen Luka Franciszek. Heinäkuussa sain elämäni ensimmäisen insuliinishokin yöllä ja jouduin ambulanssilla sairaalaan. Sen jälkeen olen hieman pelännyt öitä ja nukkumaanmenoa. Muuten kuukausi oli tosi onnellinen, tutustuttiin uuteen perheenjäseneemme ja oli vain sellainen olo, että kaikki on nyt hyvin.


E l o k u u 

Elokuussa tehtiin ensimmäinen hieman pidempi retki vauvan kanssa, päiväreissu Fiskariin. Oli tosi lämmin ja kaikin puolin ihana päivä, ja koko matkakin meni Lukan kanssa todella hyvin. Luka oli ensimmäistä kertaa kipeänä, pienessä flunssassa, mikä onneksi kesti vain muutaman päivän mutta tuntui äidistä niin sydäntäsärkevältä! Elokuussa taisi tulla vasta ne oikein kunnon lämpimät kesäpäivät, me vietettiin paljon aikaa Lukan kanssa ulkona - puistoissa ja kahviloiden terasseilla, nautittiin elämästä. Minä kyllästyin pitkiin ja huonokuntoisiin hiuksiini, ja leikkasin ne lyhyiksi. 


S y y s k u u 

Tuntuu, etten hirveästi muista syyskuusta(kaan) mitään, vaikka vastahan se oli juuri. Täytin 26 vuotta, mutta kerrankaan en potenut ikäkriisiä, vaan ikä tuntui vain aika yhdentekevältä numerolta. Aloitettiin Lukan kanssa muskari. Vauva-arki alkoi ehkä viimeistään nyt tuntua sellaiselta, että kaikki ei ollut enää niin uutta ja ihmeellistä, vaan meille oli muodostuneet omat rytmimme ja juttumme.


L o k a k u u 

Luka täytti neljä kuukautta ja alkoi tuntua jo niin isolta vauvalta! Hän oppi kääntymään selältä vatsalleen eikä sitten enää juuri viihtynytkään muuten kuin mahallaan. Tehtiin ensimmäinen pieni ulkomaanreissu vauvan kanssa, kun käytiin Tukholman risteilyllä. Matka vauvan kanssa meni tosi hyvin ja samalla se oli meille vanhemmillekin mukava pieni irtiotto tästä perus kotiarjesta. Lokakuu oli myös blogin kannalta siitä merkittävä, että mua pyydettiin mukaan Lumoblogeihin, mistä olin tosi innoissani! 


M a r r a s k u u 

Marraskuun ensimmäisestä päivästä alkaen Kochanie oli virallisesti osa Lumoblogeja. Elämä oli aika tasaista ja onnellista, vaikka samaan aikaan aloin olla myös ensimmäistä kertaa vauvavuoden aikana tosi väsynyt. Kamil aloitti uudessa työpaikassa, mikä muutti meidän päivärytmiä tosi paljon ja siihen oli totuttelemista. Juhlittiin ensimmäistä isänpäivää, aloitettiin vauvakerho Lukan kanssa ja ilmoittauduttiin tammikuussa alkavaan vauvauintiin. Loppukuusta käytiin Helsingissä, Kamil ja Luka viettivät isä ja poika - päivää keskenään sillä välin, kun minä olin ihanissa Lumoblogien pikkujouluissa. 


J o u l u k u u 

Joulukuun alussa sairasteltiin koko perhe. Ensin Kamil, sitten Luka ja lopulta minä. Luka täytti puoli vuotta, täysimetys loppui ja aloitettiin maistelemaan kiinteitä. Joulukuussa meidän yöt ovat olleet aika levottomia ja väsymys on painanut, joten blogin postaustahtikin on ollut tavallista verkkaisempi. Jouluna Kamilin vanhemmat tulivat meille viikoksi ja vietettiin ihanaa perhejoulua meidän kotona. Uudenvuoden viettoon meillä ei ole mitään isompia suunnitelmia, aiotaan vain olla kolmistaan kotona, katsella varmaan parvekkeelta raketteja ja syödä jotain hyvää ruokaa Lukan mentyä nukkumaan. Sekin kuulostaa aika hyvältä just nyt.

xoxo Nelli

Viime kuussa en tehnyt ollenkaan tällaista päivä kuvina - postausta, joten päätin sitten tänä aamuna hetken mielijohteesta alkaa kuvailemaan meidän päiväämme. Tänään oli kyllä oikein tavallistakin tavallisempi päivä ja ensimmäinen sellainen kunnon arkipäivä joulun jälkeen. Kamil palasi jouluvapaiden jälkeen töihin ja me oltiin pitkästä aikaa Lukan kanssa kotosalla ihan vain kahdestaan. Se olikin kyllä vaihteeksi taas tosi kivaa, kun koko viime viikon talo oli täynnä ihmisiä ja hulinaa. 

Tänä aamuna Luka heräsi aika katkonaisen yön jälkeen kello 6.50. Useimmiten hän herää jo kuudelta, mutta nyt oltiin tosiaan yöllä heräilty useampaan otteeseen, joten aamulla unta riittikin sitten vähän pidempään. Kamil oli lähtenyt jo seitsemäksi töihin, joten me heräiltiin rauhassa Lukan kanssa ja hassuteltiin sängyssä ennen kuin jaksettiin nousta. Luka myös söi aamumaidot siinä herättyään. Musta tuntui vaikealta nousta, sillä jouluna olin saanut monena aamuna nukkua tavallista pidempään, kun Kamilin vanhemmat olivat Lukan kanssa.



Kello 7.30 siirryttiin keittiön puolelle ja Luka sai aamupalaksi päärynäsosetta. Päärynä on yksi Lukan suosikeista ja maistui nytkin hyvin. Lukan syötyä keitin itselleni kahvia ja söin pari palaa paahtoleipää. Luka leikki pöydän ääressä tyytyväisenä leluillaan, joten sain syödä kivasti rauhassa hoppuilematta.


8.30 tehtiin aamupesut ja vaihdoin Lukalle päivävaatteet päälle. Laitoin myös pyykikoneen pyörimään ja sain samalla käytyä nopeasti suihkussa ja pestyä hampaat, kun Luka tykkää seurailla pyykkikoneen hurinaa. Sitten leikittiin vähän aikaa olohuoneessa, kunnes huomasin että Lukaa alkoi kovasti jo väsyttää. Aamulla Luka jaksaa olla hereillä vain 1-2 tuntia ennen ensimmäisiä päiväunia. Kello 9 Luka menikin sitten jo nukkumaan otettuaan ensin pienet maitohörpyt ja minä päätin kömpiä vauvan viereen torkkumaan. Yleensä käytän nämä aamun ekat päikkärit hyödyksi siivoten, tehden blogijuttuja tai ihan vain rentoutuen, koska silloin Luka nukkuu monesti parikin tuntia. Nyt mulla ei kuitenkaan ollut mitään kovin tärkeää tekemistä odottamassa, vaan uni vei voiton. 


Tällä kertaa päikkärit jäivät kuitenkin onnettoman lyhyiksi. Heräsin siihen, kun vauva raapii nauraen silmiäni eikä kello näyttänyt vasta kuin 9.30. Harmitti, mutta onneksi Luka oli kuitenkin hyvällä tuulella, joten sain makoilla sängyssä vielä hetken Lukan touhutessa siinä omiaan. Lopulta kuitenkin jaksoin nousta ja siirryin keittiön pöydän ääreen vähän meikkaamaan samalla kun Luka leikki siinä vieressä leluillaan. Pian ne lyhyet päiväunet alkoivat kuitenkin kostaututua, ja äkkiä mulla olikin kaverina sitten jo aika kiukkuinen vauva.



Kello 10.30 totesin, että ehkä Lalkan pitäisi jo päästä ulos, vaikkei koira itse ajatuksesta kauheasti innostunutkaan... Puin Lukalle ulkovaatteet, laitoin tyypin Tulaan ja heitin itselleni kantotakin päälle. Tuo kantotakki on kyllä ollut ihan huippuostos, vaikka aluksi mietinkin että tuleekohan sille varmasti käyttöä. Mutta on kyllä tullut! Ulkona oli tosi kaunis ja kuvauksellinen ilma, ja hieman harmittelin sitä, että jätin kameran kotiin. Tehtiin aika pitkä lenkki upeassa auringonpaisteessa ja Lukakin onneksi nukahti siinä kyydissä.



Kotona oltiin kello 11.15 ja Lukakin oli taas vähän paremmalla tuulella saatuaan nukkua hieman lisää. Luka söi ensin hieman maitoa ja sen jälkeen lounaaksi bataattia ja palsternakkaa. Tein lounasta myös itselleni, mitäpäs muutakaan kuin jouluruokien rippeitä. Onneksi ne oli nyt viimeiset laatikot ja rosollit, ei nimittäin oikein enää meinannut mennä alas, vaikka jouluruuista noin yleisesti muuten tykkäänkin. Syötyäni muistin, että mulla oli märät pyykin vieläkin koneessa, joten seuraavaksi oli vuorossa niiden laittaminen kuivumaan. Me ei oltu vielä jaksettu laittaa pois Lukan huoneen lattialla olevia patjoja, jossa Kamilin vanhemmat olivat nukkuneet, joten Luka sai pyöriä siellä sillä aikaa kun minä ripustin pyykkejä. Lukan lempipuuhaa tällä hetkellä on sukkien kiskominen jalasta ja niiden syöminen, ja sitä hän teki nytkin. Pian Luka alkoi taas olla kiukkuinen ja vaikutti väsyneeltä, joten yritin laittaa häntä nukkumaan, mutta se ei vauvaa kiinnostanut vaan meinasi moisesta suuttua vain entisestään.




Pian kello olikin jo 12.45 ja muistin, että kohta pitäisi lähteä keskustaan Kamilia vastaan. Kamil pääsi puoli kolmelta töistä ja mun oli tarkoitus vielä hoitaa pari asiaa kaupungissa ennen sitä. Halusin kuitenkin nopeasti ensin imuroida, mutta en saanut valmiiksi kuin olohuoneen ja keittiön, kun Luka ilmoitti että häntä ei huvita enää olla yksin. Imuria pelkäävä koira taisi olla tästä käänteestä kiitollinen - se oli parkkeerannut ihan Lukaan kiinni ja seurasi sieltä epäluuloisena imurin liikkeitä. Syötin Lukan ja sitten oli taas pukemisrumban aika. Kello 13.30 oltiin juuri astumassa ulko-ovesta pihalle, kun Kamililta tuli viesti, että hän joutuisikin jäämään vähän ylitöihin. Päätin siitä huolimatta lähteä keskustaan, kun oltiin kerta Lukan kanssa jo ulkovaatteet päällä valmiina lähtemään.


Meiltä on keskustaan alle kahden kilometrin matka, joten kävelin hiljakseen kun nyt ei kiirettäkään ollut. Luka nukahti vaunuihin melkein saman tien ja minä nautin auringonpaisteesta ja poskia pistelevästä pakkasesta. Kiertelin rauhassa hoitamassa asioitani, samalla odotellen tietoa siitä, milloin Kamil pääsisi lähtemään töistä. Kolmelta olin jo ihan valmis enkä jaksanut enää tappaa aikaa missään ylimääräisessä, varsinkin kun kaikki kaupat oli ihan täynnä alennusmyyntien takia. Niinpä ilmoitin Kamilille lähteväni jo takaisin kotiin päin ja pyysin tätä käymään apteekissa töistä päästyään, kun itse olin sen unohtanut.



Kotona oltiin kello 15.30. Mietin, etten kyllä mitenkään jaksaisi jatkaa siivoamista, ja ehdin istahtaa alas vartiksi ennen kuin Luka jo heräsikin vaunuissa. Imetin ja sitten leikittiin olohuoneessa Lukan uudella rummulla, jonka hän sai joululahjaksi. Yritin myös antaa Lukalle päivällistä, mutta tämä söi vain lusikallisen eikä halunnut enempää. Veikkaan, että hampaat kiusaavat pientä, sillä Luka on muutenkin ollut välillä niin kovin kiukkuinen, mutta pakastimesta otettu purulelu yleensä helpottaa oloa.



Kamil tuli töistä kello 16.30. Minä jatkoin kesken jäänyttä siivoamista ja Kamil teki ruokaa Luka kantorepussa. Me ollaan käyty kaupassa viimeksi melkein viikko sitten, joten jääkaappi alkaa olla aika tyhjä, mutta saatiin kuitenkin jämistä kokoon jonkinlainen couscous-salaatti. Ruuan jälkeen juotiin kahvit olohuoneen lattialla, koska Lukaa ei huvittanut istua enää syöttötuolissa. Niinpä touhuttiin siinä yhdessä samalla, kun juotiin kahvia ja syötiin joululta jäänyttä sacher-kakkua. Lalkakin olisi niin kovasti halunnut oman palan...



Kello 18.15 Kamil lähti viemään Lalkaa ulos ja otti Lukan mukaan. Siivoamista riitti vieläkin, joten siistin paikkoja, täytin tiskikonetta ja tiskasin astiat jotka ei koneeseen mahtuneet. Kuuntelin Spotifysta yhtä lempisoittolistaani ja aloin käymään läpi sekä valitsemaan kuvia tätä postausta varten. 


Seitsemältä imetin viimeisen kerran ennen nukkumaanmenoa, jonka jälkeen Luka söi iltapalaksi hedelmäsosetta. Ollaan muutama viikko sitten vaihdettu rytmiä niin, että en enää nukuta Lukaa rinnalle, vaan nykyään Kamil hoitaa yleensä nukuttamisen. Kello 19.30 Kamil alkoikin laittaa Lukaa nukkumaan eikä siinä mennytkään kauaa, kun vauva oli jo unessa. Sillä välin minä aloitin tämän postauksen tekemistä, mutta kamerasta loppui akku joten enempää kuvia tältä illalta ei ole! Nyt taidetaan vielä juoda vähän glögiä ja pelata Mario Kartia ennen nukkumaanmenoa... Sellainen oli meidän päivämme tänään, vieläkö jaksatte lukea näitä postauksia vai joko kyllästyttää?

Mukavaa viikkoa!

xoxo Nelli

Meidän päivä | 281215

maanantai 28. joulukuuta 2015


Viime kuussa en tehnyt ollenkaan tällaista päivä kuvina - postausta, joten päätin sitten tänä aamuna hetken mielijohteesta alkaa kuvailemaan meidän päiväämme. Tänään oli kyllä oikein tavallistakin tavallisempi päivä ja ensimmäinen sellainen kunnon arkipäivä joulun jälkeen. Kamil palasi jouluvapaiden jälkeen töihin ja me oltiin pitkästä aikaa Lukan kanssa kotosalla ihan vain kahdestaan. Se olikin kyllä vaihteeksi taas tosi kivaa, kun koko viime viikon talo oli täynnä ihmisiä ja hulinaa. 

Tänä aamuna Luka heräsi aika katkonaisen yön jälkeen kello 6.50. Useimmiten hän herää jo kuudelta, mutta nyt oltiin tosiaan yöllä heräilty useampaan otteeseen, joten aamulla unta riittikin sitten vähän pidempään. Kamil oli lähtenyt jo seitsemäksi töihin, joten me heräiltiin rauhassa Lukan kanssa ja hassuteltiin sängyssä ennen kuin jaksettiin nousta. Luka myös söi aamumaidot siinä herättyään. Musta tuntui vaikealta nousta, sillä jouluna olin saanut monena aamuna nukkua tavallista pidempään, kun Kamilin vanhemmat olivat Lukan kanssa.



Kello 7.30 siirryttiin keittiön puolelle ja Luka sai aamupalaksi päärynäsosetta. Päärynä on yksi Lukan suosikeista ja maistui nytkin hyvin. Lukan syötyä keitin itselleni kahvia ja söin pari palaa paahtoleipää. Luka leikki pöydän ääressä tyytyväisenä leluillaan, joten sain syödä kivasti rauhassa hoppuilematta.


8.30 tehtiin aamupesut ja vaihdoin Lukalle päivävaatteet päälle. Laitoin myös pyykikoneen pyörimään ja sain samalla käytyä nopeasti suihkussa ja pestyä hampaat, kun Luka tykkää seurailla pyykkikoneen hurinaa. Sitten leikittiin vähän aikaa olohuoneessa, kunnes huomasin että Lukaa alkoi kovasti jo väsyttää. Aamulla Luka jaksaa olla hereillä vain 1-2 tuntia ennen ensimmäisiä päiväunia. Kello 9 Luka menikin sitten jo nukkumaan otettuaan ensin pienet maitohörpyt ja minä päätin kömpiä vauvan viereen torkkumaan. Yleensä käytän nämä aamun ekat päikkärit hyödyksi siivoten, tehden blogijuttuja tai ihan vain rentoutuen, koska silloin Luka nukkuu monesti parikin tuntia. Nyt mulla ei kuitenkaan ollut mitään kovin tärkeää tekemistä odottamassa, vaan uni vei voiton. 


Tällä kertaa päikkärit jäivät kuitenkin onnettoman lyhyiksi. Heräsin siihen, kun vauva raapii nauraen silmiäni eikä kello näyttänyt vasta kuin 9.30. Harmitti, mutta onneksi Luka oli kuitenkin hyvällä tuulella, joten sain makoilla sängyssä vielä hetken Lukan touhutessa siinä omiaan. Lopulta kuitenkin jaksoin nousta ja siirryin keittiön pöydän ääreen vähän meikkaamaan samalla kun Luka leikki siinä vieressä leluillaan. Pian ne lyhyet päiväunet alkoivat kuitenkin kostaututua, ja äkkiä mulla olikin kaverina sitten jo aika kiukkuinen vauva.



Kello 10.30 totesin, että ehkä Lalkan pitäisi jo päästä ulos, vaikkei koira itse ajatuksesta kauheasti innostunutkaan... Puin Lukalle ulkovaatteet, laitoin tyypin Tulaan ja heitin itselleni kantotakin päälle. Tuo kantotakki on kyllä ollut ihan huippuostos, vaikka aluksi mietinkin että tuleekohan sille varmasti käyttöä. Mutta on kyllä tullut! Ulkona oli tosi kaunis ja kuvauksellinen ilma, ja hieman harmittelin sitä, että jätin kameran kotiin. Tehtiin aika pitkä lenkki upeassa auringonpaisteessa ja Lukakin onneksi nukahti siinä kyydissä.



Kotona oltiin kello 11.15 ja Lukakin oli taas vähän paremmalla tuulella saatuaan nukkua hieman lisää. Luka söi ensin hieman maitoa ja sen jälkeen lounaaksi bataattia ja palsternakkaa. Tein lounasta myös itselleni, mitäpäs muutakaan kuin jouluruokien rippeitä. Onneksi ne oli nyt viimeiset laatikot ja rosollit, ei nimittäin oikein enää meinannut mennä alas, vaikka jouluruuista noin yleisesti muuten tykkäänkin. Syötyäni muistin, että mulla oli märät pyykin vieläkin koneessa, joten seuraavaksi oli vuorossa niiden laittaminen kuivumaan. Me ei oltu vielä jaksettu laittaa pois Lukan huoneen lattialla olevia patjoja, jossa Kamilin vanhemmat olivat nukkuneet, joten Luka sai pyöriä siellä sillä aikaa kun minä ripustin pyykkejä. Lukan lempipuuhaa tällä hetkellä on sukkien kiskominen jalasta ja niiden syöminen, ja sitä hän teki nytkin. Pian Luka alkoi taas olla kiukkuinen ja vaikutti väsyneeltä, joten yritin laittaa häntä nukkumaan, mutta se ei vauvaa kiinnostanut vaan meinasi moisesta suuttua vain entisestään.




Pian kello olikin jo 12.45 ja muistin, että kohta pitäisi lähteä keskustaan Kamilia vastaan. Kamil pääsi puoli kolmelta töistä ja mun oli tarkoitus vielä hoitaa pari asiaa kaupungissa ennen sitä. Halusin kuitenkin nopeasti ensin imuroida, mutta en saanut valmiiksi kuin olohuoneen ja keittiön, kun Luka ilmoitti että häntä ei huvita enää olla yksin. Imuria pelkäävä koira taisi olla tästä käänteestä kiitollinen - se oli parkkeerannut ihan Lukaan kiinni ja seurasi sieltä epäluuloisena imurin liikkeitä. Syötin Lukan ja sitten oli taas pukemisrumban aika. Kello 13.30 oltiin juuri astumassa ulko-ovesta pihalle, kun Kamililta tuli viesti, että hän joutuisikin jäämään vähän ylitöihin. Päätin siitä huolimatta lähteä keskustaan, kun oltiin kerta Lukan kanssa jo ulkovaatteet päällä valmiina lähtemään.


Meiltä on keskustaan alle kahden kilometrin matka, joten kävelin hiljakseen kun nyt ei kiirettäkään ollut. Luka nukahti vaunuihin melkein saman tien ja minä nautin auringonpaisteesta ja poskia pistelevästä pakkasesta. Kiertelin rauhassa hoitamassa asioitani, samalla odotellen tietoa siitä, milloin Kamil pääsisi lähtemään töistä. Kolmelta olin jo ihan valmis enkä jaksanut enää tappaa aikaa missään ylimääräisessä, varsinkin kun kaikki kaupat oli ihan täynnä alennusmyyntien takia. Niinpä ilmoitin Kamilille lähteväni jo takaisin kotiin päin ja pyysin tätä käymään apteekissa töistä päästyään, kun itse olin sen unohtanut.



Kotona oltiin kello 15.30. Mietin, etten kyllä mitenkään jaksaisi jatkaa siivoamista, ja ehdin istahtaa alas vartiksi ennen kuin Luka jo heräsikin vaunuissa. Imetin ja sitten leikittiin olohuoneessa Lukan uudella rummulla, jonka hän sai joululahjaksi. Yritin myös antaa Lukalle päivällistä, mutta tämä söi vain lusikallisen eikä halunnut enempää. Veikkaan, että hampaat kiusaavat pientä, sillä Luka on muutenkin ollut välillä niin kovin kiukkuinen, mutta pakastimesta otettu purulelu yleensä helpottaa oloa.



Kamil tuli töistä kello 16.30. Minä jatkoin kesken jäänyttä siivoamista ja Kamil teki ruokaa Luka kantorepussa. Me ollaan käyty kaupassa viimeksi melkein viikko sitten, joten jääkaappi alkaa olla aika tyhjä, mutta saatiin kuitenkin jämistä kokoon jonkinlainen couscous-salaatti. Ruuan jälkeen juotiin kahvit olohuoneen lattialla, koska Lukaa ei huvittanut istua enää syöttötuolissa. Niinpä touhuttiin siinä yhdessä samalla, kun juotiin kahvia ja syötiin joululta jäänyttä sacher-kakkua. Lalkakin olisi niin kovasti halunnut oman palan...



Kello 18.15 Kamil lähti viemään Lalkaa ulos ja otti Lukan mukaan. Siivoamista riitti vieläkin, joten siistin paikkoja, täytin tiskikonetta ja tiskasin astiat jotka ei koneeseen mahtuneet. Kuuntelin Spotifysta yhtä lempisoittolistaani ja aloin käymään läpi sekä valitsemaan kuvia tätä postausta varten. 


Seitsemältä imetin viimeisen kerran ennen nukkumaanmenoa, jonka jälkeen Luka söi iltapalaksi hedelmäsosetta. Ollaan muutama viikko sitten vaihdettu rytmiä niin, että en enää nukuta Lukaa rinnalle, vaan nykyään Kamil hoitaa yleensä nukuttamisen. Kello 19.30 Kamil alkoikin laittaa Lukaa nukkumaan eikä siinä mennytkään kauaa, kun vauva oli jo unessa. Sillä välin minä aloitin tämän postauksen tekemistä, mutta kamerasta loppui akku joten enempää kuvia tältä illalta ei ole! Nyt taidetaan vielä juoda vähän glögiä ja pelata Mario Kartia ennen nukkumaanmenoa... Sellainen oli meidän päivämme tänään, vieläkö jaksatte lukea näitä postauksia vai joko kyllästyttää?

Mukavaa viikkoa!

xoxo Nelli





Sinne meni, joulu nimittäin. On ollut ihania, rentoja ja rakkaudentäyteisiä päiviä. Vaikka ei tullut valkoista joulua, vaan aattona sää oli mitä aurinkoisin (melkeinpä keväinen!), niin joulumieltä se ei latistanut ollenkaan. Kotona oli lämpöistä, piparintuoksuista ja tunnelmallista, kiitos kynttilöiden, jouluvalojen ja ennen kaikkea ihmisten, joiden kanssa tätä joulua vietettiin. 

Tämä oli meidän viides yhteinen joulu Kamilin kanssa, mutta aika erilainen kuin aiemmat. Ennen ollaan aina oltu joko Kamilin tai minun perheen luona, mutta nyt me toimimme ensimmäistä kertaa isäntinä kun molempien perheet kokoontuivat meidän kotiin. On aika harvinaista, että meidän perheet ovat tällä tavalla samaan aikaan koossa, joten oli tosi ihanaa nyt saada viettää joulua kaikki yhdessä. Ja vaikka yhteistä kieltä ei aina olekaan, niin jotenkin sitä kuitenkin selvitään ja tullaan juttuun - vaikka sitten neljää eri kieltä käyttämällä. Joulupöytäänkin sopivat sulassa sovussa niin puolalainen kalakeitto kuin suomalaiset laatikotkin, ja hyvin maistui kaikki kaikille.

Lahjamäärästä päätellen kaikkein kiltein tänä vuonna oli ollut tuo meidän pikkuinen. Vaikka paketteja tuntui olevan puolivuotiaalle melkoinen kasa, niin kaikki jutut olivat mieluisia eikä mitään turhaa krääsää. Luka sai muutaman ihanan pehmeän paketin, kivoja uusia leluja (kuten soivan rummun, pinottavat palikat sekä kylpyleluja), pari kirjaa ja leikkiteltan omaan huoneeseensa, kunhan se nyt jossain vaiheessa vain saataisiin laitettua kuntoon. Vauvan mielestä aattona kivointa oli lahjapaperien repiminen, mutta seuraavana päivänä myös ne paketeista tulleet uudet lelut alkoivat kiinnostaa ja niillä onkin nyt kovasti leikitty. Samalla keräsin pois sellaisia vauvaleluja, jotka ovat nykyään Lukan mielestä ihan tylsiä ja lojuvat vain turhaan lelukopassa pölyttymässä. Luka oli kyllä muutenkin koko aaton oikein iloinen ja hyväntuulinen, nukkui päiväunensa juuri sopivaan aikaan ja jaksoi olla hyvin mukana lahjojen jaossa. Yöunille hän nukahti jännittävän päivän päätteeksi hieman tavallista aikaisemmin, ja kaiken kaikkiaan pikkutontun ensimmäinen joulu kyllä sujui paljon leppoisammin kuin uskalsin toivoakaan! Ajattelin, että pienelle voisi ehkä olla vähän stressaavaa kun koti on yhtäkkiä täynnä ihmisiä, mutta Lukahan vain suuresti nautti saamastaan huomiosta ja ihailusta.

Myös pieni irtiotto blogista teki ihan hyvää. Välillä kaipasin kirjoittamista, mutta suurimmaksi osaksi oli vain ihanaa, kun blogijutut eivät olleet ollenkaan mielessä iltaisin eikä tarvinnut miettiä, että pitäisiköhän postata jotakin. Yksi hyvä puoli blogin pitämisessä on se, että ainakin minun tulee otettua paljon enemmän kuvia, vaikka suurin osa niistä ei koskaan edes päädy blogiin. Nyt kun pidin blogilomaa, niin kameraakaan ei tullut otettua esiin niin usein kuin yleensä, ja kuvia räpsin lähinnä puhelimella. Tänä jouluaattona otetut kuvat ovatkin suurimmaksi osaksi perhepotretteja. Tavallaan harmittaakin, kun ei tullut otettua juuri yhtään sellaisia tunnelmakuvia, niin kuin yleensä silloin kun aivot ovat viritettyinä blogimoodiin.

Joka tapauksessa, vaikka nautinkin blogilomastani, niin on kivaa myös olla takaisin! Ja vaikka joulukin on ihanaa, niin kyllä vain on aina kiva palata takaisin ihan tavalliseen arkeen. Alan olla aika ähky kaikesta jouluruuasta ja kotona makoilusta, joten onneksi tämä lempijuhla kestää loppujen lopuksi vain vähän aikaa ja ensi joulu on vasta vuoden päästä! Joulukuusta en taida kuitenkaan ihan vielä raaskia riisua pois, antaa sen nyt vielä muutaman päivän tuoda tunnelmaa näihin pimeisiin iltoihin... Puolan sukulaisetkin lähtivät tänään aikaisin aamuyöstä takaisin kotiaan kohti, joten tänään ollaankin nautiskeltu aikamoisen tohinaviikon jälkeen hiljaisuudesta ja rauhasta ihan vain oman pikkuperheemme kesken.

Ps. Nyt kannattaa muuten kurkata myös Lumoblogien instagram-tilille (@lumoblogit), sillä huomisesta alkaen hääräilen siellä viikon lumoinstaajana ja postailen sinne sitten vähän eri juttuja kuin omalle tililleni!

xoxo Nelli

Meidän joulu

sunnuntai 27. joulukuuta 2015






Sinne meni, joulu nimittäin. On ollut ihania, rentoja ja rakkaudentäyteisiä päiviä. Vaikka ei tullut valkoista joulua, vaan aattona sää oli mitä aurinkoisin (melkeinpä keväinen!), niin joulumieltä se ei latistanut ollenkaan. Kotona oli lämpöistä, piparintuoksuista ja tunnelmallista, kiitos kynttilöiden, jouluvalojen ja ennen kaikkea ihmisten, joiden kanssa tätä joulua vietettiin. 

Tämä oli meidän viides yhteinen joulu Kamilin kanssa, mutta aika erilainen kuin aiemmat. Ennen ollaan aina oltu joko Kamilin tai minun perheen luona, mutta nyt me toimimme ensimmäistä kertaa isäntinä kun molempien perheet kokoontuivat meidän kotiin. On aika harvinaista, että meidän perheet ovat tällä tavalla samaan aikaan koossa, joten oli tosi ihanaa nyt saada viettää joulua kaikki yhdessä. Ja vaikka yhteistä kieltä ei aina olekaan, niin jotenkin sitä kuitenkin selvitään ja tullaan juttuun - vaikka sitten neljää eri kieltä käyttämällä. Joulupöytäänkin sopivat sulassa sovussa niin puolalainen kalakeitto kuin suomalaiset laatikotkin, ja hyvin maistui kaikki kaikille.

Lahjamäärästä päätellen kaikkein kiltein tänä vuonna oli ollut tuo meidän pikkuinen. Vaikka paketteja tuntui olevan puolivuotiaalle melkoinen kasa, niin kaikki jutut olivat mieluisia eikä mitään turhaa krääsää. Luka sai muutaman ihanan pehmeän paketin, kivoja uusia leluja (kuten soivan rummun, pinottavat palikat sekä kylpyleluja), pari kirjaa ja leikkiteltan omaan huoneeseensa, kunhan se nyt jossain vaiheessa vain saataisiin laitettua kuntoon. Vauvan mielestä aattona kivointa oli lahjapaperien repiminen, mutta seuraavana päivänä myös ne paketeista tulleet uudet lelut alkoivat kiinnostaa ja niillä onkin nyt kovasti leikitty. Samalla keräsin pois sellaisia vauvaleluja, jotka ovat nykyään Lukan mielestä ihan tylsiä ja lojuvat vain turhaan lelukopassa pölyttymässä. Luka oli kyllä muutenkin koko aaton oikein iloinen ja hyväntuulinen, nukkui päiväunensa juuri sopivaan aikaan ja jaksoi olla hyvin mukana lahjojen jaossa. Yöunille hän nukahti jännittävän päivän päätteeksi hieman tavallista aikaisemmin, ja kaiken kaikkiaan pikkutontun ensimmäinen joulu kyllä sujui paljon leppoisammin kuin uskalsin toivoakaan! Ajattelin, että pienelle voisi ehkä olla vähän stressaavaa kun koti on yhtäkkiä täynnä ihmisiä, mutta Lukahan vain suuresti nautti saamastaan huomiosta ja ihailusta.

Myös pieni irtiotto blogista teki ihan hyvää. Välillä kaipasin kirjoittamista, mutta suurimmaksi osaksi oli vain ihanaa, kun blogijutut eivät olleet ollenkaan mielessä iltaisin eikä tarvinnut miettiä, että pitäisiköhän postata jotakin. Yksi hyvä puoli blogin pitämisessä on se, että ainakin minun tulee otettua paljon enemmän kuvia, vaikka suurin osa niistä ei koskaan edes päädy blogiin. Nyt kun pidin blogilomaa, niin kameraakaan ei tullut otettua esiin niin usein kuin yleensä, ja kuvia räpsin lähinnä puhelimella. Tänä jouluaattona otetut kuvat ovatkin suurimmaksi osaksi perhepotretteja. Tavallaan harmittaakin, kun ei tullut otettua juuri yhtään sellaisia tunnelmakuvia, niin kuin yleensä silloin kun aivot ovat viritettyinä blogimoodiin.

Joka tapauksessa, vaikka nautinkin blogilomastani, niin on kivaa myös olla takaisin! Ja vaikka joulukin on ihanaa, niin kyllä vain on aina kiva palata takaisin ihan tavalliseen arkeen. Alan olla aika ähky kaikesta jouluruuasta ja kotona makoilusta, joten onneksi tämä lempijuhla kestää loppujen lopuksi vain vähän aikaa ja ensi joulu on vasta vuoden päästä! Joulukuusta en taida kuitenkaan ihan vielä raaskia riisua pois, antaa sen nyt vielä muutaman päivän tuoda tunnelmaa näihin pimeisiin iltoihin... Puolan sukulaisetkin lähtivät tänään aikaisin aamuyöstä takaisin kotiaan kohti, joten tänään ollaankin nautiskeltu aikamoisen tohinaviikon jälkeen hiljaisuudesta ja rauhasta ihan vain oman pikkuperheemme kesken.

Ps. Nyt kannattaa muuten kurkata myös Lumoblogien instagram-tilille (@lumoblogit), sillä huomisesta alkaen hääräilen siellä viikon lumoinstaajana ja postailen sinne sitten vähän eri juttuja kuin omalle tililleni!

xoxo Nelli

Vaikka olen jouluihminen henkeen ja vereen, niin tänä vuonna koko tämä joulukuu on tuntunut aika raskaalta. Olen ollut todella väsynyt eikä energiaa ole tuntunut nyt oikein riittävän mihinkään ylimääräiseen. Iltaisin tekee mieli käpertyä sohvannurkkaan ja laittaa aivot narikkaan, ja aika usein olen tuntenut vähän huonoa omaatuntoa siitä, ettei huvita edes blogata. Tiedän, ettei minun pitäisi - tai edes tarvitsisi - tuntea niin, mutta sellaista se nyt välillä on kuitenkin ollut. Siispä ajattelin, että nyt voisi olla hyvä hetki ihan luvan kanssa ottaa pieni blogiloma ja hiljentyä joulunviettoon. Huomisesta eteenpäin pidän siis viikon verran sormet pois tältä näppäimistöltä - ja toivottavasti palaan joulun jälkeen takaisin sitten taas ihan uudenlaisella energialla varustettuna! Instagramista meidän kuulumisia voi tämän lomaviikonkin ajan seurailla ihan normaalisti, meidät löytää sieltä tuttuun tapaan nimellä @nellikochanie.

Pidemmittä puheitta ei sitten muuta kuin oikein ihanaa joulua teille kaikille! <3

xoxo Nelli

Joululoma

sunnuntai 20. joulukuuta 2015


Vaikka olen jouluihminen henkeen ja vereen, niin tänä vuonna koko tämä joulukuu on tuntunut aika raskaalta. Olen ollut todella väsynyt eikä energiaa ole tuntunut nyt oikein riittävän mihinkään ylimääräiseen. Iltaisin tekee mieli käpertyä sohvannurkkaan ja laittaa aivot narikkaan, ja aika usein olen tuntenut vähän huonoa omaatuntoa siitä, ettei huvita edes blogata. Tiedän, ettei minun pitäisi - tai edes tarvitsisi - tuntea niin, mutta sellaista se nyt välillä on kuitenkin ollut. Siispä ajattelin, että nyt voisi olla hyvä hetki ihan luvan kanssa ottaa pieni blogiloma ja hiljentyä joulunviettoon. Huomisesta eteenpäin pidän siis viikon verran sormet pois tältä näppäimistöltä - ja toivottavasti palaan joulun jälkeen takaisin sitten taas ihan uudenlaisella energialla varustettuna! Instagramista meidän kuulumisia voi tämän lomaviikonkin ajan seurailla ihan normaalisti, meidät löytää sieltä tuttuun tapaan nimellä @nellikochanie.

Pidemmittä puheitta ei sitten muuta kuin oikein ihanaa joulua teille kaikille! <3

xoxo Nelli
Meidän vauvalla on kyllä niin ihana tämä aamurytmi. Tänäänkin on herätty pirteänä kello kuusi touhuamaan, ja ensimmäisille päikkäreille nukahdettiin tuttuun tapaan kahdeksalta. Itse en meinaa päästä sängystä ylös aamulla ja odotan vain silmät ristissä sitä, että pääsen takaisin peittojen alle kun Lukakin menee nukkumaan. Mutta melkein joka aamu käykin samalla tavalla: aamutouhujen ja parin kahvikupillisen jälkeen ei minua enää silloin kahdeksalta väsytäkään enkä osaa mennä enää takaisin sänkyyn. Se toki kostautuu sitten iltapäivällä, mutta minkäs teet...

Nämä aamun hiljaiset tunnit onkin yleensä sitten hyvä hetki viettää blogin parissa. Sain sekä Norudemu-blogin Nooralta että Kun haaveet muuttuvat todeksi - blogin Karinalta hauskan ystäväkirja-haasteen, jonka ajattelin nyt toteuttaa. Kiitos vaan! Valitsin kuvitukseksi vanhempia kuvia, en nyt tiedä onko juuri nämä niitä parhaiten itseäni kuvastavia, kuten sääntöjen mukaan kuuluisi olla, mutta kuitenkin... Tai ehkä se on tuo tietty poseeraus, joka näemmä on mun juttu. Haaste on lähtöisin Napsahduksia-blogista, ja sen säännöt kuuluvat kokonaisuudessaan näin:

  • Voit kopioida nämä säännöt postaukseesi
  • Kiitä haasteen antajaa ja mainitse Napsahduksia-blogi haasteen alulle panijana
  • Vastaa sinulle annettuihin Ystäväkirja-kysymyksiin
  • Lisää kuvaksi/kuviksi parhaiten itseäsi kuvastavia kuvia 
  • Keksi uudet (tai käytä vanhoja :D) kysymykset blogiystävillesi
  • Haasta mukaan ihania bloggaajafrendejä 


1.Pituutesi ilman korkkareita?
170-171cm, en ole ihan varma eikä pituutta ole kyllä missään pitkiin aikoihin mitattu, joten en muista! Niitä korkkareita tulee kyllä aika harvoin käytettyä enää nykyään...

2.Lempinimesi ja mistä se on peräisin?
Nelli on aika simppeli nimi eikä mulla oikein koskaan ole ollut mitään kovin vakiintuneita lempinimiä. Tästä on aika vaikea edes vääntää mitään, mutta koulukaverit on joskus kutsuneet esimerkiksi sellaisilla nimillä kuin Nelberi tai Neba. Kamilille oon aina Pupu.

3.Minkä ruuan valitset lauantai illalle jos ei tarvitse miettiä kaloreita?
Kaloreiden sijaan lasken hiilareita, mutta jos niitäkään ei tarvitsisi miettiä, niin ehkäpä kotitekoinen pizza.

4.TOP4 asiaa joita arvostat eniten ystävyydessä?
Se, että kumpikin voi olla täysin oma itsensä toisen kanssa eikä tarvitse peitellä tai esittää mitään. Luotettavuus. Avoimuus. Samanlainen huumorintaju ja se, että on hauskaa yhdessä.

5.Telkkarista: Moderni perhe, Kimmo, Salkkarit, Greyn anatomia vai hottikset?
Greyn anatomia! Olen katsonut sitä niin siitä lähtien kun sitä alettiin Suomessa näyttämään ja tää on ainoa sarja, jota rakastan oikeasti niin paljon etten halua edes ajatella sitä, että se joskus lopetettaisiin!


6.Rakkaimmat harrastukset ja onko sinulla suunnitteilla aloittaa jotakin uutta?
Tällä hetkellä mulla ei varsinaisesti ole muita harrastuksia kuin tämä bloggaaminen, aikaa ei yksinkertaisesti oikein ole. Keväällä haluaisin jatkaa taas juoksemista ja pyöräilyä, ja jos sitä aikaa oikeasti olisi, niin olen viime aikoina vähän haaveillut siitä, että voisin aloittaa uudestaan lapsuuden harrastuksen eli ratsastuksen.

7.Haaveita joiden toivot toteutuvan lähitulevaisudessa?
Uusi, oma koti. Tykätään tosi paljon meidän tämän hetkisestä kodista, mutta tuntuu vähän typerältä maksaa näin paljon vuokraa. Haaveilen myös siitä, että päästäisiin Puolaan ensi vuonna, ehkä pääsiäisenä tai viimeistään kesällä.

8.Hattaraa vai pehmistä?
Pehmis, hattara ei ehkä ole se kaikkein optimaalisin herkku diabeetikolle. :-)

9. Ripsiväri, kestoripset vai naturell?
Ideaali olisi naturell - jos vain olisi pitkät, tuuheat ja tummat ripset luonnostaan, eikä tällaiset olemattomat kuten minulla on. Ripsienpidennyksiä kokeilin hetken aikaa, mutta ne eivät sopineet silmilleni, joten vastaukseni on ripsiväri.

10.Mottosi?
Mulle on jäänyt mieleen erään (silloisen kirje-)kaverini sanat vuosia sitten, kun mulla oli vähän hankalaa: kuopasta noustaan. Ei mulla ehkä ole varsinaista mottoa, mutta nykyäänkin sanon aina itselleni noin silloin, kun tuntuu että kaikki seinät kaatuu päälle yhtä aikaa. Koska sieltä kuopasta noustaan aina, vaikka tuntuisi kuinka vaikealta.



Haastan samoilla kysymyksillä mukaan seuraavat bloggaajat:



xoxo Nelli

#Ystäväkirjahaaste

perjantai 18. joulukuuta 2015

Meidän vauvalla on kyllä niin ihana tämä aamurytmi. Tänäänkin on herätty pirteänä kello kuusi touhuamaan, ja ensimmäisille päikkäreille nukahdettiin tuttuun tapaan kahdeksalta. Itse en meinaa päästä sängystä ylös aamulla ja odotan vain silmät ristissä sitä, että pääsen takaisin peittojen alle kun Lukakin menee nukkumaan. Mutta melkein joka aamu käykin samalla tavalla: aamutouhujen ja parin kahvikupillisen jälkeen ei minua enää silloin kahdeksalta väsytäkään enkä osaa mennä enää takaisin sänkyyn. Se toki kostautuu sitten iltapäivällä, mutta minkäs teet...

Nämä aamun hiljaiset tunnit onkin yleensä sitten hyvä hetki viettää blogin parissa. Sain sekä Norudemu-blogin Nooralta että Kun haaveet muuttuvat todeksi - blogin Karinalta hauskan ystäväkirja-haasteen, jonka ajattelin nyt toteuttaa. Kiitos vaan! Valitsin kuvitukseksi vanhempia kuvia, en nyt tiedä onko juuri nämä niitä parhaiten itseäni kuvastavia, kuten sääntöjen mukaan kuuluisi olla, mutta kuitenkin... Tai ehkä se on tuo tietty poseeraus, joka näemmä on mun juttu. Haaste on lähtöisin Napsahduksia-blogista, ja sen säännöt kuuluvat kokonaisuudessaan näin:

  • Voit kopioida nämä säännöt postaukseesi
  • Kiitä haasteen antajaa ja mainitse Napsahduksia-blogi haasteen alulle panijana
  • Vastaa sinulle annettuihin Ystäväkirja-kysymyksiin
  • Lisää kuvaksi/kuviksi parhaiten itseäsi kuvastavia kuvia 
  • Keksi uudet (tai käytä vanhoja :D) kysymykset blogiystävillesi
  • Haasta mukaan ihania bloggaajafrendejä 


1.Pituutesi ilman korkkareita?
170-171cm, en ole ihan varma eikä pituutta ole kyllä missään pitkiin aikoihin mitattu, joten en muista! Niitä korkkareita tulee kyllä aika harvoin käytettyä enää nykyään...

2.Lempinimesi ja mistä se on peräisin?
Nelli on aika simppeli nimi eikä mulla oikein koskaan ole ollut mitään kovin vakiintuneita lempinimiä. Tästä on aika vaikea edes vääntää mitään, mutta koulukaverit on joskus kutsuneet esimerkiksi sellaisilla nimillä kuin Nelberi tai Neba. Kamilille oon aina Pupu.

3.Minkä ruuan valitset lauantai illalle jos ei tarvitse miettiä kaloreita?
Kaloreiden sijaan lasken hiilareita, mutta jos niitäkään ei tarvitsisi miettiä, niin ehkäpä kotitekoinen pizza.

4.TOP4 asiaa joita arvostat eniten ystävyydessä?
Se, että kumpikin voi olla täysin oma itsensä toisen kanssa eikä tarvitse peitellä tai esittää mitään. Luotettavuus. Avoimuus. Samanlainen huumorintaju ja se, että on hauskaa yhdessä.

5.Telkkarista: Moderni perhe, Kimmo, Salkkarit, Greyn anatomia vai hottikset?
Greyn anatomia! Olen katsonut sitä niin siitä lähtien kun sitä alettiin Suomessa näyttämään ja tää on ainoa sarja, jota rakastan oikeasti niin paljon etten halua edes ajatella sitä, että se joskus lopetettaisiin!


6.Rakkaimmat harrastukset ja onko sinulla suunnitteilla aloittaa jotakin uutta?
Tällä hetkellä mulla ei varsinaisesti ole muita harrastuksia kuin tämä bloggaaminen, aikaa ei yksinkertaisesti oikein ole. Keväällä haluaisin jatkaa taas juoksemista ja pyöräilyä, ja jos sitä aikaa oikeasti olisi, niin olen viime aikoina vähän haaveillut siitä, että voisin aloittaa uudestaan lapsuuden harrastuksen eli ratsastuksen.

7.Haaveita joiden toivot toteutuvan lähitulevaisudessa?
Uusi, oma koti. Tykätään tosi paljon meidän tämän hetkisestä kodista, mutta tuntuu vähän typerältä maksaa näin paljon vuokraa. Haaveilen myös siitä, että päästäisiin Puolaan ensi vuonna, ehkä pääsiäisenä tai viimeistään kesällä.

8.Hattaraa vai pehmistä?
Pehmis, hattara ei ehkä ole se kaikkein optimaalisin herkku diabeetikolle. :-)

9. Ripsiväri, kestoripset vai naturell?
Ideaali olisi naturell - jos vain olisi pitkät, tuuheat ja tummat ripset luonnostaan, eikä tällaiset olemattomat kuten minulla on. Ripsienpidennyksiä kokeilin hetken aikaa, mutta ne eivät sopineet silmilleni, joten vastaukseni on ripsiväri.

10.Mottosi?
Mulle on jäänyt mieleen erään (silloisen kirje-)kaverini sanat vuosia sitten, kun mulla oli vähän hankalaa: kuopasta noustaan. Ei mulla ehkä ole varsinaista mottoa, mutta nykyäänkin sanon aina itselleni noin silloin, kun tuntuu että kaikki seinät kaatuu päälle yhtä aikaa. Koska sieltä kuopasta noustaan aina, vaikka tuntuisi kuinka vaikealta.



Haastan samoilla kysymyksillä mukaan seuraavat bloggaajat:



xoxo Nelli
Kävimme eilen Lukan kanssa puolivuotisneuvolassa. Odotin käyntiä hyvillä mielin, sillä tällä kertaa ei olisi luvassa inhottavia rokotuksia. Meillä oli aika heti aamukahdeksalta, Luka oli herännyt hyväntuulisena ja odotusaulassakin meillä oli vielä nauravainen pieni poika. Pian meidät jo pyydettiinkin sisään ja hetken aikaa Luka katseli isin sylissä kiinnostuneena ympärilleen, kunnes... Alahuuli alkoi ensin väpättää ja pian vauva parkuikin jo niin sydäntäsärkevästi, täyttä kurkkua. Ensin ajattelin, että Luka vain vähän vierasti neuvolantätiä, mutta kun itku ei vain millään loppunut, niin kaipa vauvalla sitten vain oli vielä liian tuoreessa muistissa samaisessa huoneessa aiemmin tapahtuneet kauheudet, eli ne rokotukset. Luka vain itki ja itki dramaattisena, eikä rauhoittunut sitten millään. Lopulta Kamilin oli pakko lähteä rauhoittelemaan vauvaa huoneen ulkopuolelle, jotta sain itse edes joten kuten juteltua hoitajan kanssa Lukan asioista. 



Nämä tämän kertaiset mitat ovat vähän tällaiset sinne päin - mitat, kun eihän siitä hommasta oikein meinannut tulla mitään vauvan huutaessa pää punaisena. Suluissa jälleen kerran edelliset mitat 5kk-neuvolasta.

Paino: 9260g (8810g)
Pituus: 68,9cm (67,5cm)
Päänympärys: 43,3cm (42,7cm)

"Kasvaa hyvin. Kehitys ikätasoista. Kiinteitä maistelee hyvällä ruokahalulla."




Että sellainen kamala päivä oli Lukalla eilen. Seuraava neuvola onkin sitten vasta 8 kuukauden iässä, joten ehkäpä pienen mieli on siihen mennessä toipunut näistä järkyttävistä traumoistaan!

xoxo Nelli

6kk neuvola

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Kävimme eilen Lukan kanssa puolivuotisneuvolassa. Odotin käyntiä hyvillä mielin, sillä tällä kertaa ei olisi luvassa inhottavia rokotuksia. Meillä oli aika heti aamukahdeksalta, Luka oli herännyt hyväntuulisena ja odotusaulassakin meillä oli vielä nauravainen pieni poika. Pian meidät jo pyydettiinkin sisään ja hetken aikaa Luka katseli isin sylissä kiinnostuneena ympärilleen, kunnes... Alahuuli alkoi ensin väpättää ja pian vauva parkuikin jo niin sydäntäsärkevästi, täyttä kurkkua. Ensin ajattelin, että Luka vain vähän vierasti neuvolantätiä, mutta kun itku ei vain millään loppunut, niin kaipa vauvalla sitten vain oli vielä liian tuoreessa muistissa samaisessa huoneessa aiemmin tapahtuneet kauheudet, eli ne rokotukset. Luka vain itki ja itki dramaattisena, eikä rauhoittunut sitten millään. Lopulta Kamilin oli pakko lähteä rauhoittelemaan vauvaa huoneen ulkopuolelle, jotta sain itse edes joten kuten juteltua hoitajan kanssa Lukan asioista. 



Nämä tämän kertaiset mitat ovat vähän tällaiset sinne päin - mitat, kun eihän siitä hommasta oikein meinannut tulla mitään vauvan huutaessa pää punaisena. Suluissa jälleen kerran edelliset mitat 5kk-neuvolasta.

Paino: 9260g (8810g)
Pituus: 68,9cm (67,5cm)
Päänympärys: 43,3cm (42,7cm)

"Kasvaa hyvin. Kehitys ikätasoista. Kiinteitä maistelee hyvällä ruokahalulla."




Että sellainen kamala päivä oli Lukalla eilen. Seuraava neuvola onkin sitten vasta 8 kuukauden iässä, joten ehkäpä pienen mieli on siihen mennessä toipunut näistä järkyttävistä traumoistaan!

xoxo Nelli

Seuraa meitä instagramissa!

© Kochanie. Design by Fearne.